Rusalka - kuiskaajan muotokuva

 "Hän etsi itsestään lautumia, vedenväen merkkejä. Niitä löytyi hukkuneiden iholta, kun vedenneidot olivat yrittäneet auttaa, estää ihmistä hukkumasta tai vastaavasti halunneet pitää lähellään. Silloin ne takertuivat kiinni kaikella voimallaan, eivätkä päästäneet irti. Anna epäili, että juuri niin oli käynyt. Vedenneidot olivat tunnistaneet hänessä omansa, pitäneet pinnan alla, vaikka Annasta oli tehty jo ihminen."

Gerard saa hämmentävän hautajaiskutsun, jonka on lähettänyt itse tuleva vainaja. Lähettäjä on Anna, tuuleen lentävä Anna, jota Gerard on kerran kipeästi rakastanut - ja rakastaa ehkä yhä. Ei olisi aikaa tällaiselle, pitäisi unohtaa, pitää sovitut konsertit. Siitä huolimatta Gerard lähtee matkalle toiselle puolelle Eurooppaa samalla kun Islannin tulivuori sylkee tuhkaa ja sulkee lentoliikenteen. On mentävä junalla, hitaasti.

Anna ei muistele Gerardia, vaan ajattelee työtään kuiskaajana konserteissa. Häneen on iskenyt kurkunpäänsyöpä ja päivät kuiskaajana ovat ohi. Anna on jo valmis kuolemaan, kun tapahtuu jotain yllättävää, joka sekoittaa hänen hyvin järjestellyn kuolemansa täysin.

Marissa Mehrin Rusalka (Siltala 2021) on hyvä romaani. Sen idea on toimiva ja koukuttava. Gerardin muistelot ja Annan kuolemankaipuu luovat hämmentävän parin. Gerardille Anna on aina eläväinen, täysissä voimissaan. Anna taas näkee itsensä rusalkana, vedenneitona, jolle kasvaa vähitellen suomut.

Rusalka viittaa siis paitsi myyttisiin olentoihin, myös samannimiseen oopperaan. Ooppera on kirjan olennainen osa, sen taustakohina. Gerard on kapellimestari ja säveltäjä, ja hän on elänyt musiikille kymmeniä vuosia. Anna on nuorempi, mutta omistautunut hänkin omalle osalleen.

Vielä yksi teema on Euroopan jako länteen ja itään. Anna on idästä, entisen neuvostovallan maasta. Hän ei siedä sitä, miten länsieurooppalaiset heihin suhtautuvat, muurien kaaduttua yhäti alentuvasti ja vähättelevästi. Länsieurooppalaisille idän ihmiset eivät ole samanarvoisia, sen saa Annakin huomata.

Romaanin kiehtova piirre on myös näkökulman vaihtelu. Gerardin Annalla ei lukijasta tunnu olevan paljoakaan tekemistä ainakaan tämän kuolevan Annan kanssa. Eikä Annakaan näe Geradia niin kuin tämä todennäköisesti toivoisi.

Erikoinen, nautittava romaani. Mielenkiintoisia ajatuksia musiikista ja kuolemasta. Luen kirjailijalta mielelläni lisää.

"Myytti kertoo, ettei vedenneidoilla ole sielua."