Hannu-Pekka Björkman ja Nina Honkanen (toim.) - Pakopiste

 "Kirjoittaminen etenee oikukkaasti kuin mieli. En kuitenkaan halua lähteä täydellisen kryptiseen maailmaan. Kirjallisuuden perustana on yhteyden tavoittelu. Mitä kommunikatiivisuus kirjallisuudessa on? Se ei ole dialogia lukijan kanssa. Kirjallisuus ei ole keskustelupalsta. Kirjailija ei pyydä lupaa eikä etsi lukijan suostumusta. Kirjailija on Jumala." - Juha Seppälä

Koronavuonna 2020 ilmestyi Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama esseekokoelma Pakopiste (Into 2020). Kirjaan ovat kirjoittaneet tekstinsä toimittajat itse sekä Antti Nylén, Jenni Kirves, Juha Seppälä, Juha Hurme, Helena Sinervo, Tommi Melender, Annina Holmberg ja Hannu Raittila. Useimmat tekstit liikkuvat korona-aiheessa, mutta osa kirjoittajista on päätynyt kertomaan jonkin vanhan muiston esseeksi. 

Tähän alkuun on tehtävä yhtä aikaa nolo ja hymyilyttävä tunnustus. Aikoinaan blogini aamunkoitossa luin Antti Nyléniltä jonkin esseekokoelman ja tyrmäsin sen niin lujaa kuin todella nuori ihminen vain voi. Nyt kun luin Nylénin koronaesseen, tajusin yhä selvemmin olleeni aikoinaan liian ymmärtämätön hänen esseistiikalleen. Huomasin nyt, että Nylén asettaa sanansa hyvin ja kuljettaa ajatuksiaan eteenpäin kiinnostavasti ja taitavasti. Enää en ihmettele, että hän on jo pitkään kuulunut suomalaisen esseistiikan kärkinimiin. Täytyypä lainata jokin hänen teoksistaan kirjastosta.

Hannu-Pekka Björkman kirjoittaa yhtä kauniisti kuin aina. Korona oli se viimeinen pysäys, mitä hän henkilökohtaisesti näyttelijäelämässään tarvitsi. Keho oli yrittänyt pysäyttää jo monta kertaa vakavien sairastumisien kautta, mutta jääräpäinen Björkman ei vain uskonut. Silti jäin odottamaan jotain suurempaa kliimaksia tästä tekstistä. Hieman hölmistyin, kun tajusin tekstin loppuvan.

Jenni Kirves ei ollut minulle etukäteen tuttu, mutta hän on siis jonkinlainen kriisien tutkija. Korona antoikin hänelle mahdollisuuden tutkia ihmisten kriisikäyttäytymistä aivan yllättäen. Esseessään Kirves tekeekin rinnastuksia korona-aikaan ja sota-aikaan. Teksti oli ihan mielenkiintoinen, mutta siitä ei lopulta näköjään jäänyt kovin paljon käteen.

Juha Seppälän tiesin etukäteen nimeltä ja minulla oli hänestä käsitys jonkinlaisena konservatiivina. Essee paljastaa, ettei kyseinen sana yksi yhteen sovi kirjailijaan. Kuitenkin hän näyttää asettautuvan ehkä jopa ivaten kauemmas yhteisöstä ja tekevän sieltä käsin havaintojaan. Eipä sillä, Seppälällä on järkevää kerrottavaa tämän päivän ongelmista, muun muassa ilmastonmuutoksesta. Sain outoa nautintoa Seppälän pilkatessa nykyistä kirjailijaelämää, jossa kirjailija joutuu markkinoimaan koko ajan itseään, niin, ehkä ennemmin nimenomaan itseään kuin sitä kirjaansa. Seppälä on ilmeisen kategorisesti kieltäytynyt julkisuuden kiroista. Sen verran kiinnostava ajattelija on kyseessä, että täytyy lisätä Seppälän tuotanto loputtomalle kirjalistalle.

Nina Honkasen pysähtyminen sikiöasentoon käpertyneen äitinsä puoleen kurotti hyvin syvällisiin aiheisiin. Syntymä, elämä ja kuolema sekä äiti-tytärsuhde. Jälkimmäistä ei varmasti auttanut se, että Honkasen vanhemmilleen takaamat lainat lankesivat hänen niskaansa aikoinaan täysimääräisinä. Honkasen sävyssä ei kuitenkaan ole mitään kaunaista, vaan hän vaikuttaa kirjoittavan jostakin hyvin tyynestä pisteestä itsessään. 

Juha Hurmeen teksti oli todennäköisesti merkillisin näistä. Hän on kirjoittanut asiansa näytelmän muotoon. Siinä ei sinänsä ole muuta outoa kuin se, että vaikka hän selvästi kertoo omista kokemuksistaan psykoosipotilaana, häntä kuitenkin tekstissä näyttelee Leea Klemola. Tämä yhteys jäi minulta käsittämättä, mutta itsessään Hurmeen kertomat asiat avohoitopotilaan roolista kutkuttelivat jonkinlaista hirtehishumoristista puolta minussa.  

Helena Sinervon esseessä oli jotakin vaikeasti selitettävän ylvästä ja vähän ankaraakin. Hänkin on täysin väsynyt koko ajan verkostoitumaan ja olemaan markkinoija omalle tuotteelleen. Sinervo toivoo, että hän itse ja myös muut osaisivat asettaa itselleen tiukemmat rajat nykyisessä yltäkylläisyydessä. Kaikkea on niin paljon ja aikuistenkin itsekuri kovin heikkoa. Teksti herätti ajatuksia.

Tommi Melenderin varsinaisiin teksteihin kritiikkejä lukuun ottamatta en ole aiemmin tutustunut. Melenderillä oli omaan makuuni miellyttävin tapa kertoa asioita. Tuntui, että joka tavusta tihkui eläneen, kokeneen ja järkevän ihmisen ajattelua. Essee myös tavoitteli aika korkeita tasoja, koska siinä haettiin sanoja sille varhaisnuoruuden levottomuudelle, joka tekee monesta kiihkeän yökulkijan elämän ollessa tuolla jossain muualla. Melenderin teksti teki minuun vaikutuksen ja haluan ehdottomasti lukea häneltä lisää.

Toiselta puolen taas Annina Holmbergin essee tuntui tympeältä oman navan kaivelulta. Tämä luonnehdinta ei oikeastaan ole aivan oikeudenmukainen, koska kyllähän kaikki muutkin kirjan kirjoittajat menevät henkilökohtaisuuksiinsa. Silti, tyylihän se oikeastaan tekee tekstin, ja jotenkin tämä kirjoittajan pyöriminen omissa tunteissaan ja siinä, miten kivaa on oikeastaan olla huomion keskipiste, ei saanut minua puolelleen. 

Sokerina pohjalla on Hannu Raittilan mainio muisto nuoruuden ja varhaiskeski-iän rajapinnalta, kun piti kavereiden kanssa vielä hullutella ja sekoilla Ruotsin Lapissa. Kun siellä oltiin saatu unirytmi ja koko elimistö mullin mallin, lähdettiin vuoron perään ajamaan Käsivarresta Etelä-Suomeen. Eihän se tietenkään ihan nappiin mennyt ja minulla oli hauskaa koko esseen ajan. Oikeastaan vasta Raittilan tekstin jälkeen tajusin, että kaikki muut tekstit olivat hirveän totisia. Hyvä ratkaisu sijoittaa tämä teksti kevennykseksi. Pitääpä varmaan Raittilankin kirjoja kokeilla joskus.

Kaikenlaista mielenkiintoista siis tässä kokoelmassa. Tammikuussa 2024 koronakriisi on jo sen verran kaukana, että tuntui ihan hyvältä lukea tämä kirja. Toki näin monen eri kirjoittajan teoksessa väistämättä tulee hieman epätasaisuutta, mutta kyllä tästä ajattelemisen aihetta sai.

"Olenko ainoa, joka kaipaa taitoa asettaa itselleen selkeät ja pysyvät rajat? En totisesti halua kenenkään toisen rajaavan maailmaa minulle. Supermarketiksi muuttuneessa arjessani haluaisin kerätä ostoskärryihini vain niitä asioita, jotka ovat minulle hyväksi ja jotka innostavat syvintä ja aidointa minua, vaikka lapsenomaista puoltani kuinka houkuttelisi valvoa tuotantokauden läpi. Nykyaika merkitsee minulle elämää ähkyssä. Haluaisin osata kuolla yhä useammille asioille ja valinnoille." - Helena Sinervo

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää