Nilla Kjellsdotter - Kivipuiston tyttö (Murhia Pohjanmaalla 1)
Nyt hän katui, ettei ollut kuunnellut vaistojaan. Katui, ettei ollut kääntynyt takaisin."
Tekstissäni on pieniä aihe-/juonipaljastuksia.
Nilla Kjellsdotterin menestysesikoinen Kivipuiston tyttö (Gummerus 2022, suomentanut Anna Heroja) kertoo murhista ja likaisista perhesalaisuuksista. Kuuluisa pohjalainen diabetestutkija David Heselius on murhattu kotonaan hänen perheensä oltua poissa. Sitä ennen Kivipuistosta on löytynyt rääkätty ja aliravittu tyttö henkihieverissä. Tyttö ei puhu eikä hänen henkilöllisyytensä tunnu selviävän. Samaan aikaan tutkija Mija kantaa suurta salaisuutta ja möhlii miessuhteitaan.
Olipas tämä dekkari vastenmielinen ja kliseinen. Olisin halunnut pitää tästä, sillä varsinkin esikoiskirjailijoita haluaisi tsempata. Nyt en kuitenkaan voi.
Mija on ensinnäkin aivan liian kulunut hahmo työnarkomanioineen ja suurine traumoineen. Totta kai hän valitsee aina työn ensin niin että yksityiselämä on sekaisin. Lisäksi hänellä on tietenkin ymmärtämätön, typerä ja epäpätevä pomo. Hieman epäilen, että missään kunnassa enää päästetään moista typerystä poliisiesimieheksi.
Sitten tulee itse aihe. Insesti ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Tämä on oikeastaan uuden ajan modernien dekkarien ongelmakohta. Tuntuu, että kirjailijat etsivät mahdollisimman kamalia juttuja, jotta saavat säväytettyä lukijoita. En lähtökohtaisesti vastusta näitä teemoja dekkareissakaan, jos ne on kuvattu siten, että selkeästi halutaan tietoisuutta tärkeille asioille. Nyt, kuten viime vuosina monessa muussakin dekkarissa, on kuvaus aivan tarpeettoman tarkkaa. En väitä että kirjailija suorastaan mässäilisi, ei sentään, mutta mielestäni tällaiset aiheet voi kuvata myös peitellymmin. Lukija ymmärtää kyllä.
Vaikeista aiheista muotoutui myös verrattain raskas ja ahdistava tunnelma kirjaan. Tämähän on toki makuasia, jotkut nimenomaan hakevat ikävien tunteiden kokemista. Itselleni ankeus on inhottava tunnelma enkä sitä hae. Koin ankeutta jopa Mijan arkipäiväisistä puuhista lukiessani.
Viimeinen negatiivinen seikka on dialogi. Varsinkin kirjan alkupuolella takerruin siihen. Minusta henkilöiden puhe on erityisesti pohjalaisille liian runsassanaista. En sitten tiedä, että poikkeavatko suomenruotsalaiset pohjalaiset suomenkielisistä, mutta jotenkin dialogi ei ollut mielestäni luontevaa. Tosin saattaa olla, että alkuperäkielellä ruotsiksi se on ollutkin sujuvampaa kuin nyt suomeksi käännettynä.
Miksi sitten luin koko kirjan edes loppuun? Tässä päästään viimein niihin hyviin juttuihin. Kirja on verrattain sujuvasti kirjoitettu. Sellainen ei ole mikään itsestäänselvyys ainakaan esikoiskirjan kirjoittajalta. Lisäksi tarinassa oli kyllä koukkuja, jotka saivat lukemaan eteenpäin. Sinänsä tarinallisesti juonenkuljetus oli aika hyvää, asioita paljastui varsin mukavassa rytmissä. Itseäni kiinnosti lähinnä kirjan nimessäkin oleva Kivipuiston tyttö ja hänen kohtalonsa. Kyllä siihenkin lopulta päästiin.
Olen jälleen kerran hämmentynyt siitä, että suursuosion saanut kirja ei taaskaan ollut juttuni. Se saa minut tuntemaan itseni elitistiksi. Olen huomannut, että ajan mittaan minusta on tullut taipuvainen ärsyyntymään epäuskottavuuksista. Niitä ikävä kyllä nykydekkareissa riittää. Koukuttaviahan tällaiset kirjat usein ovat, jolloin kirjan saa loppuun (ja enpä kyllä arvioisi kirjaa jota en ole lukenut kokonaan).
Kommentit
Suomenruotsalaisia en tunne, mutta pohjalaisena täytyy sanoa, että kyllä pohjalaisissakin on puheliaita ihmisiä. Ei täälläkään pelkästään jäyhiä olla, vaikka eivät kaikki tietenkään pode puheripulia :) Joskus puheliaimmilla ihmisillä on kyllä karjalaista taustaa :)
Hannele: Joo, kirjailija siis itsekin on Pohjanmaalta. Kirja käsittääkseni ilmestyi ensin Ruotsissa ja sitten vasta meillä.
Lisäksi alan olla aika kyllästynyt tuohon nuori nainen poliisissa selviytymässä traumoistaan kuvioon - tullut vastaan jo ihan liian monta kertaa.
Dekkareissa suosin cozy Crimea, pääasia on juonen herkulliset twistit, ei ruumiiden määrä tai tekojen raakuus.
Väkivallan suhteen Kivipuiston tyttö on turhan raju minun makuuni, kuitenkin kaukana Lars Kepleristä.
Mielenkiintoista on, että Nilla tarjosi kirjaa suoraan Ruotsiin, ja pääsi vielä valitsemaan, sillä romaanista oli useampi kustantaja kiinnostunut. Huima loikka melkoisen täyteen markkinaan!
Minna /KBC
Jonna: Joo, kirjahan markkinoitiin ensin Ruotsin markkinoille.
Dekkarit eivät ole minun juttuni, mutta etenkin tällaiset teemat kierrän kaukaa itseäni säästääkseni.
Amma: Joo, kirja on kovin suosittu ja se on tietenkin iloinen asia kirjailijan kannalta! Minuun ei vain nyt uponnut ja uskon, ettet sinäkään pitäisi tästä.