Toni Morrison - Toiseuden synty - Rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta

 "Ymmärsin kaivanneeni ja ikävöineeni osaa itsessäni - ja tajusin, ettei muukalaisia ole olemassa. On vain versioita meistä itsestämme, versioita, joista moniakaan emme päästä lähelle ja joilta haluamme suojata itsemme. Sillä muukalainen ei ole vieras, hän on yllättävä. Ei tuntematon, vaan ikimuistoinen."

Englanninkielinen alkuperäisteos The Origin of Others (2017). Esipuhe: Ta-Nehisi Coates. Suomentaneet: Koko Hubara ja Astrid Swan. Tammi 2020.

Luontevaksi jatkoksi ja vuoropuhelijaksi Minna Salamin Aistien viisauteen asettuu tämä Toni Morrisonin luentojensa pohjalta koostama esseekokoelma. Morrison käsittelee älykkäästi ja älyllisesti paitsi toiseutta, myös ylipäätään käsitettä rotu, rajoja sekä tietenkin kirjallisuutta.

On innostavaa lukea sellaisesta näkökulmasta, josta ei itse pysty katsomaan. Morrisonin tausta ja lukeneisuus muodostavat voimakkaan yhdistelmän. Kirjassa riittäisi sitaatteja vaikka millä mitalla, mutta otin tuon ylläolevan. Se jotenkin tiivistää asian niin henkilökohtaisella kuin yleiselläkin tasolla.

Minua viisaammat ovat kirjoittaneet tästä aiheesta hyllymetreittäin, mutta haluan itse tarkastella toiseutta tässä kirjoituksessani. Morrison käsittelee aihetta voimakkaasti rasismin kautta, mutta toiseus on vielä paljon muutakin. Me siirrämme ihmisiä sivuun niin monin eri tavoin ja monista syistä. Ensimmäisenä mieleeni tulevat narkomaanit. He usein edustavat samaa etnistä taustaa itsen kanssa, mutta suurin osa haluaa vain kääntää katseensa pois ja olla ajattelematta koko ihmisiä. Huumeidenkäyttö on tabu, joka syrjäyttää ihmisen helposti yhteiskunnasta.

Myös sukupuoli on usein toiseutta aiheuttava tekijä. Onhan feministi Simone de Beauvoirin kuuluisin teoskin kuvaavasti Toinen sukupuoli. Yhä edelleen mies nähdään ensisijaisena sukupuolena, johon nainen ikään kuin vertautuu. Tasa-arvon kehitystäkin tarkastellaan melko absurdisti sen mukaan, miten perinteisesti miehisiä alueita naiset "valtaavat" ja missä tahdissa. Miksemme tarkastele sukupuolten tasa-arvoa vaikka mieshoitajia laskemalla?

Vielä siitä etnisyyteen liittyvästä toiseudesta. Lapsena leikin usein Joensuun Rantakylässä 90-luvulla, jolloin alueella asui melko paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Kerran isäni muisteli joitakin vietnamilaislapsia. Ensiajatukseni oli, että ketkä vietnamilaiset? Ei minulla ollut mielikuvaa vietnamilaisista! Ainoa kerta, kun kiinnitin huomiota siellä jonkun etnisyyteen oli tilanne, jossa kaverini hätääntyi paikalle tulleiden somalilasten vuoksi. En tiedä, oliko mitään syytä oikeasti huoleen vai ei. Muistan vain sen, että siinä paikassa heistä oli tullut minulle Toisia. Olin oppinut näkemään ihmiset eri etnisyyksinä.

Morrison kuvaa kiinnostavasti myös erilaisia kirjallisia kuvauksia toiseudesta, mukaan lukien omia romaanejaan. Olen lukenut häneltä vain teoksen Minun kansani, minun rakkaani, joten varsinaista tarttumapintaa minulla ei ollut asiaan. On kuitenkin mielenkiintoinen kysymys, millä tavoin kirjallisuudessa voisi, saisi tai kannattaisi kuvata "rotuja" vai kannattaisiko lainkaan. Mitä sillä saavutettaisiin, mitä jäisi saavuttamatta? 

Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos! Olen iloinen, että hankin tämän omaksi. Kirjasta saa varmasti lisää irti uusilla lukukerroilla.

Osallistun tällä bloggauksella myös Kirjahyllyn aarteet 3 -haasteeseen.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Hienoa, että tämä kirja on koottu Morrisonin luentojen pohjalta.
Nostit hienosti esille, miten ihmisiä syrjitään. Suomessa on vuosisataiset perimät syrjiä romaneja ja saamelaisia. Ei riitä, että saamelaisilta on viety maat ja heidät on ajettu pohjoiseen. Heille on tehty kaiken maailman ihmiskokeita ja heidän haudoistaan kerättiin vainajien pääkallot Helsingin yliopistoihin. Lapset on pakotettu suomen kielisiin kouluihin ja asuntoloiden asumaan, saamea ei saanut puhua, pieksettiin ja pidettiin nälässä, jos puhui omaa kieltä.
Oma uskonto kiellettiin. On ihme, että saamen kielet ovat alkaneet elpyä, samoin kulttuuri, josta vuosikausia tehtiin pilkkaohjelmia telkkarissa. Paljon on vielä yhteiskunnalla korvattavaa.
Anki sanoi…
Kyllä, Suomella on kauhea historia saamelaisten suhteen! On tosiaan ihme, että saamen kieliä on saatu elpymään. Surullista on kuitenkin nähdä, miten eripuraisia saamelaiset ovat sen suhteen, kuka on saamelainen ja kuka saa osallistua saamelaiskäräjille. Jonkinlaista etnonationalismia sielläkin, mitä ei kyllä missään kaivattaisi.
kiitos muistutuksesta, tilasin kirjastosta, ruattiks.
Anki sanoi…
Ole hyvä, Hannele! Toivottavasti pidät.
Anneli A sanoi…
Toni Morrison on yksi suosikkikikirjailijoistani, ulkomaalaisista ehkä ihan ykkönen. Hänen tuotantonsa on tuttua, monet hänen kirjoistaan olemme lukeneet myös lukupiireissä. Myös tämä kirja on tutustumisen arvoinen.
Anki sanoi…
Tämä oli tosiaankin tutustumisen arvoinen! Täytyy lukea lisää häneltä romaanejakin.
riitta k sanoi…
Suomalaisena on vaikea hahmottaa, miten suuresti rotu määrittää ihmisten asemaa Yhdysvalloissa. Latinalaisjuurisia on tavattoman paljon, aasialaistaustaisia myös. Trumpin suosio osaksi taisi johtua juuri siitä, että hän ajoi valkoisen rodun ylivaltaa.

Suomessa asuvia ulkomaalaisia ei myöskään käy kateeksi. Joku aika sitten Hesarissa oli juttu, että venäläinen nuorimies vaihtoi sukunimensä kun ei muuten ikinä päässyt työhaastatteluihin. Emme todellakaan voi röyhistellä rintojamme tämän asian suhteen.
Anki sanoi…
Kyllä, Suomessa tämä keskustelu on ihan alkujamassa vasta. Olen aina ollut hämmentynyt Yhdysvaltojen tapaan luokitella ihmisiä roduittain, vaikka se olevinaan on kansojen sulatusuuni.
Elegia sanoi…
Tämä kirja on lukulistallani, mutta lukeminen on jäänyt koska sitä ei saa kirjastosta. Olen kyllä lukenut muutaman Morrisonin kirjoittaman romaanin - niitä sentään saa kirjastosta.
Anki sanoi…
Onpa harmi, ettet saa tätä kirjastosta! Minä olen tosiaan lukenut vain tuon Minun kansani, minun rakkaani mutta tarkoitus olisi lukea lisää.
Jokke sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anki sanoi…
Niin, kyse näyttää paljon olevan myös tuollaisesta sukupolviasiasta näissä kysymyksissä.
Marjatta Mentula sanoi…
Kävin varaamassa tämän kirjastosta. Olen lukenut paljon Morrisonilta, mutta tätä kirjaa en ole huomannut. Morrison on minusta yksi suuria kirjailijoita.

Kivoja nuo sinun lapsuusmuistosi. Lapset eivät tosiaan jaottele toisiaan ellei heille sitä opeteta. Tästä on hyvä esimerkki kolmivuotias pojanpoika Turussa. Hän jäi pois päiväkodista viettääkseen aikaa meidän isovanhempien kanssa. Olimme Kupittaan puistossa, jossa hän näki siellä aikaa viettävän oman päiväkotiryhmänsä. "Oo, Tuntan on tuolla", sanoi poika ihastuksissaan. Hänen paras kaverinsa oli eräs Sultan. Kysyin, millainen poika se Sultan on ja sain vastauksen:"Tillä on tininen pipo." Olin tietysti odottanut, että poika sanoisi jotain kaverinsa sinisenmustasta ihonväristä, mutta ei hän siihen ollut kiinnittänyt mitään huomiota.

Minäkin olen hämmästyksissäni siitä, miten tärkeitä etniset ryhmät ovat aina olleet usalaisille. Vaikka olin jo opiskellut englantia, niin vasta USA:ssa sain kuulla, että minä olen Caucasian ja opin ne muuutkin ryhmät African American, Asian American, Latin American ja Native American. Näiden välillä on myös isot arvostuserot ja mustien keskuudessa lisäksi tummuusasteen mukaan.

Toisin kuin mitä Jokke sanoo, niin kyllä minusta Morrisonin romaanien ihmisillä ihonväri ja tausta ovat merkitseviä tekijöitä. Morrison on myös sanonut kirjoittavansa omilleen, mustille, mustien asemasta ja historiasta. Silloin kun tarinassa on vain mustia, niin ihonväriä ei tarvitse huomioida.
Gurnahilta olen lukenut vain yhden kirjan. Siinä ihonväri oli tärkeä tekijä siinä, miten afrikkalainen henkilö näki itsensä monikulttuurisessa yhteisössä Englannissa.
Mitähän Jokke tarkoitit, kun kirjoitit, että nämä kirjailijat eivät tuo esiin henkilöidensä ihonväriä?

En olisi kyllä ikinä uskonut vielä vuosituhannen vaihtuessa, että rasismi ja jaottelu lisääntyvät, kun suunta oli silloin aivan toinen. Nyt haukutaan milloin ketäkin ja usein jonkun ryhmän edustajana.
Jokke sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elegia sanoi…
Lasten hahmotuskykyyn on pakko kommentoida, että lapset nimenomaan huomaavat värit. He voivat vertailla ihonvärejään eikä siihen liity mitään arvottamista – ainoastaan uteliaisuutta. Rasismi ja arvottaminen opitaan vasta myöhemmin ja jotkut oppivat jo aiemmin riippuen miten esim. omat vanhemmat puhuvat vaikka nyt mustista ihmisistä.

Minua kummastuttaa se, miten vastahakoisia jotkut valkoihoiset ovat myöntämään, että olemme eri värisiä sen sijaan että leikitään, että ollaan kaikki ihan samanlaisia eikä muka edes huomata värejä, kun ollaan ”värisokeita”.
Anki sanoi…
Minun oma kokemukseni on se, että lapsena ei kiinnittänyt ihonväriin huomiota. Minusta ihmisten jaottelu sen mukaan on hämmentävää ja se on tosiaan lisääntynyt vähän joka suuntaan viime vuosina. Toisaalta puhtaasti rasistiset ihmiset jaottelevat ja toisaalta myös woke-porukka jaottelee. En ymmärrä.
Marjatta Mentula sanoi…
Lapsille kaikki ovat aivan erilaisia yksilöitä eivätkä he muodosta niistä erilaisuuksista mitään ryhmiä. Joka päivä on lapselle ihme uus. Jossain jutussa leikki-ikäisistä lapsista mainittiin, että lapsi ei ihmettelisi, vaikka isä nousisi lentoon, koska heidän elämässään aikuiset tekevät koko ajan ihmeellisiä juttuja.
Olen omien Turussa monikulttuurista päiväkotia ja sen jälkeen peruskolua käyvien pojanpoikieni kautta seurannut, miten pienestä asti yhdessä olleet erilaiset lapset suhtautuvat toisiinsa. Ilokseni kaikkiin suhtaudutaan niin samalla tavalla, että myös Aishasta ja Ishmaelista voidaan sanoa negatiivisia asioita samalla tavalla kuin Liinasta ja Konstasta. Katselin koulukuvaa ja kysyin pojalta, onko Ishmael yhä sun paras kaveri. Poika tuhahti:"Ishmael on kusipää." Jotkut aikuiset voisivat nähdä tässä rasismia, mutta kyse on päinvastaisesta, Otto, Sasha ja Ishmael ovat samalla viivalla. Joskus suututaan, joskus ollaan kavereita, mutta ihonvärillä yms ei ole siinä mitään merkitystä.

Minusta on typerää, miten jotkut aikuiset jahtaavat toisten normaalista avoimesta käyttäytymisestä mikroaggressioita, kuten esim. siitä, että kysyy erinäköiseltä ja huonosti suomea puhuvalta taksikuskilta, mistä hän on kotoisin. Itselläni on ollut pitkillä Kela-taksimatkoilla hyvin kiinnostavia keskusteluja maahanmuuttajakuskien kanssa. Tuo turha varominen on jotenkin melkein "peräkylämäistä käyttäytymistä", vaikka sen harjoittajat toisin luulevat.
Marjatta Mentula sanoi…
Jatkan vieläkin. Minusta me tähtäämme ihan samaan Elegian kanssa, vaikka ilmaisemme asian eri tavalla.
Tähän aikuisten pakotettuuun värisokeuteen voi lisätä myös muita sokeuksia, kuten sen hokeman, että kaikki ovat ulkonäöltään yhtä kauniita. Eivät ole! Turhaaa hymistelyä.
Kun kauneus ihmisessä kielletään, niin samalla kielletään paljon. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikkia pitää kunnioittaa ulkonäköseikoista riippumatta.