Markus Nummi - Käräjät

 "Vilja-täti seuraa ikkunansa takaa, kun Sirkka ja Jalmari palaavat Kivijoelta Luoman kotiin viettämään vuoden 1937 joulua. 

     Uusi vuosi 1938.

     Loppiainen. Vilja-täti katsoo heijastustaan ikkunassa, katsoo sen läpi. Näkee kun koulun pihaan piirtyvät pelokkaan tytön epäröivien askelten jäljet. Hetken aikaa näkee siinä itsensä. Jokin kuvassa liikahtaa. Jokin liikahtaa Vilja-tädissä.

     Kun ilta on ohi ja Inkeri lähtenyt, Vilja-täti palaa ikkunan ääreen. Mitään ei liiku lumisessa maisemassa. Sitten kuin tyhjästä liike. Jotakin kosteaa on Vilja-tädin poskella. Vilja-täti koettaa kädellään. Poskella on kyynel.  Vilja-täti on hämmästynyt. Mistä se siihen tuli, kuka sen siihen laski?

    Elämä joka olisi voinut olla. Elämä jota ei ollut."

Markus Nummen Käräjät (Otava 2024) ei päässyt monien toivomuksista huolimatta Finlandia-ehdokkaiden listalle, mutta kyllä se keskustelua ja ihastelua on herättänyt. Kirja kertoo Tarvajoen pienen kunnan tunnoista vuosina ennen talvisodan puhkeamista. Höpsönä pidetty Vilja-täti höpöttää oudon tarinan, jonka seurauksena Vaasasta asti tulee tutkija tutkimaan mahdollista rikosta Tarvajoelle. Alkaa ennennäkemätön myllytys, kun epäilyt ties kuinka monesta sikiönlähdetyksestä alkavat saada tuulta alleen. Juttuun kytkeytyy myös hauras ja paikkakuntalaisten sanaan "mielenvikaanen" tyttö Inkeri. Eletään vuosia 1937-38, jolloin naisen sana ei paina paljon mitään miehen sanaan verrattuna. Kuka lopulta on käräjillä tuomiolla ja mikä on lopullinen totuus?

Tästä kaikesta huolimatta Käräjiä tuntuisi hassulta luokitella dekkariksi. Kirjassa kyllä hyvinkin seikkaperäisesti käydään läpi epäiltyjä ja heidän kuulustelujaan ja käräjätkin kuvataan tarkasti. Silti katse on ihmisessä eikä syyllisessä niinkään. Ihmisessä ja ihmisten verkostoissa. Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa ja toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset. Ulkopuolisen etsivän sekaantuminen paikkakuntalaisten asioihin sotkee elämän perusteellisesti. 

Kirja on myös häkellyttävän hieno kuvaus syvän trauman oirehdinnasta ihmisessä. Tarkkanäköinen lukija huomaa jo varhain, ettei Vilja-täti taida varsinaisesti vanhuudenhöperö olla. Ihailen, miten mieskirjailija on osannut syventyä haavoittuvaisessa asemassa olevien naisten mieleen. Kuvaus tuntuu hyvin uskottavalta, siinä missä kirjan mieshahmojenkin kuvaus. Kirjailijan katse on hyvin tarkkanäköinen, mutta samaan aikaan kuvauksessa on suurimman osan ajasta armo läsnä. Täydellisiä ihmisiä ei olekaan, ja jokainen meistä on tehnyt joskus jotain hävettävää.

Nummi ei koskaan kirjoita samaa kirjaa uudelleen, mutta hän kirjoittaa joka kerta hyvin vaikuttavasti ja koskettavasti. Edellinen kirja Karkkipäivä kertoi lapsesta, joka putosi kaikkien turvaverkkojen läpi. Oma suosikkini on Kiinalainen puutarha, jonka aion vielä joskus lukea uudelleen ja tuoda blogiin. Kirjailijalle tavalla tai toisella pieni ihminen on selkeästi tarinankerronnan alkupiste. Käräjien puuttuminen Finlandia-ehdokkaista tuntuu väistämättä hiukan vääryydeltä, vaikka varmasti nykyiset ehdokkaat hienoja ovatkin. 

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 29. Kirjassa valehdellaan

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 43. Kirja, jossa on yli 500 sivua

Kommentit

Anneli A sanoi…
Minä en ole lukenut yhtään Markus Nummen kirjaa. Nyt vakuutuin, että kannattaisi. Kiitos kirjavinkistä. - Hauska kansi.
Aino sanoi…
Nimen perusteella tämä ei juuri saanut kiinnostustani heräämään, mutta nyt, esittelysi pohjalta tuntuu siltä, että tämänhän voisi hyvinkin lukea. Tuo mainintasi armon läsnäolosta jotekin liikahdutti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen