sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - Carlin kirja

 "USEIN EN POISTU ASUNNOSTA KOKONAISEEN PÄIVÄÄN NÄEN AURINGON NOUSEVAN NÄEN SEN LASKEVAN ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN KUUNTELE MUSIIKKIA AJATTELEN HALVEKSIEN IHMISIÄ JOTKA KIRJOITTAVAT KUOLEMASTA JOTKA KEIMAILEVAT KUOLEMALLA MAALAAVAT KUOLEMAA KUOLEMA KULKEE RINNALLAMME SE ON TODELLINEN SE EI OLE KAUNOKIRJOITUSTA EI MITÄÄN VITUN KUVITELTUA KÄRSIMYSTÄ SE ON TODELLISTA SE ON MUURI SE SAA MINUT RAIVOSTUMAAN SURUNI TEKEE MINUSTA RAIVOSTUNEEN VIHAMIELISEN OLEN RAIVOISSANI SIITÄ ETTÄ OLEN ERISTYKSISSÄ SURUSSANI VIHAAN TAIDETTA VIHAAN KAIKKEA SITÄ MITÄ ITSE OLEN ENNEN KIRJOITTANUT KUOLEMASTA EN USEINKAAN POISTU ASUNNOSTA MONEEN PÄIVÄÄN ISTUN PIMEÄSSÄ ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN KUUNTELE MUSIIKKIA"

Naja Marie Aidt on kirjoittanut vavisuttavan kirjan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - Carlin kirja (S&S 2018, suomentanut Katriina Huttunen). Aidtin poika Carl on kuollut. Carl söi sientä ystävänsä kanssa, joutui äkilliseen psykoosiin ja lopulta hyppäsi viidennen kerroksen ikkunasta. Suru on murskata äidin. Tämä kirja on kuvaus hänen surustaan ja suhteestaan poikaansa.

On hyvin vaikeaa kirjoittaa tästä kirjasta mitään. Miten voisi kirjoittaa mitään siitä loputtomasta surusta, jota lapsensa menettänyt kokee? Yritän kuitenkin.

Teoksen rakenne on poikkeuksellinen. Se alkaa ja päättyy täydentyvään tarinaan, jossa ensin juodaan viiniä ja sitten puhelin soi. Alkaa loppuaika ennen Carlin irrottamista hengityskoneesta. Tämä tarina on osittain toisteinen, se puskee esiin joka puolella ja täydentyy vähitellen. Välissä on äidin ajatuksia ja päiväkirjamerkintöjä. Osa niistä on Carlin syntymästä ja lapsuudesta, osa kuoleman jälkeen. Kirjaa ei toki ole kirjoitettu kokonaan tuollaisella caps lockilla, kuten yllä olevassa sitaatissa, vaan muutoin ihan normaalein kirjaimin. Alku ja keskiosa on fragmentaarisempaa, äiti ei löydä sanoja, kieli on mennyt rikki, se puuttuu häneltä. Läpi teoksen hän lainaa kuoleman ajatuksia muilta kirjailijoilta. Loppupuolella kirjoittaminen selkenee, isot alkukirjaimet ja välimerkit löytävät paikalleen.

Äiti ja moni muukin Carlin lähipiiristä reagoi asiaan hyvin vahvasti. Äiti kaatuu kirkuen maahan puhelun jälkeen ja niin tekee myös hänen seurassaan oleva poikansa. Kiinnitin huomiota siihen, miten voimakas yhteisöllisyys Carlin jälkeen jättämillä ihmisillä oli. He muodostivat tiiviin piirin ja auttoivat toinen toisiaan. Surullista kyllä, minun on vaikea kuvitella sellaista suomalaiseen suruun. Meillä usein eristäydytään vastaavassa tilanteessa. 

Pieni, mutta erittäin vahva, suorastaan pakahduttava kirja loputtomasta painajaisesta. Vereslihainen, mitään peittelemätön. En tiedä, kenelle tätä varsinaisesti uskaltaisi suositella, mutta toivoisin silti sen saavan lisää lukijoita. 

"Isoisäsi piti sinulle puheen, ja hän sanoi:

Tänään Carl täyttää 25. Se luku on kuin hopeamitali, kiiltävä, kimmeltävä. 25 vuotta: neljäsosa elämää. Ja siinä hän seisoo kuin kreikkalainen jumala keittokattiloidensa ja mausteidensa ääressä.

Silloin oli 21. marraskuuta 2014. Isoisäsi oli 79 vuotta vanha. Vajaan neljän kuukauden kuluttua olisit kuollut."

4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Luin tämän muutama vuosi sitten ja kuten monien ns. surukirjojen kohdalla, tämän kanssa kävi samoin: suru on niin henkilökohtainen asia, ettei toisten suruja oikein osaa ottaa vastaan saati kokea.

Anki kirjoitti...

Niin, eihän siihen toisen suruun pääse kokonaan sisälle. Itse koin tämän kuitenkin hyvin koskettavana.

Jokke kirjoitti...

Tuo Elegian huomio on totta. Elämässä on vaikea päästä toisen suruun, tai lohduttaa. Vaikuttaa kuitenkin aika vahvalta kirjalta, ja hyvässä kirjassa lukija tuntee "oikeita" tunteita.

Anki kirjoitti...

Kyllä, itseäni tämä kosketti vaikkei toki ollut oma suruni.