Joel Haahtela - Marijan rakkaus

 "Oli päiviä ja öitä, jotka paloivat mieleemme kuin poltinmerkit. Ne jäivät kytemään syvälle maan alle, valmiina leimahtamaan liekkiin jonakin tuulisena päivänä. Joskus sekunti saattoi kestää vuosikymmeniä ja maailma mahtui kämmenen alle. Sellaisten hetkien varaan voi rakentaa kokonaisen elämän, ne kannattelivat ihmistä kaikkein vaikeimpina aikoina. Ja silti: muistaminen oli aina jakamista, ja yksinäiset muistot kuihtuivat, kuin syksyn tullen putoilevat lehdet."

Joel Haahtelan uutuus Marijan rakkaus (Otava 2024) on vuoden kirjatapauksia ja mielenkiinnolla luin tämän romaanin. Kirjassa jälleen nimettömäksi jäävä yksinäinen mies haikailee tavoittamatonta naista, joka jätti hänet lomaromanssilla. Vanhat uskonnolliset maalaukset näyttelevät omaa osaansa, kuten myös Euroopan rikkonainen historia. 

Voidaan siis ainakin osittain todeta, että Haahtela on kirjoittanut periaatteessa jälleen saman kirjan. Se ei sinänsä minua häiritse, koska tarinoiden rakennuspalikat ovat varsin tenhoavia ja kirjailija kirjoittaa aina varmasti ja hyvin. Tästäkin teoksesta löytyy ylhäällä olevan sitaatin kaltaisia kiteytymiä, joita on aina mukava lukea ja ajatella.

Kuitenkaan en oikein syttynyt teokselle. Haahtela kuvaa yleensä melkoisen eteeristä ja ylimaallista rakkautta enkä ollut nyt oikein siinä vireessä. Marija on Haahtelan uskonnollisen taustan huomioiden helposti rinnastettavissa Neitsyt Mariaan. Marija ei ole pyhimys, mutta hyvin kaukainen, saavuttamaton ja etäinen. Verrokkina on päähenkilön sinkkuvuosien räväkkä ja maanläheinen tuttava Saimi, jonka kanssa ei syty rakkautta, mutta sitäkin lihallisempaa yhteiseloa aina silloin tällöin. Saimi voisi hyvinkin olla puolestaan jonkinlainen Maria Magdaleena. Saimi myös tuntui elävältä henkilöltä, sen sijaan häilyväinen Marija tuntui loppuun asti sekavalta uninäyltä. Oikeastaan mietin nytkin kirjan loputtua oliko se lopulta pelkkä päähenkilön sekavan mielen kuvaus tai haavekuva. Oliko Marija koskaan olemassa?

Ei siis omalla kohdallani napakymppi. Toisaalta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että oma vastaanottokykyni ei nyt ollut parhaimmillaan. Olisin tarvinnut ehkä jotakin maallisempaa ja humoristisempaa. Se mikä Haahtelan kirjoista täydellisesti puuttuu, on huumori.

"Kuuntelin Marijan ankaria sanoja ja totesin, että hän oli varmaan oikeassa, en osannut erottaa kuvitelmaa todesta, eikä kukaan muukaan osannut. Me synnyimme mielikuviemme myötä, ne olivat kirous ja lahja, ne tekivät meistä sen mitä olimme. Ja maailma ilman kuvitelmia oli surullinen maailma, hän tiesi sen itsekin. Tai oikeastaan se oli jotain paljon pahempaa: se oli kuoleman ja toivottomuuden maailma. Vain kuvitelmat pitivät meidät hengissä. Tämä elämä lepäsi yhtä paljon kuvitelmien kuin hänen hellimänsä unohduksen varassa."

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (olennaisilta osin)

Kommentit

Ja minulla on vielä Joel Haahtela täysin lukematta! Mutta riittäisi siis jos lukee vain yhden, jos hän kirjoittaa samaa tarinaa uudelleen...🤔
Takkutukka sanoi…
Kiitos kiintoisasta arviostasi! Kolme aiempaa olen Haahtelan tuotannosta lukenut ja niistä pitänyt kovastikin, mutta juuri siksikin ja kuvaamasi häilyvyyden sekä eteerisyyden - jotka eivät istu vallitsevaan lukuvireisyyteen - vuoksikin taidanpa tämän version jättää väliin...
Anki sanoi…
Mari: Ainakin tässä myöhemmässä tuotannossa tavallaan riittäisi. :D Tosin pidin kovasti Totuuden kaipuu -trilogiasta, jonka osat voi lukea missä järjestyksessä vain.

Takkutukka: Juu, tällainen tekstin tyyli vaatii aivan erityisen vireen lukemiselle.
Marjatta Mentula sanoi…
En ole koskaan pääsyt Haahtelan kirjoissa muutamaa sivua pitemmälle. Tyyli ei viehätä.
Minulle tämä osui jotenkin oikeaan hetkeen, ja pidin Marijan rakkaudesta paljon. Erityisesti minua viehätti se, miten romaanissa tarkastellaan ajankulua.
Jotenkin Haahtelan kohdalla tuntuu, että nimenomaan ajoituksen pitäisi ainakin minulla osua kohdilleen. Toisaalta monet pitävät hänen romaaneistaan hurjan paljon, ihan varauksetta en voi sanoa samaa.
Anki sanoi…
Marjatta: Joo, itselleni toimii ajoittain mutta ei aina.

Jonna: Juu, Haahtelalla on vankka fanikunta ja sehän on vain hienoa. Olen itse ehkä kuitenkin sen verran jalat maassa -ihminen, että kaikki nämä rakkauskuvaukset eivät oikein resonoi. Niistä uskonnollisemmista romaaneista taas kylläkin pidin.
Anneli A sanoi…
Kiva, kun esittelit tämän kirjan. Olen lukenut kolme aiempaa Haahtelaa ja pitänyt niistä. Tästä kirjasta on ollut sen verran ristiriitaisia arvioita, että en ole rohjennut ottaa tätä lukulistalle. Sinun postauksesi vahvisti ennakkokäsityksiäni.
Minun pitäisi varmaan antaa Haahtelalle uusi mahdollisuus sen Lumivalkea tjs jälkeen, onhan siitä monet vuodet jo aikaa.... En siis pitänyt, en ymmärtänyt niitä perhosia. Mutta näissä "antaa uusi mahdollisuus" tulee aina vastaan se, että jonossa on jatkuvasti vaikka miten monta kirjaa jotka ihan aidosti kiinnostaa enemmän, niin toiset mahdollisuudet tahtoo jäädä antamatta....
Amma sanoi…
Minullakin on jäätävän kokoinen aukko yleissivistyksessäni, koska en ole lukenut yhtään kirjailijan teosta. Kaikista on vain tullut sellainen fiilis, ettei ole minun kirjani. En oikein ole tiennyt mistä tämä johtuu, mutta nyt kun kirjoitat: ”Se mikä Haahtelan kirjoista täydellisesti puuttuu, on huumori.”, tämä saattaa olla yksi syy. Ei toki kaiken tarvitse aina olla hauskaa tai vitsikästä, mutta aika usein ainakin jokin pilke silmäkulmassa on eduksi.
Anki sanoi…
Anneli: Nämä kirjat tosiaan vaativat aika erityistä hetkeä.

Jane: Nämä uudemmat kirjat ovat hiukan erityylisiä ehkä kuin ne ekat. Pidin kovasti siitä uskonnollissävytteisestä trilogiasta, mutta en ole varma olisiko sekään sinun juttusi.

Amma: Joo, tällä kertaa tosiaan tuo huumorin puute jotenkin iski tajuntaan. On melkoinen taitolaji kirjoittaa onnistunut vakava teos ilman huumoria.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!