Naiseuden tie

 "Ei voi millään jaksaa, jos tekee joka ikisessä asiassa aina parhaansa. Minusta pitäisi aina tehdä omien voimavarojensa mukaan ja niiden rajoissa sekä yrittää olla vertailematta itseään muihin."

Sofia Ruudun kirjoittama ja Anna Horpun toimittama kirja Naiseuden tie on rohkaisua ja kannustusta jokaiselle naiselle. Ruutu on somevaikuttaja ja malli ja hän kertoo avoimesti elämänsä hyvistä ja huonoista puolista. Kirjan kauniit kuvat on ottanut Janita Autio.

Minuun resonoi ennen kaikkea Ruudun avoimuus. Hän kertoo voimakkaasta ahdistuksestaan, johon hänen piti lopulta hakea ammattiapua. Äitiys herätti Ruudussa valtavasti huolia, jotka sitten muuttuivat voimakkaaksi ahdistukseksi. Kirjoittaja käy myös ajoittain terapiassa. Minusta tämä mielenterveysongelmien esille tuonti on tärkeää, sillä moni kamppailee niiden kanssa. Vielä parempi, että esilletuoja on vaikuttaja.

Ruutu kertoo myös siitä, mikä hänelle tuottaa onnea. Arjen pienet asiat saavat hänen huomionsa, ja kannustavat lukijaakin samaan. Vaikka ruuhkavuosissa on kiireistä, niissäkin voi välillä pysähtyä nauttimaan hetkestä.

Sinänsä mitään uutta ja mullistavaa tässä kirjassa ei ole, mutta olipa mukavaa lukea tämä. Pidin myös siitä, miten Ruutu suhtautuu kannustavasti toisiin naisiin ja haluaa auttaa heitä löytämään oman tiensä. Hienoa!

Kommentit

somevaikuttaja on uus sana, ymmärrän
Anki sanoi…
Joo, suomen kielessä puhutaan välillä somevaikuttajista, välillä influenssereista (influencer). :)
Elegia sanoi…
Minua alkoi kiinnostaa, mikä se naiseuden tie oikeastaan on? Varmaan se merkitsee eri ihmisille eri asioita.
Anki sanoi…
Kyllä. Ruutu on varsin perinteisesti naisellinen nainen, mutta korostaa että jokaisen on kuljettava omaa polkuaan. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Runohaaste Eino Leinon ja runon ja suven päivänä 6.7.2023!