Leena Lehtolainen - Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita

" - Varo valkoista poroa! Ääni oli sama, jolla hän oli puhunut aiemmin. Silmät tuijottivat hetken omiini, sitten pyöriminen jatkui taas. Mirva koetti sanoa jotain väliin, muta Sana oli uponnut omaan maailmaansa."

Leena Lehtolaisen novellikokoelma Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita (Tammi 2021) sisältää 12 joulunaikaan sijoittuvaa tarinaa, joissa rikokset ovat enemmän tai vähemmän läsnä. Mukana seikkailevat Lehtolaisen sarjoista tutut Maria Kallio ja Hilja Ilveskero sekä joukko uusia satunnaisia tavan talliaisia. 

Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Lehtolaista! Hänen kirjoitusjälkensä on aika arkista, mutta sillekin on paikkansa. Bongasin tämän kokoelman muuten Kirjasähkökäyrä-blogista. Lehtolaiselle ominaista on kuvata kunkin tarinan/kirjan päähenkilöä tiiviin lausein, joista kuitenkin saa varsin valaisevan kuvan.

Tämä oli myös ensi kerta, kun luin Hilja Ilveskerosta. Täytyy sanoa, etteivät tarinat houkutelleet tarttumaan Ilveskero-dekkareihin. Sinänsä on todella mukavaa, että Lehtolainen on luonut toiminnallisen naishahmon, mutta jotenkin Hilja on niin kylmäkiskoinen, että hänestä on vaikea pitää. 

Maria Kallion tykö taas oli kiva palata pitkästä aikaa. Olihan Marialla ehkä epäuskottavan voimakkaasti hoksottimet kohdallaan, mutta annettakoon se anteeksi vaikka joulun nimissä. Maria on hyvällä tavalla tavallinen ihminen ja häneen on helppo kiintyä.

"Linda kaatui kontalleen lattialle, hän ei saanut henkeä. Tähän asti hän oli ollut työpaikalla melkein turvassa. Tyhjistä seinistä ei ollut kaikunut vihamielistä puhetta. Vartijan tupakanmakuinen sylki maistui suussa, hän konttasi siivoussangon luo ja oksensi siihen. Nyt täälläkin olisi pelättävä."

Kuitenkin parhaiten minulle jäi mieleen elämän murjomista ihmisistä kertoneet tarinat. Erityisesti minua kosketti Linda, joka ei tullut hyväksytyksi lihavuutensa vuoksi. Lehtolaisen kynä on erinomaisen terävä hänen kuvatessaan, miten lihaviin suhtautudutaan pahimmillaan. En todellakaan odottanut liikuttuvani näistä tarinoista, mutta Lindan kohtalo kosketti todella paljon.

Toinen liikutusta aiheuttanut novelli kertoo 19-vuotiaasta Marjiksesta, jonka elämä on täysin rempallaan. Asuntoa ei ole, aika kuluu toisten päihteidenkäyttäjien (miesten) nurkissa. Kuitenkaan Lehtolainen ei maalaa näistä ihmisistä mitään hirviömäistä kuvaa, vaan he ovat itse asiassa todella inhimillisiä ihmisiä. Minusta on tärkeää, että kirjailijat kuvaavat kirjoissaan myös elämän laitapuolelle päätyneitä ihmisiä.

Näiden lisäksi vielä novelli Fiasta ja Petestä on hyvä ja aika osuvalta tuntuva kuvaus. Pete on juuri vapautunut vankilasta ja haaveilee paluusta Fian syliin. Rumasti sanoen Pete on selkeästi elämänkoululainen, kun taas Fia ainakin näyttää päässeen elämässään eteenpäin. Vaan mitä sille linnatuomioon johtaneelle rikossaaliille oikein tapahtui...

Varsin tasalaatuinen ja mainio kokoelma ammattilaiselta! Osa tarinoista oli kyllä aika hurjia siihen nähden, että näitä kuvataan joulutarinoiksi. Kaikki tarinat eivät mene mielestäni cozy crime -luokkaan.