Toni Morrison - Mouth Full of Blood - Essays, Speeches, Meditations

 "A writer's life and work are not a gift to mankind; they are its necessity."

Toni Morrison on/oli yksi keskeisimpiä (afro)amerikkalaisia kirjailijoita ja ajattelijoita. Hän kuoli 2019 ja samana vuonna on ilmestynyt tämä essee-/kirjoituskokoelma Mouth Full of Blood - Essays, Speeches, Meditations (Chatto & Windus). Kirja on jaettu kolmeen osaan: Part I The Foreigner's Home, Interlude Black Matter(s) ja Part II God's Language. Tekstejä ei harmi kyllä ole päivätty mitenkään, mutta joistain vuodet kävivät ilmi. En ole itse asiassa varma, onko tässä kokoelmassa tuoreita tekstejä ollenkaan.

Tämän teoksen lukeminen oli minulta melkoinen voimanponnistus, sillä Morrison ei tyydy tavalliseen sanastoon, vaan käyttää hyvinkin ylevää ja myös rikasta kieltä. Esimerkkinä tästä nostan tämän otteen:

"No more apologies for a bleeding heart when the opposite is no heart at all. Danger of losing our humanity must be met with more humanity. Otherwise we stand meekly behind Eris, hold Nemesis's cloak, and genuflect at the feet of Thanatos."

Siispä luin kirjaa pätkissä puhelin tukevasti kädessä, jotta saatoin tarpeen tullen (eli melkein koko ajan!) katsoa sanoja nettisanakirjasta. En tiedä, onko tätä kirjaa käännetty suomeksi, ehkä ei. Kirjan alussa on mainittu viimeisimpänä teoksena The Origin of Others eli Toiseuden synty, jonka luin aivan vuoden alussa. Haastava kieli luonnollisesti voi aiheuttaa sen, että jotain on ymmärtänyt väärin. Toivon toki, etten tässä jutussani johda ketään harhaan. Sinänsä osaan kyllä perusenglantia kohtuullisesti, ymmärrän kielioppia ja syntaksia, mutta heikkouteni on sanasto.

Jos nyt kuitenkin paneudumme itse kirjan sisältöihin, ne ovat hyvin voimakkaasti siinä, mitä on olla musta Amerikassa, rasismi ja musta kirjallisuus. Joukossa on puheita valmistuville opiskelijoille, täysiverisiä esseitä ja erinäisiä pohdintoja. 

"Those who claim the superiority of Western culture are entitled to that claim only when Western civilization is measured thoroughly against other civilizations and not found wanting, and when Western civilization owns up to its own sources in the cultures that preceded it."

Parhaiten jäi ehkä mieleen pitkä essee, jossa Morrison taitavasti härkkii linnaketta nimeltä amerikkalaisen kirjallisuuden kaanon. Kuten niin väsyttävästi on tapana meilläkin päin, myös Amerikassa kaanon on varattu valkoisille miehille. Amerikassa rotu on tietenkin aivan eri lailla akuutti ja myös latautunut asia kuin meillä. Morrison luokin termin afrikanistinen (Africanistic), jolla hän kuvaa näitä valkoisia kirjallisia maailmoja kummittelevaa ilmiötä. Mustuus on aina jossain näiden maailmojen liepeillä, muutoin ei voisi ollakaan maassa, jossa mustien orjuus oli niin pitkäaikaista ja laajaa. Tietenkään nämä miehet eivät suoraan kirjoittaneet mustista tai ainakaan niin, että olisivat todella antaneet mustalle hahmolle oman äänen. Valkoisen oli silloin ja on yhä helppo leikkiä, ettei rodulla ole väliä ja että itse kykenee luomaan "roduttomia" maailmoja. Morrison kuitenkin huomauttaa terävästi, ettei ole koskaan elänyt roduttomassa maailmassa - eikä ole kukaan muukaan. 

"Conflict is not another word for crisis or for war or for competition. Conflict is a condition of intellectual life, and, I believe, its pleasure. Firing up the mind to engage itself is precisely what the mind is for - it has no other purpose."

Morrison käsittelee joissain teksteissä myös omaa kirjailijuuttaan. Hän muun muassa esittelee siihen mennessä ilmestyneiden kirjojensa aloituslauseita. Lisäksi hän avaa kirjoittamisprosessia syvemmin. Morrison tarvitsi aloittaakseen aina jonkinlaisen mielikuvan tai ennemminkin eräänlaisen muiston (tässä kohtaa en ole varma, uskoiko hän peräti johonkin kollektiiviseen muistiin enkä tiedä, onko tämä uskomus osa mustien kulttuuria), josta hän lähti kehittelemään tarinaa. Hän oli äärimmäisen tarkka kielen kanssa.

"I need three kinds of information to complete, sometimes even start, a narrative. Once I've settled on an idea and the story through which to examine it, I need the structure, the sound, the palette. Not necessarily in that order."

Se, mikä tässä kokoelmassa oli omituista, oli monen tekstin toisteisuus. Ainakin neljä viisi kertaa kävi niin, että jo aiemmin kirjoitettu kohta tuli uudelleen vastaan. Välillä toistuva pätkä oli todella todella pitkä. Siksi jäinkin miettimään, onko kukaan kunnolla käynyt näitä tekstejä läpi ennen niiden julkaisua. Missään ei kyllä sanota Morrisonin kuolleen, joten ehkä tämä on todella julkaistu juuri ennen kirjailijan kuolemaa. Outoa joka tapauksessa.

Noin muutoin varsin erinomainen kokoelma sellaiselle, joka ei ole vielä kovin laajasti lukenut Morrisonin tekstejä. Toki monesta esseestä olisi saanut enemmän irti, jos olisi lukenut kokonaan läpi Morrisonin fiktion. Itsehän olen vasta lukenut Minun kansani, minun rakkaani.

"Literary references in the hands of writers I love can be extremely revealing, but they can also supply a comfort I don't want the reader to have because I want him to respond on the same plane an illiterate or preliterature reader  would have to. I want to subvert his traditional comfort so that he may experience an unorthodox one: that of being in the company of his own solitary imagination."