Tero Haapala ja Göran Wennqvist - Rikostutkintaa 24/7

-

 "Jokaisella jutulla on omat erityispiirteensä ja selvitystyöllä reittinsä, joihin perehtymällä aukeaa kunkin rikoksen ainutkertaisuus ja yksilöllisyys. Rikoksentekijöiden, uhrien, vahinkoja kärsineiden, silminnäkijöiden tai muiden osallisten kertomukset herättävät esitutkintapöytäkirjat henkiin. Jokaisella pöytäkirjaan merkityllä henkilöllä on omakohtainen kokemus käsiteltävästä tapauksesta. Useimmat heistä muistavat rikoksen ja sen aiheuttamat tunnetilat lopun elämäänsä."

Tero Haapala ja Göran Wennqvist ovat tehneet monikymmenvuotisen uran poliisissa ja erityisesti Keskusrikospoliisissa. Kumpikin on johtanut korkean profiilin juttuja ja ollut esillä julkisuudessa. Erityisesti Tero Haapala on ollut esillä MTV3:n Rikospaikka-ohjelmassa asiantuntijavieraana. Olen aiemmin lukenut Haapalan ja Wennqvistin kirjoittaman kirjan Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa, jolle tämä Rikostutkintaa 24/7 (Bazar 2024) on jatkoa.

Poliisien kertomat jutut sivuavat hyvin monia vakavia ilmiöitä. Urien varrelle on mahtunut pankkiryöstöjä, harkittuja murhia, lentokonekaappauksia, terrorismia, huumerikoksia ja peräti Ruandan kansanmurha. Kirjoittajat kertovat tarkemmin myös niin sanotuista kylmenneistä/pimeistä tapauksista ja koirien käytöstä poliisikäytössä.

Haapalan ja Wennqvistin kieli on tarkkaa ja huoliteltua, minkä johdosta kummankin kirjoittamia lukuja oli ilo ja helppo lukea. Minulle moni kirjan tapauksista oli lähtökohtaisesti tuttuja, mutta näin tarkkoja kuvauksia en ollut niistä aiemmin lukenut tai kuullut. Lisäksi Neuvostoliiton aikaisten lentokaappausten suuri määrä Suomessa tuli minulle aivan uutena asiana. Moni neuvostoliittolainen tavoitteli vapautta kaappaamalla koneen Neuvostoliitossa ja pyrkimällä sillä Tukholmaan. Suomella oli Neuvostoliiton kanssa sopimus luovuttaa kaapparit takaisin kotimaahansa, joten lentokapteenit yleensä laskeutuivat Helsinki-Vantaalle. Aikamoista aikaa!

Hyvin mielenkiintoista luettavaa kuten ensimmäinenkin osa. Kirjoittajista löytyy haastattelu Suplasta. 

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2015: kohta 34. Kirja, jonka nimessä on numero

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

-
Kuva
 "Se, ettei mua nähdä täällä, haluta edes katsoa, on kaikkein raivostuttavinta. Sekään ei kuitenkaan voi sammuttaa sitä, mikä mussa palaa kirkkaimpana." Otava 2020. Amiraali kertoo Niilosta, joka ei koe olevansa sen kummemmin poika kuin tyttökään. Hän kipuilee pienellä paikkakunnalla ja kerää rohkeutta olla oma itsensä. Hän on kasvanut ukin ja mummon kasvattamana, ja sukupolvien väliset erot kolisevat välillä yhteen. Mielestäni kirja on hyvä kuvaus siitä, mitä on olla vähän erilainen nuori juuri tässä ajassa. Nykyään näistä asioista onneksi puhutaan enemmän kuin ennen ja asioille on enemmän sanoja. Kirjassa ei harrasteta mitään termikikkailua, vaan kuvataan luontevasti nuoren ihmisen kasvua omaksi itsekseen. Kun on sielultaan rajaton, mihin tarkkoja termejä oikeastaan tarvitaankaan? Asuminen pikkupaikkakunnalla herättää väistämättä muistoja, samoin Niilon kokema koulukiusaaminen. Meilläkin kaikki vähänkin erilaiset saivat tuntea kaiken nahoissaan, nekin jotka olivat vain ihan...
Lue lisää

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen

-
Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä. Älä sano katsotaan huomenna jos voit jo tänään sanoa ei. Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello. Älä sano, no olkoon, jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan. Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa, pimeään, kylmään. Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se on pelkkä tauko ennen loppusoiton pitkää, kiivasta syleilyä. Älä huokaa jos sinun on huudettava. Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan, särkisi ikuisesti aran astiamme. Älä, älä koskaan suutele otsalle jos voit suudella suoraan suulle. - Tommy Tabermann - 
Lue lisää

Valoa valoa valoa

-
Kuva
"Aloin ymmärtää miksi äidit ovat tarinoissa usein kuolleita ja tyttäret orpoja.      Tämä äiti ei vain nyt ollut tarpeeksi kuollut." Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa valoa valoa (Karisto 2011) voitti aikoinaan Finlandian eikä syyttä. Kirjassa on nimettömäksi jäävä minäkertoja, tyttö, joka rakastuu surua kantavaan Mimiin. Mimin perhe on jokseenkin erikoinen. Mimin äiti on kuollut oman käden kautta talon ullakolla. Siellä tytöt näyttelevät omituista näytelmää, jossa äiti Ulla Kolla ohjaa heitä. Lopulta elämä syöksyy kauheaan kurssiin syksyllä 1986. Olen lukenut tämän aikoinaan tuoreeltaan, mutta jostain syystä muistikuvia ei ollut oikein jäänyt. Ihmettelen sitä nyt, sillä uskoisin tällä kertaa tarinan jäävän mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on hyvin koskettava isoine teemoineen. Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat eksyksissä. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjan ajankuvaa, sillä en ollut vielä syntynytkään 80-luvulla. Pieniä tyttöjen tyyliasioita sivutaan, samoin tiet...
Lue lisää