Joel Haahtela - Traumbach
"Paikka vaikuttaa ihmisen mieleen niin kuin vallitseva säätilakin. Ihminen on erilainen eri paikoissa, epäilemättä. Voiko oikeastaan koskaan sanoa, että ihminen on sama? On paikkoja, jotka tuovat ihmisestä esiin puolia, joiden olemassaolosta emme ole tienneet. Joihinkin paikkoihin mieli ei asetu, vaikka kuinka yrittäisi, ja aina on jotenkin vaikea olla. Tällaisella ilmalla taas on vaikea olla surullinen, vaikka kaikissa meissä olisikin hiven surua."
Joel Haahtelan kahdeksas romaani Traumbach (Otava 2012) on erikoinen. Päähenkilö on nuori mies Jochen, joka haluaa tavata miehen nimeltä Traumbach. Ollaan jossakin määrittämättömässä itäsaksalaisessa pikkukaupungissa 90-luvun lopulla. Kaiken pitäisi olla selvää kun Traumbachin osoitekin on tiedossa, mutta miehen tavoittaminen osoittautuu vaikeaksi. Kaupunki herättää Jochenissa esiin monenlaista ja erilaisia elämyksiä tulee vastaan. Mikä lopulta on totta ja mikä ei?
Kirjassa on joitain Haahtelan tuttuja asioita, kuten muuttuva miljöö, katoamiset ja pohdinnat ihmisestä. Uskontoa ja uskoa ei tällä kertaa kuitenkaan käsitellä. Minua hieman hämmensi kirjan kertomistapa. Kirjailija on valinnut kaikkitietävän kertojan, joka kommentoi ahkerasti kirjan vaiheita ja välillä ottaa lukijan mukaansa. Ehkä lievästi häiriinnyin ratkaisusta. Mielestäni Totuuden kaipuu -trilogiassa tällaista tyyliä ei ollut.
Haahtela on kyllä luonut elävän maailman vain 112 sivuun. Ympäristöä ei kuvata pikkutarkasti, mutta kuitenkin sen verran, että DDR:n elänyt kaupunki tuntuu todelta. Kuitenkin siirtymä loppuratkaisuun oli minusta hieman hiomaton varsinkin näihin myöhempiin kirjoihin verrattuna.
Jäi vähän kaksitahoiset tunnelmat, siis. Ei kuitenkaan missään tapauksessa hukkaan heitettyä aikaa. En kuitenkaan aloittaisi Haahtelan tuotantoon tutustumista tästä teoksesta.
Edit. haasteet:
Helmet-haaste 2023: kohta 8 kirja kertoo pienestä kaupungista
Helmet-haaste 2019: ei kohtaa
Kommentit
Uskontoahan Haahtela ei välttämättä olekaan käsitellyt kaikissa kirjoissaan (käsittääkseni), mutta sitä trilogiaa yhdistivät uskonnolliset pohdinnat.
Joten kiitos hyvästä avauksestasi, mutta taidanpa jättää tämän väliin, jottei yhteys Haahtelaan lässähtäisi:)
Jokke: Minusta ei ehkä lässähtänyt, mutta oli erikoinen.
Takkutukka: Jaakobin portaat on aivan erinomainen teos! Toisaalta onhan se hyvä, että uudemmat ovat parempia kuin vanhat. :)
Margit: Joo, itselleni jäi tosiaan hämmentäväksi. Kokeile ihmeessä Totuuden kaipuu -trilogiaa, se on todella hyvin kirjoitettu.
Leena: Minulle Modiano on uusi nimi. On kyllä selvästi samoja teemoja!
Tämäkin kyllä vaikuttaa jokseenkin kiintoisalta. Tuo lainauksesi on erittäin kiinnostava!
Sinuna kokeilisin ensin sitä Jaakobin portaita, ainakin minusta se oli taitavammin rakennettu kuin tämä Traumbach. :)
PS. Kiva kun olet takaisin blogimaailmassa.
Anneli: Haahtela on kyllä hyvä! On mukava taas blogata. :)