Jenny Rostain - Raskasta Joulua

 "Kelatessani kaikkia suomalaisia tämän alan osaajia mietin, että perhana, pitäisiköhän kokeilla, miten käy. Kiinnostuisiko Raskaasta Joulusta kukaan? Suomi oli täynnä huippusolisteja, jotka olivat saaneet auttamattoman vähän huomiota hevileimansa takia. Meillä oli artisteja, joiden musiikillista kykyä ei haluttu nähdä mustien vaatteiden ja pitkän tukan alta. Parhaimmillaan metalligenren solistit veti vähintään yhtä hyvin kuin Suomen Kansallisoopperan laulajat. Jos kaikki kävisi hyvin, voisi tällaiseen projektiin saada houkuteltua mukaan kokonaisen joukon artisteja, jotka oli unohdettu viihdemusiikin varjoihin."

Jenny Rostainin kirjoittama kirja Raskasta Joulua (Bazar Kustannus 2022) summaa Erkka Korhosen jo vuosituhannen alussa alkaneen projektin vaiheet. Korhonen halusi yhdistää hevin ja joululaulut. Aivan varhaisvaiheessa jamiteltiin helsinkiläisessä hevikapakassa, josta idea lähti itämään edelleen. Mutkia on silti ollut melkoisesti matkassa - ensimmäinen varsinainen keikka oli täysi fiasko, rahoitusta on pitänyt tuumailla, keikkabussit ovat sanoneet sopimukset ajon aikana irti ja paljon muuta. Lopputulos kuitenkin on, että Raskasta Joulua on jo isojen areenoiden tapahtuma eikä mahdu enää pitserian nurkkaan.

Mietin eilen kirjaa lukiessani, että kai blogijuttu pitäisi ajastaa lähemmäs joulua. Sitten kuitenkin tuumin, että antaa mennä vaan jo syyskuun lopussa, eivätköhän joulusta piittaamattomat osaa kuitenkin välttää juttua. Itsehän olen siis niin sanottu jouluihminen ja Raskasta Joulua on tuonut iloa minulle jo tavattoman kauan aikaa. Ensimmäisen levyn yksinkertaisemmat sovitukset ovat kehittyneet koko ajan pidemmälle ja osan Raskasta Joulua -versioista voinee jo laskea klassikoiksi. Erityisesti voisi mainita JP Leppäluodon esittämän Konstan joululaulun sekä Tontun ja Marko Hietalan Varpusen jouluaamuna.

Mielenkiintoinen tieto oli se, että Raskasta Joulua on alkujaan toiminut monelle joulusta traumatisoituneelle hyvinkin voimakkaana terapeuttisena kokemuksena. Jo ensimmäisten kiertueiden aikana bändi ja solistit huomasivat yleisön reagoivan tulkintoihin hyvin voimakkaasti. Sittemmin Raskaasta Joulusta on tullut varsinainen koko perheen asia, jolloin keikalla on ollut hurjimmillaan neljän eri sukupolven edustajia.

Kaikkia metallin ja joulun yhdistäminen ei ole miellyttänyt. Ikävä kyllä metalliskenessä on paljonkin ns. rokkipoliiseja, jotka vaalivat uskottavuutta ja puhtautta. Yhä edelleen Facebookissa näkee metallikansan kommenteissa hyvin eri laidoilla olevia mielipiteitä, kun alan julkaisut uutisoivat vuoden kiertuepaikoista. Raskasta Joulua onkin saanut alusta asti paljon epäilyksiä osakseen, mutta siitä huolimatta kasvanut tasaisesti.

Mielenkiintoista tietoa pitkäaikaisen musiikkiprojektin vaiheista. Hyvä osoitus siitä, miten tinkimätön visio, ammattitaito ja työskentely voivat johtaa hienoihin lopputuloksiin.



Kommentit

Takkutukka sanoi…
Kiitos Anki tämän minulle tähän asti tyystin tuntemattoman Erkka Korhosen & kumpp. esillenostosta! Kerrassaan riemastuttavaa kuunneltavaa!! Hevin ja joulun yhdistäminen ei tuottanut mitään ennakkoluuloisia ongelmia, joten on helppo ymmärtää tämän toimivan myös rauhoittavan terapeuttisena syvine soundeineen ja eri laulajineen. Käynpä kuuntelemassa lisää tilaisuuden tullen ja pidetäänpäs mielessä ensi joulun koittaessa:))
Elegia sanoi…
Olen ollut tietoinen “Raskaasta joulusta”, mutta ei ole aiemmin ollut mitään hajua, mistä se sai alkunsa. Olikin nyt kiinnostavaa lukea siitä. Ei haittaa lainkaan, vaikken itse ole ns. jouluihminen. Kohdallani se tarkoittaa sitä, etten koristele tai “laita” saati vietä joulua mitenkään, mutta ei minulla sitä vastaankaan mitään ole. Sujuvasti ja ihan ilolla katselen joulukoristeita, jotka ovat mielestäni kauniita (täällä muuten ovat jo tulleet joihinkin myymälöihin). Kuuntelen myös valikoidusti joululauluja ja nämä raskaammat versiot olisivat varmasti makuuni!
Marjatta Mentula sanoi…
Olen aina pitänyt hevistä ja se sopii myös joululauluihin. Kiitos, kun taustoitit tätä genreä.

Menisin mieluummin kuuntelemaan hevijoulukonserttia kuin joistain kaikkein tunnetuimmista joululauluista koottua perinteistä konserttia, ellei sitten esittäjänä ole muhkeaäänisiä oopperalaulajia.
Mai Laakso sanoi…
Nuorempana tykkäsin tosi paljon hevistä ja varsinkin rockballadeista kovaa ja korkealta. Miehen kanssa ollaan Queen-faneja. Molemmat tosi nuorista asti.Kyllä hevi sopii joululauluihinkin <3
Anki sanoi…
Takkutukka: Ihana kuulla! :) Raskasta Joulua -kiertue on julkaistu tältä vuodelta ja kiertävät kyllä ihan ympäri Suomea. Itsekin pohdin lipun ostamista.

Elegia: Briteillä on usein tosi kauniita koristeita mitä nyt olen nähnyt. Kyllä niitä koristeita on alkanut Suomessakin kauppoihin valua, mutta vähitellen kasvava Halloweenin vietto vielä vähän jarruttelee niiden tuloa.

Marjatta: Joo, joululauluista on todella moni tehnyt Suomessa levyn, mutta kyllä minustakin hevilaulajat ja myös usein oopperalaulajat vievät voiton.

Mai: Isot äänet ovat mahtavia kuunnella! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen