Dekkariviikko 2024: Patricia Cornwell - Ruumistarha (Kay Scarpettan tutkimuksia 5)
"Puhtaat sivut, joita sisarentyttäreni näytti minulle tietokoneensa tahrattomalla ruudulla, täyttyisivät pian nimistä ja yksityiskohtaisista kuvauksista, jotka tekisivät väkivallasta todellisen. Hän rakentaisi tietokannan, josta tulisi ruumiinosien, kidutusten, aseiden ja haavojen kaatopaikka. Ja jonakin päivänä hän kuulisi äänettömät parkaisut. Hän kuvittelisi uhrien kasvot kulkiessaan väkijoukossa."
Kirsin kirjanurkka on jälleen järjestänyt dekkariviikon ja osallistun siihen tällä postauksella. Suomen dekkariseura ry on yhteistyötahona mukana.
Tohtori Kay Scarpetta seikkailee suurissa kuvioissa Patricia Cornwellin kirjassa Ruumistarha (Suuri Suomalainen Kirjakerho 1996, suomentanut Erkki Jukarainen). Hän avustaa FBI:tä Quanticossa ja myös hänen sisarentyttärensä on päässyt sinne harjoitteluun. Lucy ymmärtää tietokoneista kaiken ja on mukana kunnianhimoisessa tietokantaprojektissa. Scarpetta matkustaa yhdessä aiemmista osista tuttujen Ben Wesleyn ja Pete Marinon kanssa pikkuruiseen vuoristokaupunkiin nimeltä Black Mountain. Kouluikäinen tyttö on löydetty osittain silvottuna ja tapettuna järven rannasta. Tutkintatiimi pohtii vapaalla jalalla kulkevan kieron murhaajan Gaultin olevan jälleen asialla, mutta ruumiinavaus osoittaa tiettyjä omituisuuksia. Tarkemmin kun tapausta tutkitaan, alkaa ilmetä ja tapahtua aina vain oudompia ja kauheampia asioita. Pian Scarpetta on keskellä painajaismaisia tapahtumia, joita on hankala hallita.
Olen jotenkin taas mieltynyt näihin Cornwellin dekkareihin. Onhan tässäkin aikamoisen huimia käänteitä, mutta viihteestähän on kyse. Aikamoisen juonivyyhden kirjailija on tälläkin kertaa punonut. Minä myös pidän kovasti Scarpettasta hahmona. Hänessä on tiettyä elitismiä, mutta pidän hänen sivistyksestään ja syvällä sisimmässä olevasta epävarmuudesta. Scarpettan yksityiselämä onkin aikamoisen sekaisin tässä osassa.
Tälläkin kertaa mietin, miten kirjallisuus joskus ennustaa tulevaisuutta. Oletan, että kirjassa kuvatut uudet tutkimusmenetelmät ja kaikenlaiset tietokannat olivat vielä tuolloin enemmän haavekuvia kuin totta. Lisäksi FBI:n kaikki toiminta on niin salaista, että kirjailijan on täytynyt keksiä heidän keksintönsä omasta päästään. Nyt kaikenlaiset viranomaisten sähköiset tietokannat ovat arkipäivää ja kehitys kehittyy koko ajan.
Suomennos on miellyttävää lukea ja Erkki Jukarainen on tehnyt ison työn. Kirja vilisee kaikenlaisia teknisiä sanoja ja käsitteitä, joita ei varmaankaan ole ollut helppo saada selväksi suomeksi. Osa kirjan hahmoista myös puhuu murretta. Muutamaan voimakkaaseen kotouttamiseen kiinnitin huomiota. Scarpettan naapurin koira on Rekku, mikä tuntuu nykylukijalle hiukan hassulta. Lisäksi vanha suomalainen siunailu "herran pieksut rouvan jalassa" kuulosti virginialaisen naisen suussa hiukan koomiselta. Toki suomennos kuten alkuperäinenkin kirja on ilmestynyt 1990-luvun puolivälissä, joten ehkä vielä siihen aikaan perinpohjaisempi kotouttaminen nähtiin tarpeellisena.
Kaiken kaikkiaan aika meni mukavasti huvassa tätä kirjaa lukiessa ja tulihan siellä lopussa vähän kasvavaa jännitystäkin. Eipä dekkarilta voi enää muuta toivoakaan.
Kommentit
Luin näitä Scarpettoja silmät renkaina 90-luvulla, mutta aika pian sain sarjasta tarpeekseni. Olivat kuitenkin jotain uutta aikanaan. Nostalginen postaus siis!
LauraKatarooma: Joo, näihin onneksi aika sujuvasti pääsee taas mukaan tauonkin jälkeen.