Pilvi Hämäläinen - Cinderella

 "Jos tämä sisäsiittoinen sontaläjä olisi tv-sarja, se olisi sellainen painostavan pysähtyneisyyden leimaama sarja, jossa tekijöiden tavoitteena olisi True Detective -henkinen tyylikäs karujen laitamaiden kuvaus. Tekijät kertoisivat, että yksi sarjan päähenkilöistä on tämä kylä, jossa kaikki tietävät jotain, mutta kukaan ei uskalla puhua. Sitten aivan yllättäen sarjan budjetti leikattaisiin viidesosaan sovitusta ja rahan ja lahjojen puutteessa lopputulos olisikin Ylen lamakauden maalaiskomedia helvetistä. Eikäs edes kunnon helvetistä, vaan juuri sellaisesta kämäisestä helvetistä, jollaisen Säätäjä-Vitikainen väkersi helluntaiseurakunnan näytelmään toissa vuonna. Tästä maalaiskomediasta kuitenkin puuttuisi kaikki komedia ja draamakin olisi pelkää mökkiriitaa, tieriitaa, naapuririitaa ja perintöriitaa jostain rupisesta kuparipannusta."

Pilvi Hämäläinen on luonut melkoisen keitoksen pikkukaupungin tärähtäneistä ihmisistä esikoisromaanissaan Cinderella (Otava 2022). Hämäläinen syntyi ja kasvoi Lieksassa kuten minäkin, joten oli helppo huomata tietyissä yksityiskohdissa pieniä Lieksa-vaikutteita. Selkein on varmasti kapakka Tinatuoppi, joka on epäilemättä väännetty vielä minunkin aikanani olemassa olleesta Pub Tinatähdestä. Tiniksestä puhutaan kirjassa, ja Tinistä haikailevat monet lieksalaiset vieläkin. 

Kirja keskittyy muutamaan nätisti muotoiltuna rahvaanomaiseen henkilöön, jotka kuuluvat kahteen eri sukuun. Anneli on opettaja, siis aina parempi kuin muut ja puhuukin itsestään kaikille kolmannessa persoonassa. Hänellä on aikuinen, mutta melkoisen löylynlyömä poika Jari, joka asuu edelleen kotona. Toisessa perheessä ollaan rahvasta, ellei jopa valkoroskaa kolmessa polvessa. Sirkka on vanha alkoholiin menevä lottamuseon voimanpesä ja alati riidoissa tyttärensä Sirun kanssa. Siru on itseään paljasteleva, velkainen ja työtön nainen, joka kuvittelee kylän miesten kuolaavan häntä. Jade on Sirun teini-ikäinen tytär ja ainoa kehityskelpoinen ihminen koko kirjassa. Sirkalla on myös poika Hannu, joka hänkään ei kovin välkyltä vaikuta.

Kirja on yhden päivän romaani. Joka luvun alla kerrotaan, kuinka monta tuntia on suoraan lähetykseen. Lukija voi siis odottaa, että jotain hurjaa tapahtuu lopussa. Tarina käynnistyy kuitenkin arkisemmin. Jadea kiusataan tunnilla ja hän koettaa ystävystyä toisen hyljeksityn tytön, Liisan, kanssa. Anneli opettaa Jadea. Kotona kaikki on kaaoksessa, koska äidillä ei ole yhtään elämänhallintaa. Selväksi käy, että kotona ja oikeastaan koko kirjassa Jade on ainoa oikeasti aikuinen ihminen. Sirkka-mummo on hommannut ekologisen Cinderella-vessan, jota kohtaa outo ja ällöttävä onnettomuus. Kirjan mittaan Siru ja Sirkka rähisevät keskenään, Siru koettaa sovitella ja toisaalta valmistautua koulun diskoon. Jari seistä tönöttää Sirun ja Jaden kerrostalon pihalla kyttäämässä. Tarinaa kerrotaan kaikkien näkökulmasta ja monta asiaa menee melkoisesti pieleen.

Hämäläisen tyyli on hyvin musta huumori ja hyvinkin hienovaraisen ilkeä ironia. Kirjan henkilöt ovat kerta kaikkiaan kamalia, jos Jadea ei lasketa. Toisaalta kirjailija näyttää hahmonsa myös hyvin inhimillisessä valossa - heti kun heidät on jo ehtinyt tuomita pahimman mukaan. Silti edes ne pienet onnen hetket henkilöiden elämissä eivät tunnu kauniilta tai liikuttavilta, vaan niistäkin tulee olotilaksi myötähäpeä ja kiusallisuus. Voimakkaasta karrikoinnista huolimatta tällaisia kiusallisia ja noloja ihmisiä on todella olemassa ja nimenomaan pikkukaupungeissa.

En oikein osaa lopulta sanoa, pidinkö kirjasta vai en. Huonoksi kirjaa ei voi väittää, sillä teksti soljuu eteenpäin ja henkilökuvaus on tarkkanäköistä. Se on kuitenkin myös armotonta. Kirjaa lukiessa mietin monta kertaa, onko Hämäläinen halunnut oikein viimeisen päälle tuulettaa omia Lieksa-vuosiaan nyt kun elämä on paljon suuremmissa ympyröissä.