Lasitarha (Metso & Vauramo 1)

 "Lilja nousi vuoteestaan ja venytteli. Uni palautui hänen mieleensä. Hän hätkähti. Se pimeys. Se kosketus. Ne portaat. Hän tunsi ne. Eikä ainoastaan unestaan. Ne olivat totta, olleet joskus totta."

Tuire Malmstedtin Lasitarha (Aula & Co 2021) on vetävä dekkari. Poika katoaa leikkipaikalta ja pian on selvää, ettei hän ole lähtenyt yksin harhailemaan. Vain kenkä on jäljellä. Tutkija Elmo Vauramon vanhat muistot kadonneesta ystävästään Henristä heräävät eloon. Henrikin katosi selittämättömästi. Tutkijaparinsa Matilda Metson kanssa he huomaavat, etteivät nämä pojat ole ainoat kadonneet. Löytävätkö he pojat?

Sujuvasti etenevä kirja! Luulin moneen kertaan, että olin jo perillä syyllisestä, mutta erehdyin joka kerta. Malmstedt pyörittää lukijaa aivan oman mielensä mukaan. 

Kirjassa on melkoinen kavalkadi henkilöitä, mutta heistä pysyi hyvin kärryillä. Käy myös ilmi, että Matildallakin on omat traumansa ja salaisuutensa, mutta niitä ei vielä tässä osassa avata. Monella muullakin kirjan hahmolla on kaikenlaista salaisuutta haudottavanaan. Mutta kuka heistä oikeastaan liittyy poikiin?

Sujuvuudesta huolimatta tuntui kuitenkin, että kirja polki aika kauan paikoillaan. Elmo ja Matilda törmäävät koko ajan umpikujiin ja Henrin kohtaloa omin päin selvittävä äiti Lilja myöskin. Liljan sielunelämää kuvattiin myös verrattain paljon. Loppu olikin sitten melkoista pyöritystä ja rytinää.

Olisin siis toivonut jonkinlaista lisävetävyyttä jo kirjan alku- ja keskivaiheille. Muuten oikein mainio kirja. Aion lukea myös seuraavan osan.