Viivi Rajamäki - Puhu minulle hiljaisuudessa

 " - Enkö minä osaa olla tekemättä mitään? Onko tämä touhu mennyt veriin? Pitääkö aina liikkua ja hössöttää? Eikö ihminen enää osaa olla aloillaan, istua ja ajatella? Minäpä yritän opetella. Mutta miten?"

Viivi Rajamäen kristillinen pienoisromaani Puhu minulle hiljaisuudessa (SLEY-Kirjat Oy/WSOY:n graafiset laitokset 1983) kertoo viisikymmentä täyttävästä Sirkasta, jonka elämän täyttää perheyritys. Sirkka vain tekee ja tekee työtä lomailematta, kunnes lopulta ns. hirttää kiinni ja hän joutuu sairaslomalle. Kaupungin pauhusta hän matkustaa lakeuskuvauksista päätellen jonnekin pieneen paikkaan Pohjanmaalla koruttomaan pikkumökkiin. Siellä hänellä on aikaa ajatella ja käytyään vakavia keskusteluja naapurin Liisan kanssa hän tulee uskoon. Mutta mitä perhe, ennen kaikkea aviomies, siitä mahtaa ajatella? 

Mistähän tätä lähtisi purkamaan? Sinänsä oli toki kivaa lukea vaihteeksi kristillinen kirja, mutta tässä oli kyllä kohtia jotka häiritsivät. Ennen kaikkea kun Liisa ja Sirkka puhuvat lopun ajoista ja Kristuksen toisesta tulemisesta, puhutaan eräänlaisesta kristittyjen määrämitasta (=kun kristittyjä on ns. tarpeeksi tulee Kristus jälleen), joka kuulosti enemmän Jehovan todistajien jutuilta. Lisäksi toteamus siitä, että lapsia syntyy liian vähän, paitsi kehitysmaissa liikaa ja päälle vielä, että "Niin, siellä kyllä, mutta he eivät ole kristittyjä" särähti tosi pahasti korvaan. Anteeksi nyt vain, mutta itse en kyllä usko Jumalaan, joka jättäisi kehitysmaiden viattomat lapset armon yhteydestään pois. Sinänsä kyllä ihan mielenkiintoista ajankuvaa tuo kauhistelu lapsien vähyydestä, siitähän puhutaan nykyäänkin yhtä mittaa.

Kirjassa on minusta myös vähän tarinallisia kömpelyyksiä. Alkuun nimittäin tuo puhe kristinuskosta tuntui jopa päälleliimatulta. Ehkä ongelma on vähän romaanin lyhyydessäkin siinä mielessä, että tapahtumien kuljettaminen ja ennen kaikkea Sirkan kehitys ihmisenä pitää tehdä tosi nopeasti. Kirjan alku on vallan tavanomainen ja yhtäkkiä mukaan hyppää Jeesus. Vähän hämmentävää.

Loppu oli melkoisen dramaattinen enkä kyllä sellaista olisi odottanut. Tässä kirjassa oli ansionsa, välillä tarinankuljetus oli hyvinkin luontevaa ja Sirkan pohdinnat vallan samastuttavia, mutta kyllä tässä arveluttaviakin juttuja omaan makuuni oli.

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: ei kohtaa

Helmet-haaste 2019: kohta 41 kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää (80-luku)

Sadan vuoden lukuhaaste: 80-luku

Kommentit

Sinähän luit tämän nopeasti. Kyllä kristillisissä romaaneissa on useinkin omat kömpelyytensä, mutta itse tykkäsin tässä siitä mökkielämän kuvauksesta ja hiljaiselosta. Se loppu on tosiaan yllättävä, vaikka toki siihen jotain viitteitä oli matkan varrella.
Leena Laurila sanoi…
Painavaa kritiikkiä sinulla tuosta ns kristillisyydestä ja sehän pätee enimmäkseen uskontoihin. Vain meidän tavalla uskomalla olet oikeassa uskossa, kaikki muu on väärin, kaikki muut vääräuskoisia. Sen ajatuksen mukana kaatuvat hienot ajatukset uskonnon hyveellisyydestä ja nousevat loputtomat kahnaukset ja sodatkin.
Anki sanoi…
Kirjarikas elämäni: Joo, ehkä siinä on vähän sitä, että mennään Sanoma edellä ja sitten toteutuksessa tulee kömpelyyttä. Kyllä tässä hetkensä oli.

Leena: No joo, koin tärkeäksi itsekin kristittynä nostaa tuon mielestäni räikeän kohdan esiin. Uskonnoissa on omat ongelmansa, turhahan sitä on kieltää.
Elegia sanoi…
Mielenkiintoista tosiaan, että lapsiluvusta on jaksettu jauhaa Suomessa jo iät ja ajat ja sama vain jatkuu. :D Lapsensaantiahan on yritetty suitsia jopa sanktioin (ns. vanhanpiianvero).

Uskonnolliset teokset (ja uskonnollisuus yleensä) häiritsee minua juuri tuosta esille nostamastasi syystä eli mielestäni tekopyhyydestä. Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan, mutta siitä en pidä, kun ääriuskovaiset (eli eivät siis todellakaan kaikki) tuomitsevat muita.

Tämä voisi kyllä olla ihan kiintoisaa lukea kasariajan takia, mutta alkaisikohan ärsyttää liikaa :D
Jonna sanoi…
Uh, kuulostaapa hieman tunkkaiselta. Olisi kiva jotain 1980-lukulaista lueskella, mutta tämän taidan jättää väliin.
Anki sanoi…
Elegia: Minä vähän luulen että sinua ärsyttäisi liikaa kun itseänikin häiritsivät jotkut kohdat. :)

Jonna: Nojoo, vähän outoja juttuja osa. Jos ei kristinusko muutenkaan nappaa niin ei voi oikein suositella.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen