Sami Makkonen - Hevosjumala

Sami Makkosen sarjakuva-albumi Hevosjumala (Like 2022) on väkivaltaista kauhua. Teos jakaantuu kolmeen osaan. Välillä ollaan vuodessa 2017 ja välillä 1980-luvulla. Porukka manaa paikalle Hevosjumalan, jolle uhrataan ihmisiä. 

Olisi pitänyt tutkailla albumia vähän tarkemmin ennen lainaamista, sillä se ei kyllä ollut minun juttuni. Kauhua yleensä välttelen, ja se yhdistettynä ihmisuhraukseen ja muuhun väkivaltaan oli aika kamala yhdistelmä itselleni. Lisäksi koin albumin jotenkin sekavana. Henkilöitä ei ollut kauhean paljon, mutta en silti pysynyt oikein kärryillä heistä. 

Sinänsä Makkosen karu piirrosjälki tukee hurjaa tarinaa hyvin. Onhan tässä kieltämättä mielikuvitusta. Ei vain sopinut minulle yhtään.

Kommentit

tuohon pitää olla oikea mielentila
Mai Laakso sanoi…
En pysty enää lukemaan kauhua. Nuorena se oli ihan must-juttu.
Anki sanoi…
Hannele: Minulta ei sellaista mielentilaa taida löytyä :D

Mai: Joo, minä en ole oikein koskaan ollut kauhun ystävä. Kaksi Kingin kirjaa olen lukenut elämässäni.
Takkutukka sanoi…
Kingit yms. tuli aikanaan luettua tuoreeltaan, mutta sittemmin on osoittautunut, että tämä tosielämä tarjoilee kyllä riittävästi kauhua, jännitystä ja vaaratilanteita, ettei niistä lukeminen ole inspiroinut. Kieltämättä vakuuttavan oloiset kuvat!
Anki sanoi…
Niinpä, tosielämän kauhu riittää! Kuvat kyllä olivat vaikuttavia.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI