Joel Haahtela - Yö Whistlerin maalauksessa

 

"Ihmisiä vaivasi nykyään kummallinen yksilöllisyyden ja erillisyyden illuusio, kenties vain siksi, että ruumiillamme näytti olevan rajat. Tosiasiassa emme olleet niin ainutlaatuisia kuin kuvittelimme, vaan ajattelimme tismalleen samoja aatteita, teimme päivästä toiseen samoja valintoja, hengitimme samaa ilmaa ja kasvoimme samaa mikrobiflooraa, koska olimme kaikki samoja, saman puun oksia, imimme yhteistä juurta. Näytimme yksittäisiltä puilta, mutta oikeasti olimme yhtä suurta metsää ja samaa perhettä syyssyriköiden ja perhosten kanssa. Viimeistään kuolema sen meille paljasti."

Joel Haahtelan uusin pienoisromaani Yö Whistlerin maalauksessa (Otava 2023) perustuu kirjailijan lukijoilleen tutuksi tehdyille aineksille: on kirjallisia ja taiteellisia viittauksia, perhoset, yksinäiset miehet, erityinen mutta jotenkin sumuinen kokemus yhteydestä naiseen ja kristinusko. Silti tästä kudelmasta on jälleen saatu aivan uudenlainen kertomus.

Jälleen nimettömäksi jäävä miespuolinen päähenkilö ja kertoja on jostain syystä vakuuttunut, ettei hänellä ole paljoa elinaikaa. Loppuajallaan hän tahtoo tehdä uniikin perhosakvarellikirjan vanhoilla ja työläillä tekniikoilla. Hän on aiemmin tutustunut emigranttiin nimeltä Sergei, joka jakaa suuren intohimon perhosiin. Kertoja matkustaa Sergein luo Englantiin, aloittaa taiteellisen työnsä ja käy syvällisiä keskusteluja majoittajansa kanssa.

Kuten Haahtelan töissä usein, myös tässä romaanissa ulkoisia tapahtumia on varsin niukasti. Suurimmat tapahtumat ovat ennen kaikkea Sergein sitaatit ja ilmoille heittämät ajatukset sekä kertojan muistelot mielisairaasta äidistään ja nuoruuden rakkaudesta Saarasta. Mitään rajua säpinää en kyllä kaivannutkaan. Haahtelan kirjat ovat hyviä erityisesti silloin, kun haluaa syventyä ja rauhoittua.

Silti on sanottava, etten aivan täysillä uponnut romaaniin. Ehkä runsas viittausten määrä, suoranainen nimien pudottelu, sai minut hämilleni ja jotenkin irtoamaan tarinasta ajoittain. Whistlerin eli koko nimeltään James Abbott McNeill Whistlerin taideteoksia googlasin ja kuinka ollakaan, kirjan kannen taustassa oleva maalaus on yksi taiteilijan Nocturneista. 

Sinänsä minua jossain määrin liikuttaa kirjailijan tapa kirjoittaa syvistä asioista. Haahtela on epäilemättä pohtinut elämän ja maailman olemusta paljon. Parhaimmillaan hänen kirjoituksensa kiteyttävät jotakin todella sanomisen arvoista. Pienestä nihkeilystä huolimatta pidin kyllä tästä teoksesta. Näin syvälle luotaavia kirjailijoita ei ole todellakaan liikaa.

"Sitten ajattelin, että joskus ihmiset jäivät kummallisella tavalla elämään sisällemme, jokin heissä riipaisi sieluamme, ja lyhytaikainen kohtaaminen saattoi johtaa elinikäiseen vuoropuheluun, ainakin meidän mielessämme."

Lopuksi musiikkia! Kun on Nocturnea käsitelty, niin linkkaan Secret Gardenin kauniin kappaleen Nocturne. Se voitti Euroviisut 1995.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Minulle nämä Haaahtelan kirjat ovat liian haahuilevia. Tykkään myös, että henkilöillä on nimet.
Takkutukka sanoi…
Haahtelan aiemmat teokset kuten edellinen "Jaakobin portaat" oli hienoviritteisyydessään kerrassaan immersoiva.

Tämä "Yö Whistlerin" maalauksessa puolestaan ei herättänyt jostain syystä samanlaista luontevaa vastakaikua tekstin eittämättömästä taidokkuudesta huolimatta , mutta suurella mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavaksi Haahtela iloksemme tarjoaa:)
Takkutukka sanoi…
P.S. Kiitos Nocturnosta oli todella kaunista kuunneltavaa:)
Anki sanoi…
Mai: Niin, kaikki ei sovi kaikille. On se kieltämättä välillä vähän hämäävää, kun päähenkilö on nimetön. :)

Takkutukka: Sama juttu, odotan kyllä mielenkiinnolla Haahtelan tulevia kirjoja, mutta tähän teokseen en päässyt oikein uppoamaan. Ole hyvä musiikista! :)
Jonna sanoi…
Haahtela sopii minun kohdallani sellaisiin hetkiin, kun on aikaa uppoutua. Tämäkin kuulostaa sellaiselta, kuulostaa myös hyvin kiinnostavalta. Pitääpä lisätä lukulistalle.
Anki sanoi…
Toivottavasti pidät! :)
Elegia sanoi…
Mielenkiintoinen tuo ensimmäinen lainaus. Ihan sen takia voisin tämän lukea. On tullut paljon pohdittua erillisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita, samoin suurta tarvetta olla yksin. Minua nämä eivät enää tosin juuri vaivaa (olen ne itsessäni hyväksynyt), mutta joitakin muita tuntuu vaivaavan :D

Voisi löytyä kiinnostavia näkökulmia tästä kirjasta!
Anki sanoi…
Joo, Haahtelalla on paljon ajattelemisen arvoisia juttuja kirjoissaan! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjalliset kohokohdat vuonna 2023