Meri Valkama - Sinun, Margot

Varo juonipaljastuksia!

 "Ja sinä huhtikuisena iltana kylmän sodan keskiössä häneen istahti kauhu, se oli hiipinyt hänen sisäänsä vaivihkaa, lähes hänen huomaamattaan, asettunut hänen syliinsä ja takertunut koko kehoon voimalla, ja nyt se sanoi: pidä varasi ja valmistaudu, mikään ei ole vielä ohi."

Meri Valkaman palkittu esikoisteos Sinun, Margot (WSOY 2021) kertoo perhesalaisuuksista, poliittisten järjestelmien mielettömyydestä ja ihmisistä niiden sisällä. Päähenkilö on Vilja, joka isänsä kuoleman jälkeen päättää ottaa selvää eräistä kirjeistä. Saksalainen Luise, kirjeissä Margotiksi esittäytyvä nainen on kirjoittanut isälle kaipaavia kirjeitä 80-luvulla. Kuka tämä Margot on? Mitä tapahtui silloin, kun he elivät muutaman vuoden DDR:ssä? Miksi äiti ei puhu?

Näistä aineksista kirja lähtee liikkeelle, mutta käsittelee myös muuta. Kirjassa eletään kahdessa eteenpäin kulkevassa aikatasossa, muutamissa vuosissa 80-luvulla ja sitten vuosissa 2011-2012. Viljan isä on toimittaja, hän kertoo DDR:n asioista Suomeen hyvin voimakkaasti vasemmistolaisessa lehdessä. Isä, Markus, uskoo lujasti sosialismiin. Niin tekee aluksi Viljan äitikin, Rosa, kunnes ruskohiili ja muut saasteet ovat tuhota Viljan veljen Matiaksen keuhkot. 

Yksi kirjan voimakas teema on myös äitiys. Rosa on biologinen äiti, Vilja ja Luise eivät. Margot tuntuu rakastavan Viljaa kuin omaa lastaan, niin intensiivisesti, että minua se alkoi kammottaa. Luisen ohjaileva tapa kehottaa Viljaa kutsumaan häntä nimellä Mutti (äiskä) sai karvat pystyyn. Lopulta se oli todennäköisesti kauheinta Rosalle, sitten kun kaikki paljastui. Vilja taas on uusperheäiti ja hänelle tottuminen naisystävänsä lapseen on hidasta ja vaivalloista. Viljalla ei ole automaattisesti taitoa olla lasten kanssa. Siinä kuvauksessa oli jotain liikuttavaa.

Silti en täysillä tempautunut kirjan mukaan. Se oli minulla itse asiassa varsin kauan keskenkin ja luin muuta. En ehkä olisi saanut tartutuksi kirjaan nytkään, jos Helmet-haaste ei olisi painanut päälle. On silti jotenkin vaikea eritellä, mikä tässä harasi vastaan. Ehkä se oli jokin seikka kerronnassa. Jonkin verran ihmettelin Valkaman runsaita kielikuvia. Vaikka ainekset olivat todella hyvät, en varsinaisesti kiihkosta täristen käännellyt sivuja selvittääkseni tapahtumat. Minusta myös menneisyyden takaumat olivat paljon paremmin ja jotenkin uskottavammin kerrottuja kuin kirjan nykyhetki. Jokin nykyhetken kuvauksissa ei saanut minua uskomaan.

"Historia on aina voittajien historiaa, sanonta kuuluu, ja DDR:ään se sopii erityisen hyvin. Meidän historiamme kirjoitettiin uusiksi ja muovattiin voittajien - lännen - tarinaan sopivaksi. Siihen tarinaan kuuluu käsitys, jonka mukaan meidän kulttuurissamme ja elämäntavassamme oli vain vähän säilyttämisen arvoista. Läntisen ajattelutavan mukaan se kaikki oli korvattavissa, uusittavissa, unohdettavissa."

Oikeastaan isoimman tilan vievä sukuselvitys kiinnosti minua vähiten. Enemmän kiinnitin huomiota historialliseen kehykseen, DDR:n aikaan ja sen romahdukseen. Tässä suhteessa kiitän kyllä kirjailijaa onnistumisesta. En tietysti ole ollut DDR:ssä tuolloin, koska synnyin vasta muurin murtumisen jälkeen. Kuitenkin saatoin aivan haistaa katujen katkut. Tähän toki vaikuttaa se, että olen ollut vaihdossa entisen Itä-Saksan puolella Potsdamissa. Potsdamia on koetettu "korjailla", mutta DDR näkyy joka kohdasta. Matka ei ollut minulle yhtään mieleinen, mutta oli siinä kiinnostaviakin puolia. Yhdellä kurssilla käsittelimme DDR:ä jatkuvasti, opettaja oli peittelemättömästi sosialisti. Yhtenä tehtävänä oli haastatella DDR:ssä elänyttä ihmistä. Itse lopulta sain vanhan naisen suostuteltua lyhyeen puhutukseen, ja hän arvelematta sanoi DDR:n olleen parempi kuin yhdistyneen Saksan. "Sozial besser" hän sanoi, sosiaalisesti parempi. Valkama onkin onnistuneesti kuvannut ihmisiä, jotka eivät olleet mitään pelastettavia reppanoita, vaan joiden elämä meni DDR:n romahdettua käytännössä pilalle.

Hieman ristiriitaisissa mietteissä siis luin kirjaa. Siinä on isoja onnistumisia, mutta itselleni tämä ei ollut napakymppi. 

">>Me jatkamme elämää Helsingissä kuin mitään tätä ei olisi tapahtunutkaan. Ymmärrätkö, Markus? Me unohdamme Luisen. Minä unohdan, ja sinä unohdat.<<

     Ja Markus oli tuijottanut Rosaa hetken kykenemättä liikahtamaankaan, oli kuin hänen kehonsa olisi naulattu niille sijoilleen, jalat valettu sementtiin, eikä hän ollut pystynyt esittämään kaikista kysymyksistä tärkeintä: Entä Vilja? Miten ajattelit saada lapsen unohtamaan?"

Kommentit

Samoja ajatuksia myös minulla, mielestäni tässä olisi ollut aineksia useampaankin tarinaan. Olen samaa mieltä, että painopiste olisi hyvin voinut olla enemmän DDR-ajassa, se kiinnostaa myös minua ja oli kirjassa ehdottomasti onnistunein tarinan haarake.

Käyn muuten juuri yliopistolla Saksan kulttuurin ja historian kurssia, jossa ollaan käsitelty todella perinpohjaisesti DDR:än historiaa. Todella mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen ja yhtenä juuri tuo sinun mainitsemasi "sozial besser"-kommentti.
Anki sanoi…
Joo, ainakin Suomessa tunnutaan ajattelevan että koko Itä-Saksan kansa oli innolla kaatamassa muuria. Oikeasti osa oli tapahtumista kauhuissaan. Saksan kielessä on edelleen termi "die Mauer im Kopf", muuri pään sisällä. Liitos ei ole ollut niin helppo juttu kuin on ehkä jossain määrin uskoteltu.
Kyllä minäkin kiinnostuin kirjasta nimenomaan siksi, että se tapahtuu DDR:n puolella Berliiniä. Jotain hirveän kiehtovaa siinä jaetussa Berliinissä on. Kirjoitin blogiin näin:
Ehkä se on muuri ja se miten se yhdessä yössä jakoi kaupungin kahtia ja erotti sukulaiset ja ystävät toisistaan. Ehkä se on mielikuva joka tällaisella muurin sortumisen aikaan parikymppisellä nuorella tapahtumista oli, mukaan lukien yllätys siitä, että muuri todellakin hävitettiin eikä sen tähden edes sodittu.

Se Utehan toi kirjassa julki sitä toista puolta, ettei se yhdistyminen mitään taivaan mannaa ollut idälle. En ollut edes ajatellut asiaa siltä kantilta, että kyllä tämä kirja paljon ajatuksia herätti.
Mai Laakso sanoi…
Minuakin kiinnosti Itä-Berliini ja tuo aika ennen muurin murtumista.
Muuten koin tämän kirjan poliittisena ja DDR:ää puolustelevana.
Olen nähnyt dokumentteja ja ohjelmia DDR:stä, ja tullut kyllä ihan toisenlaisiin ajatuksiin kuin mitä tämä kirja antoi ymmärtää.

En kyllä kannata muureja millekään rajalle.
Anki sanoi…
Jane: Kyllä, kaikille muurin murtaminen ei ollut unelma. Sen kirja tuo hyvin esille.

Mai: Minusta tämä toi keskusteluun moniäänisyyttä poikkeavalla katsantokannallaan. Osa hahmoista oli toki poliittisia, mutta en kokenut itse kirjan olleen sitä. Tulihan niitä varjopuolia sitten Rosan ja varsinkin Matiaksen kauttta.
kirjaston suamalainen Lukupiiri luki tän hiljattain, ei ihan mieleen, vaik se kirjojen kirjoittaja tunnettu, niin epäselvää, ensiaikaa ja nykyaikaa, kirja venys liian pitkäks. Mut hyvät kuvaukset, tunsi läsnäolon. (muurilla olin parikymmentä vuotta sitten, mukana tyttäreni kouluretkellä Berliinissä)
(tarkotin naista joka kirjoittanut kirjeet, kaksi nimeä, tollaset sekottaa)
suosittelen yks hyvä kirja, vertailee tota Irlannin ja Saksan jakoa:

http://hannelesbibliotek.blogspot.com/2014/07/en-irlandsk-dagbok.html
Anneli A sanoi…
Tästä muodostui yksi vuoden suosikkikirjoistani. Olen opiskeluaikoinani ihaillut DDR:ää yli kaiken, jopa Neuvostoliittoa enemmän. Oli niin nostalgista palata noihin vuosiin. Muurin murtumisesta on kirjoitettu useitakin kirjoja, mutta tässä oli uusi näkökulma.
Anki sanoi…
Hannele: Minä olen käynyt muurilla 2016 :)

Anneli: Sinulla onkin sitten ollut ihan eri tavalla tarttumapintaa!
Amma sanoi…
Tämä on minulta vielä lukematta. Toisin kuin Annelilla, DDR on minulle jostakin syystä ehkä kaikista vähiten kiinnostava miljöö tapahtumille. En tiedä mistä se johtuu, jotenkin mielikuvani on kuitenkin lattea ja tylsähkö. Siis DDR:stä, ei kirjasta! Sitä on kehuttu paljon, joten varmasti sillä on ansionsa, mutta aihepiiri ei tosiaan ole oikein oma juttuni.
Minä pidin tästä paljon, mutta mielestäni teos on hieman liian laaja. Monien esikoisteosten ominaisuus, ehkä haaste, on se, että niihin jotenkin purskautetaan kaikki sanottava. Toivottavasti Valkamalla riittää kerrottavaa jatkossakin, sillä mielestäni romaani on hyvin kirjoitettu.

Tästä ja muutamasta muustakin DDR-kirjasta käy hyvin ilmi, että puhe Saksojen yhdistymisestä antaa hieman väärän kuvan. Eivät ne yhdistyneet, vaan toinen lopetettiin ja sen alue liitettiin toiseen.
Anki sanoi…
Amma: Se on ihan ymmärrettävää, eihän kaikki ole kaikille. :) DDR:llä ehkä on semmoinen tylsä tuntuma kauheine elementtikerrostaloineen kaikkineen.

Tuulevi: Joo, esikoiskirjailijoilla tosiaan joskus on se ongelma, että kirjaan ladataan liikaa asiaa. Aika paksu kirjahan se tämäkin lopulta on.
Minä pidin Sinun, Margotista todella paljon. Se lähetti minut melkoiselle nostalgiamatkalle, sillä olen käynyt DDR:ssä ja ollut samalla "työleirillä" itäsaksalaisten kanssa Prahassa. Minä en todellakaan ihaillut systeemiä, sillä ihmisten vapaudenriisto oli niin kammottavaa.
Sain äidiltäni kirjeenvaihdon, jonka tuttava oli lähettänyt juuri Wiedervereinigungin ajalta Itä-Saksasta. Puutetta ja korruptiota, mitä yhdistyminen ei välittömästi korjannut.
Kirja toimi loistavasti lukupiirissä, etenkin kun osa oli syntynyt DDR:n loppumisen jälkeen ja osa muisti Mrgotin ja Erichin oikein hyvin. Avartava kirja.
Teimme Kirsin Book Clubissa kirjasta podcastin, jossa paljon tarinoita DDR:n ajoilta. Linkki löytyy https://kirsinbookclub.com/2022/01/meri-valkama-sinun-margot-sakari-silvola-nukkumatin-kylma-sota-terveisia-ddrsta/
Anki sanoi…
Kiitos kommentista, Kirsi!

Tämä varmasti tarjoaa kyseistä aikaa eläneelle ihan eri lailla elämyksiä. Toki tosiaan minullekin tuo kirjan DDR-aika oli sitä kiinnostavinta antia.