Joel Haahtela - Traumbach

 "Paikka vaikuttaa ihmisen mieleen niin kuin vallitseva säätilakin. Ihminen on erilainen eri paikoissa, epäilemättä. Voiko oikeastaan koskaan sanoa, että ihminen on sama? On paikkoja, jotka tuovat ihmisestä esiin puolia, joiden olemassaolosta emme ole tienneet. Joihinkin paikkoihin mieli ei asetu, vaikka kuinka yrittäisi, ja aina on jotenkin vaikea olla. Tällaisella ilmalla taas on vaikea olla surullinen, vaikka kaikissa meissä olisikin hiven surua."

Joel Haahtelan kahdeksas romaani Traumbach (Otava 2012) on erikoinen. Päähenkilö on nuori mies Jochen, joka haluaa tavata miehen nimeltä Traumbach. Ollaan jossakin määrittämättömässä itäsaksalaisessa pikkukaupungissa 90-luvun lopulla. Kaiken pitäisi olla selvää kun Traumbachin osoitekin on tiedossa, mutta miehen tavoittaminen osoittautuu vaikeaksi. Kaupunki herättää Jochenissa esiin monenlaista ja erilaisia elämyksiä tulee vastaan. Mikä lopulta on totta ja mikä ei?

Kirjassa on joitain Haahtelan tuttuja asioita, kuten muuttuva miljöö, katoamiset ja pohdinnat ihmisestä. Uskontoa ja uskoa ei tällä kertaa kuitenkaan käsitellä. Minua hieman hämmensi kirjan kertomistapa. Kirjailija on valinnut kaikkitietävän kertojan, joka kommentoi ahkerasti kirjan vaiheita ja välillä ottaa lukijan mukaansa. Ehkä lievästi häiriinnyin ratkaisusta. Mielestäni Totuuden kaipuu -trilogiassa tällaista tyyliä ei ollut.

Haahtela on kyllä luonut elävän maailman vain 112 sivuun. Ympäristöä ei kuvata pikkutarkasti, mutta kuitenkin sen verran, että DDR:n elänyt kaupunki tuntuu todelta. Kuitenkin siirtymä loppuratkaisuun oli minusta hieman hiomaton varsinkin näihin myöhempiin kirjoihin verrattuna. 

Jäi vähän kaksitahoiset tunnelmat, siis. Ei kuitenkaan missään tapauksessa hukkaan heitettyä aikaa. En kuitenkaan aloittaisi Haahtelan tuotantoon tutustumista tästä teoksesta.

Edit. haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 8 kirja kertoo pienestä kaupungista

Helmet-haaste 2019: ei kohtaa

Kommentit

Uteliaisuutta herättävää pohdintaa sinulla tässä. Olen pitänyt useimmista lukemistani Haahtelan kirjoista, mutta esim. tämä on vielä lukematta.

Uskontoahan Haahtela ei välttämättä olekaan käsitellyt kaikissa kirjoissaan (käsittääkseni), mutta sitä trilogiaa yhdistivät uskonnolliset pohdinnat.
Jokke sanoi…
Minustakin tämä vähän lässähti.
Takkutukka sanoi…
Haahtelan tuotannosta olen yleensä pitänyt paljonkin ja Jaakobin portaat 2022 oli hienoviritteinen teos, joka tarjosi lukijalleen runsaasti kosketuspintaa ja reflektointimahdollisuuksia.
Joten kiitos hyvästä avauksestasi, mutta taidanpa jättää tämän väliin, jottei yhteys Haahtelaan lässähtäisi:)
Anki sanoi…
Kirjarikas elämäni: Joo, tämä kirja oli vähän hämmentävä tapaus. Kannattaa kuitenkin itse kokeilla. :)

Jokke: Minusta ei ehkä lässähtänyt, mutta oli erikoinen.

Takkutukka: Jaakobin portaat on aivan erinomainen teos! Toisaalta onhan se hyvä, että uudemmat ovat parempia kuin vanhat. :)
Margit sanoi…
Olen lukenut Haahtelalta vain Perhoskerääjän. Enpä taida valita Traumbachia seuraavaksi Haatelakseni.
Leena Laurila sanoi…
En ole lukenut yhtään Haahtelan teosta, mutta jokaisesta, myös tästä, arviosta minulle tulee mieleen hyvin vahvasti yksi kirjailija: ranskalainen nobelisti Patrick Modiano. Hyvin samanlaista vaeltelua jossain anonyymissä kaupungissa, arvoituksellista tunnelmaa, etsintää.
Anki sanoi…
Hannele: Kannattaa kokeilla!

Margit: Joo, itselleni jäi tosiaan hämmentäväksi. Kokeile ihmeessä Totuuden kaipuu -trilogiaa, se on todella hyvin kirjoitettu.

Leena: Minulle Modiano on uusi nimi. On kyllä selvästi samoja teemoja!
Elegia sanoi…
Minulta on toistaiseksi kaikki Haahtelat edelleen lukematta, vaikka muistelisin että ainakin Jakobin portaat kiinnostaa (uskontoteemat eivät aina ole minulle nou nou - riippuu käsittelytavasta).

Tämäkin kyllä vaikuttaa jokseenkin kiintoisalta. Tuo lainauksesi on erittäin kiinnostava!
Anki sanoi…
Joo tuo sitaatti on mainio!
Sinuna kokeilisin ensin sitä Jaakobin portaita, ainakin minusta se oli taitavammin rakennettu kuin tämä Traumbach. :)
Mai Laakso sanoi…
Haahtela kirjoittaa niin haaleita kirjoja, että blogista löytyy niitä vain pari. Tykkään värikkäämmistä tarinoista.
Anneli A sanoi…
Tämä Haahtela on minulta jäänyt täysin huomaamatta. Olen lukenut vain näitä viime vuosina ilmestyneitä.
PS. Kiva kun olet takaisin blogimaailmassa.
Anki sanoi…
Mai: Niin, jokaisella on oma makunsa!

Anneli: Haahtela on kyllä hyvä! On mukava taas blogata. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI