Pieni kirja pahuudesta

 "Yksilön moraali-identiteetti - ja tahto toimia sen mukaisesti - on ehdottoman tärkeä. Sen, joka pohtii asioita ja muodostaa oman käsityksensä hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä, on helpompi tehdä päätöksiä ja toimia konkreettisissa tilanteissa."

Ann Heberleinin kirja Pieni kirja pahuudesta (Atena 2011, suomentanut Ulla Lempinen) on eräänlainen tutkielma. Kirjailija siteeraa lukuisia tutkijoita, teologeja, psykiatreja, filosofeja ja monia muita ja koettaa luoda omaa kantaansa niihin. Ytimessä on tietenkin se, mitä pahuus oikeastaan on ja kuka on paha.

Kirja on hyvä ja napakka. Se ei yritäkään olla maailmanselitys, vaan Ann Heberleinin perusteltu näkemys asiaan. Hän katsoo, että pahuuteen liittyy tarkoituksellinen halu aiheuttaa kärsimystä ja siitä nauttiminen. Kirjailija siis rajaa käsitteen lopulta melko pieneksi: tällöin esimerkiksi itsepuolustuksen nimissä tapahtuvat kuolemat eivät ole pahuutta, vaikka ihmiselämä menetetään. On kunkin itse arvioitavissa, onko Heberleinin kanssa samaa mieltä vai ei.

Pahuuteen liittyy olennaisesti moraali, jota tuossa sitaatissakin käsitellään. Miten oli mahdollista, että liki koko Saksan kansa lähti natsismiin mukaan? Kuitenkin sielläkin oli poikkeusyksilöitä, jotka vastustivat tyranniaa. Esimerkkinä Heberlein mainitsee Valkoisen ruusun. On siis tärkeää, että ihmisellä on jäsentynyt moraali, joka turvaa häntä pahuuden tekemiseltä.

Toiselta puolen voidaan pohtia sitä, millainen moraali on hyvä tai paha. Kirjassa siteerataan muun muassa Nietzscheä, joka piti kovuutta olennaisena yli-ihmiselle ja hylkäsi pahuuden vieroksunnan. Toisella kannalla on esimerkiksi tiukasta kategorisesta imperatiivistaan tunnettu Kant, jonka filosofian ytimessä on velvollisuusetiikka. Kant haluaa, että ihminen tekee hyvät tekonsa silkasta velvollisuudesta.

Heberlein käsittelee myös sukupuolta. Tilastot osoittavat kaikkialla, että miehet tekevät valtaosan väkivaltarikoksista. Tätä on selitetty evoluutiolla, geeneillä, hormoneilla ja sosiaalistumisella. Oma näkemykseni on, että nämä kaikki varmasti vaikuttavat asiaan. Mielenkiintoisinta pohdintaa oli kuitenkin sosiaalistuminen. Monissa väkivallan yhteyksissä on käynyt ilmi, että miesten ryhmissä tekemät väkivaltarikokset ovat käsittämättömän raakoja. Tähän liittyy kova ryhmäpaine: ei saa näyttää muiden silmissä heikolta ja pitää lunastaa paikkansa.

Tässä on vain pieni osa kirjan annista, mutta ehkäpä tämä riittää. Heberlein käsittelee aihettaan hyvin monipuolisesti.