Jukka Kemppinen (toim.) - Tekstin kohina - Lukemisto kirjallisuuden ystäville

 "Jos mietit, millä lihaksella tämän valikoiman toimittaja toimii, vastaus on että lukemisen. Loppujen lopuksi tämä ei ole kummempaa kuin näyttää toiselle esimerkiksi kuvaa - nilkaisetko tuota.

    Taustalla on pitkä kokemus. Mitä parempi kirja, sitä tehokkaammin se lataa akkusi. Lukeminen on vaaraton tapa. Sitä on eri aikoina mainostettu oudosti ja jopa väärin.

     Ei sinusta tule lukemalla parempaa ihmistä eikä edes onnellisempaa. Lukemalla sinusta tulee enemmän oma itsesi. Tähänkin löytyy vanha sanonta, jonka merkitsi kirjaansa muuan filosofi: tule siksi, mikä olet.

     Yksin ei jaksa."

Jukka Kemppinen on koonnut kirjaansa Tekstin kohina (Art House 2023) pienen valikoiman erilaisia yleisesti tunnettuja tekstejä, jotka hän on halunnut esitellä lukijalle. Teos on suunnattu minua jo aika reilusti nuoremmille ihmisille eli lähinnä lukiolaisille äidinkielen opetuksen tueksi. Halusin kuitenkin selvittää, mitä kirjassa käsitellään. Kaikista kirjoista ja novelleista on kirjassa lyhyt tekstinäyte, josta lukija voi tehdä päätelmiä.

Kemppisen lähestymistapa aiheeseen on miellyttävä. Hän ei nouse lukijan yläpuolelle, ei saarnaa tai pakota, eikä setämäisesti tiedä, mikä nuorelle on parasta. Hän lähestyy lukijaa saateteksteissään varsin kunnioittavasti, mutta samalla olettaen, että lukija ymmärtää hänen vuosikymmeniä hioutunutta kirjoittamistapaansa. Kemppinen ei keventele tekstiä slangilla tai emojeilla.

Kirjasta löytyy monta käytännössä kaikilla klassikkolistoilla pyörivää teosta, kuten Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Brontën Kotiopettajattaren romaani. Mukana on silti myös jonkinlaisia yllätyksiä, kuten Zachris Topeliuksen hassu kummitustarina Linnaisten kartanon viheriä kamari, Atsushi Nakajiman Mestari sekä ennen kaikkea Edgar Rice Burroughsin Apinoiden Tarzan. Jälkimmäinen on tietysti monin tavoin kiistanalainen teos tänä päivänä, mutta Kemppinen toteaa, että Tarzan on oikeastaan ensimmäinen supersankari. Hahmo oli aikoinaan todella todella suosittu. Kemppinen toteaa minusta viisaasti loppukaneetissaan Tarzanista: 

"Kirjallisuuden tehtävä ei ehkä ole löytää "totuuksia". Sitä on sanottu tieteen päämääräksi. Joka tapauksessa kirjallisuus tuo välillä esiin hyytymiä ajan ilmapiiristä. Myös Tarzania ajatellen on helppo sanoa, että varsinkaan kevyeen kirjallisuuteen ei ole syytä aina suhtautua kevyesti."

Kirja oli mukava kurkistus sellaisiin teksteihin, joita en ole lukenut tai edes harkinnut lukevani. Olen alkanut ajatella Georges Simenonin Maigret-dekkareihin tutustumista, sillä pätkä teoksesta Maigret ja gangsterit oli mainio. Myös Anton Tsehovin novelliote Naisten kuningaskunnasta oli hieno. Sen sijaan kauhisuin lukiessani Sinuhe egyptiläisestä otettua otetta. Jos koko kirja on niin ikävystyttävästi kirjoitettu kuin kohtaus Sinuhesta ja Kaptahista särkemässä ruukkua, en tiedä miten ikinä saan kirjan luettua.