Garth Nix - Sabriel (Vanha valtakunta 1)

 "Isän oli pakko löytyä pian. Mordicant, varjokätyrit, raatokorpit - nyt oli selvääkin selvempää, että jokin kauhea vihollinen oli kokoamassa joukkoja sekä isää että tytärtä vastaan. Vihollinen oli saanut jo isän kynsiinsä, joten sen täytyi olla mahtava manaaja tai väkevä vainaja. Kenties Kerrigor..."

Garth Nixin fantasiatrilogia Vanha valtakunta alkaa osalla Sabriel (WSOY 2004, suomentanut Kaisa Kattelus). Sabriel on 18-vuotias astetta epätavallisempi tyttö. Hän käy koulua tässä meidän maailmassamme (tulkitsin ilmeisen oikein, että kyse on osapuilleen ensimmäisen maailmansodan vuosikymmenelle asettuvasta kuvitteellisesta Iso-Britanniasta/Englannista), mutta on oikeasti väkevän maagin Abhorsenin tytär. Abhorsenin tehtävä on varmistaa, että kuolleet pysyvät kuolemassa ja vaikka sitten omakätisesti pitää huoli, että he kulkevat kaikista yhdeksästä portista kuolemaan. Sabrielin elämä saa melkoisen käänteen, kun hän saa etiäisen isältään, perii tämän miekan ja vainajien käsittelyyn tarkoitetut kellot ja joutuu matkalle Vanhaan valtakuntaan. Monenlaiset vaarat odottavat tietämätöntä uutta Abhorsenia.

Tätä kirjaa tuli tankattua oudon kauan. Sijoitan tämän Helmet-haasteessa sinne, missä puhutaan lukemisen olevan haastavaa jostain syystä. Se ei johtunut todellakaan kirjailijan taidoista. Sabriel on itse asiassa hyvä kirja; onhan se varsin tyylipuhdasta fantasiaa miekkoineen ja kiltamaageineen kaikkineen, mutta toimii ja kirjassa on myös hienot yksilölliset piirteensä ihan jo tätä Abhorsenin "ammattia" myöten. Vaikeus tuli kuolemasta aiheena. Jotenkin sen voimakas läsnäolo oli vaikeaa nyt ja ennen kaikkea kuvaukset olennoista, jotka eivät suostukaan menemään sinne vaan pyrkivät takaisin elämään ties minkälaisina vistoina olioina oli kauhea. Tässä on pikkuinen ripaus oikeastaan siis kauhuakin, jonka kanssa genrenä en ole sinut.

Kirjassa on onneksi ryppyotsaisen taikomisen ja miekkailun ohessa hieman odottamatontakin pientä huumoria. Sabrielin melko erikoiseksi toveriksi päätyvä vapaan taikuuden olio Maggot osaa heitellä hauskaa sarkasmia (yleensä en edes juuri pidä sarkasmista). Samoin maailmojen välisen muurin vartioinnista vastaava eversti Horyse parranajovaikeuksineen toi mukavasti ripauksen huumoria varsin totiseen loppupään menoon. 

Kyllä tässä positiivisen puolelle käännyttiin ja kirjan loppupuoli sujuikin kuin siivillä. Tätä lukuprosessia vaikeutti myös yleinen lukujumini, joka on tässä kuussa vaivannut. Olen itse asiassa lukenut tämän trilogian joskus yläkoulussa, mutta eipä ollut jäänyt mieleen oikein muuta kuin tuo Maggot-hahmo. Eiköhän jatko-osatkin tule luettua jossain vaiheessa.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 26 kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostain syystä

Helme-haaste 2019: kohta 16 kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla