L. M. Montgomery - Vanhan kartanon Pat (2. bloggaus) (Pat 1)

"Hento, suloinen tuoksu nousi kasteisista saniaisista, kun hän tanssi; jostakin kaukaa ajelehti nauru yön halki...  hento keijukaisten nauru, joka tuntui tulevan Lumotulta lähteeltä. Hän tunsi itsensä niin keveäksi kuin hän olisi ollut pelkkää kuunvaloa. Hetki oli ennen kokematon! Hän pysähtyi varpaisilleen tuhatkaunojen keskelle ja ojensi kätensä, jotta hänen rakkaan ja ihanan kuunsa valo saisi huuhtoa hänen lapsenruumistaan."

Ei keväistä ja rakasta toukokuuta ilman Montgomeryä! Montgomeryn kuolematon taito kuvata maailmaa sekä kauniina että huvittavana ei lakkaa ihastuttamasta minua. Olen aikoinaan kirjoittanut tästä kirjasta Vanhan kartanon Pat (Minerva 2009, suomentanut Sisko Ylimartimo), mutta koska lukioaikainen kirjoitukseni on melko köykäinen, sain siitä ihanan tekosyyn lukea kirjan uudelleen ja kirjoittaa jälleen.

Pat on kirjan alussa alle kouluikäinen pikkutyttö, joka kirjan mittaan kasvaa 18-vuotiaaksi neidoksi. Häneen kirjailija kirjoitti paljon omaa itseään ja suomentaja Ylimartimo pohtiikin jälkisanoissaan, olisiko Pat-kirjoista peräti avainromaaneiksi. Pat kiintyy kaikkeen ympärillään olevaan rajusti ja koti Silver Bush on hänen suurin rakkautensa. Mikään ei saisi muuttua. Vierastin lukiessani tätä piirrettä jossain määrin, mutta on myönnettävä että olin lapsena prikulleen samanlainen. Elämä on jossain määrin opettanut irtipäästämistä, mutta ei se hauskaa saati helppoa ole vieläkään.

Kirjassa ei ole varsinaista kiinteää juonta, vaan siinä seurataan kaikenlaisia pieniä ja suuria tapahtumia Patin perheessä. Kirjan ehdottomasti mieleenpainuvin hahmo on paksua murretta suoltava palvelija Judy, joka käytännössä kuitenkin on perheenjäsen. Hän touhuaa taloustöissä ja kertoo niiden lomassa lystikkäitä ja värisyttäviä tarinoita oikeista ihmisistä. Moneen kertaan nauroin ääneen lukiessani.

Pat joutuu nuoren elämänsä varrella kokemaan iskuja. Rakkausjutut eivät oikein johda mihinkään ja läheinen ihminen kuolee viereltä. Kuitenkaan Pat ei huomaa tai oikeastaan halua huomata, että hänellä olisi rakastava mies aivan nenänsä edessä. 

Aina kun jossain kysytään lempikirjailijaa, vastaan epäröimättä L. M. Montgomery. Maailmassa on paljon hyviä ja taitavia kirjailijoita, mutta varsinkaan nykykirjailijat eivät näytä tavoittavan kauneutta. Realistiset kuvaukset ovat ajoittain terveellisiä, mutta olisi mukavaa, jos nykyäänkin osattaisiin lumoutua siitä, miten kaunis maailma kaikesta huolimatta voi olla. 

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: ei kohtaa

Helmet-haaste 2019: kohta 43 kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

Sadan vuoden lukuhaaste: 1930-luku (kirja on julkaistu alun perin 1933)

Kommentit

aino harjula sanoi…
Pat-kirjat täytyisi lukea uudelleen. En muista niistä kovinkaan paljon, mutta ihania ovat.
minulla hieno kirja kirjailijasta, suomeksi
Takkutukka sanoi…
Kiitos huikeista lukumuistojen herättämisestä:)

L.M. Montgomery kuului nuoruusvuosien ehdottomiin suosikkeihin ja hänen kuvaamalleen kauniille, herkästi havainnoivalle maailmalle toivoisi todella nykyisinkin olevan kirjallista tarjontaa!!
Anki sanoi…
Aino: Todellakin ihania!

Hannele: Minä olen lukenut Montgomerystä englanninkielisen elämäkerran.

Takkutukka: Ole hyvä! :) Todella olisi näinä aikoina kysyntää Montgomeryn kaltaiselle kertojalle.
Nimimerkillä Erilainen nuori, en muista että Montgomery olisi jättänyt minuun mitään innostavaa jälkeä. Olen kuitenkin varma siitä, että olen ainakin ne ensimmäiset osat Anna -sarjasta lukenut. En ole koskaan tykännyt kärsivä orpotyttö asetelmasta, ehkä ne ei siksi nappaa? Sitä toista sarjaa en usko lukeneeni. Pikku naisia oli enemmän mun juttu, mutta varhaisteininä jolloin olisi ehkä pitänyt lukea pikkurunotyttöjä, minä ahmin pehmoprnoa Catherine -sarjaa 🙈
Mai Laakso sanoi…
En edes muistanut, että olen lukenut Anna-kirjat, kunnes telkkarissa näytettiin tv-sarja ja muistin kaiken kirjasta ja varmaan olin katsonut sen aiemmankin tv-sarjan. Tykkäsin ihan valtavasti uudemmasta tv-sarjasta ja päänäyttelijä Annasta. En kyllä ymmärrä miksi Suomeksi on väännetty Anna, kun englanniksi on Anne.
Celestine sanoi…
Pat on eräs omista suosikkisankarittaristani Montgomeryltä juurikin siksi, että samaistun hänen muutoksen pelkoonsa. Olen kuitenkin huomannut, kuten Pat, että aina elämä ei mene niin kuin sen toivoisi (olkoonkin, että yhtä rajuja menetyksiä kuin Pat en ole onneksi joutunut toistaiseksi kokemaan). Tämän ensimmäisen osan olen lukenut monta kertaa, mutta toinen osa on tullut luettua vain kerran, muistan siitä oikeastaan vain loppuratkaisun. Molemmat pitäisi lukea uudemman kerran!
Anki sanoi…
Jane: Sinulla on sitten ollut villimmät kuviot murkkuna :D Minä ahmin ulkomaista tyttökirjallisuutta nuorempana.

Mai: Suomessa oli aikoinaan tapana paikallistaa nimiä käännettäessä. Varmaankin edelleen Anna on meillä yleisempi nimi kuin Anne. Tämähän näkyy historian hallitsijanimissä, Georget ovat meillä Yrjöjä. :D

Celestine: Joo, olisi kyllä ollut mainiota, jos olisi ollut tämä käännös julkaistuna jo omassa lapsuudessa! Minä en malttanut olla lainaamatta sitä kakkososaa viime kirjastokäynnillä, pitää kuitenkin koettaa lukea jotain muuta väliin.
Amma sanoi…
Tartun tuohon kohtaan, kun pohdit, että päähenkilöt tietyt piirteet ärsyttävät, mutta toisaalta tunnistat samaa itsestäsi. Minä olen tehnyt usein saman havainnon! Jos jossakin henkilössä jokin asia tai piirre tuntuu ärsyttävältä, olen välillä jopa itse ymmärtänyt alkaa pohtimaan, mistä se mahtaa johtua. Ja, välillä vähän kivuliaastikin, sitä huomaa, että henkilöstä tunnistaakin jollakin tasolla itsensä.
Tuo on myös ihan totta, mitä sanot kauneudesta. Maailman kuvaaminen ei kauniina ja onnellisena ei tosiaan ole nykykirjallisuudessa kovinkaan tyypilinen piirre.
Jonna sanoi…
Voi, tämä kuulostaa tosi kiinnostavalta. Vaikka Montgomery on tuttu kirjailija, en ole ainakaan muistini mukaan tätä koskaan lukenut. Pitääpä lisätä lukulistalle.
Anki sanoi…
Amma: Jep, ei se aina ole kovin kivaa kuvaannollisesti saada peiliä naaman eteen, kun lukee kirjaa. :D Kauneuden kuvauksia olisi ihana lukea nykykirjallisuudestakin.

Jonna: Lisää ihmeessä, tämä on ihana!
Jokke sanoi…
Tämän luin blogiaikana ja mukava kirja.
Anki sanoi…
Joo, Montgomery ei koskaan petä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI