Ennen kaikkea feministi

"Nettikeskusteluista neljännen aallon feminismiksi virinnyt intersektionaalisuus on tehnyt feminismistä muidenkin kuin naisten asian. Siksi nykyfeminismi pyrkii sukupuolen lisäksi huomioimaan myös esimerkiksi ihonvärin, vammaisuuden, seksuaalisuuden, sukupuolen moninaisuuden ja näiden mahdolliset risteymät."

Minja Koskelan kirja Ennen kaikkea feministi (Karisto 2019) on kuvaus hänen ajattelustaan, joka pohjautuu vahvasti neljännen aallon feminismiin. Koskela kertoo kasvustaan feministiksi ja nostaa esiin suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtia.

Olipa mukavaa lukea selkeästi kirjoitettua yhteiskuntakritiikkiä! Kirjan kirjoittamisvuosina vallassa oli Sipilän hallitus, joka saa kirjassa kritiikkiä osakseen. Koskela ei tyydy vain käsittelemään tyypillisimpiä sukupuolten ongelmia, kuten vain miehille pakotettua asepalvelusta tai nuorten naisten syrjintää työmarkkinoilla raskaaksi tulemisen vuoksi. Hän laajentaa otetta myös muun muassa luokka-asemaan. Koskela tulee itse duunariperheestä, mutta on päässyt aikoinaan jopa musiikkiyliopistoon asti, koska vanhemmat repivät rahat musiikkiharrastuksiin vaikka tyhjästä ja kannustivat koko ajan. Kuitenkin ollessaan yliopistossa hän ei voinut olla huomaamatta sitä, että tuli eri taustasta kuin monet muut. Itselläni on sama kokemus. Tulen itsekin duunariperheestä, ja yliopistossa silmät aukesivat ihan eri lailla omalle taustalle. Olen isäni lähisuvun puolelta ensimmäinen yliopiston käynyt, muut ovat olleet hyvin pitkälti ammattikoulun käyneitä. Yliopistossa oli tyypillistä, että muiden tausta oli keskiluokassa, joillain ehkä jopa rikkaissa. Kirjassa on myös erinomainen esimerkki siitä, miten nämä erot voivat näyttäytyä:

"Jos tulet kodista, jonka kirjahyllyssä on röökiaski ja dekkari, jonka televisiosta katsottiin iltaisin ostoskanavaa eikä uutisia ja jossa mikropitsa oli perjantaiherkku, saattaa sinun olla vaikea nauraa opiskelukavereiden mukana, kun joku kertoo muistavansa senkin äitienpäiväaterian, kun servietit olivat loppu ja kaikille piti jakaa talouspaperiarkki."

Erinomaista on myös se, miten Koskela kritisoi tämänhetkistä uusliberalistista talouspolitiikkaa, joka itse asemoi itsensä "objektiiviseksi" ja "järkeväksi". Taloudesta on tullut itseisarvo, johon kaiken muun on sopeuduttava. Koskela huomauttaa, että esimerkiksi koulutusleikkaukset näkyvät eriarvoisuudessa ja syrjäytyneiden määrässä. Se se vasta kalliiksi tuleekin. Olisi opittava näkemään rahankäyttöä myös investointina eikä aina "tuhlailuna".

Koskela kirjoittaa paljon myös internetistä, onhan hän oikeastaan juuri siellä kasvanut feminismiin. Kaikkien hyvien keskustelujen melkoisena vastapainona ovat trollit ja vihaajat, jotka masinoivat törkyviestejä tasa-arvosta puhuville. Pahimmillaan ne ovat raiskaus- ja tappouhkauksia tai kohdistuvat henkilön omiin lapsiin. Koskela huomauttaakin, että puhe sananvapaudesta on keskusteluissa vinoutunut. Ihmiset eivät tunnista sitä, että uhkailu pienentää toisten uskallusta osallistua demokratiaan ja täten nimenomaan kaventaa sananvapautta. En ole koskaan ymmärtänyt vaatimuksia sananvapauden rajattomuudesta. Todellako sen vaatijat haluavat saada osakseen uhkauksia, tietojen levittämistä ympäriinsä ja kunnianloukkauksia?

Uhkailut ovat sikäli intersektionaalisen feminismin ytimessä, että ne tuppaavat jotenkin jännästi kohdistuvan hyvin voimakkaasti naisiin ja vähemmistöjen edustajiin. Jo itsessään raiskausuhkaus on hyvin sukupuolittunut uhkaus, koska raiskaukset kohdistuvat tyypillisimmin naisiin.

Oikein hyvä paketti! Kirjassa oli toki paljon kaikkea muutakin asiaa, mutta nämä nyt olivat lukemisen jälkeen päällimmäisenä mielessä.