Saara Turunen ja Petra Maisonen (toim.) - Suurteoksia III

 "Ensimmäisten Suurteos-kokoelmien jälkeen tuntui melko selvältä, ettei kahta voinut olla ilman kolmatta. Suurteoksia on alusta alkaen ollut leikkimielinen suurellinen projekti, sen kertoo varmasti jo sarjan nimi, jossa on häivähdys ironiaa, häivähdys vilpittömyyttä. Joka tapauksessa ajattelen, että matkan varrella projektista on kehkeytynyt jotakin paljon isompaa kuin aluksi osasimme aavistaa. En tarkoita mitään sellaista mahtipontista, joka viittaa maineeseen ja kunniaan, tarkoitan sitä, että olen sarjan myötä löytänyt uusia kirjoja, tavannut kirjailijoita ja saanut ihastella heidän tapaansa lukea ja kirjoittaa."

Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia III (Tammi 2025) jatkaa edellisistä osista tutulla linjalla. Joukko suomalaisia tai ainakin Suomeen kotiutuneita kirjailijoita kirjoittaa teoksista, jotka ovat tehneet heihin vaikutuksen. Kaikkia kirjailijoita en edes tunnistanut.

Ehkä nimenomaan tästä syystä tämä kolmas osa ei tuntunut niin hohdokkaalta kuin aiemmat. Ensimmäinen osa teki minuun suuren vaikutuksen ja siihen olikin saatu Suomen isoja nimiä mukaan. Aika moni kolmososaan kirjoittanut on aika tuore nimi eikä siten vakiinnuttanut paikkaansa kirjallisuuden kentällä. Jotkin tekstit olivat myös niin vahvasti vasemmistopoliittisia, että niitä oli oikeastaan vähän kiusallista lukea. 

Toisaalta tälläkin kokoelmalla oli hetkensä, kuten Taina Latvalan tekstillä Monika Fagerholmin klassikosta Ihanat naiset rannalla tai Irene Kajon esseellä Anne Ricen Veren vangeista. Latvalan näkökulma on virkistävän kirjakeskeinen siinä mielessä, että hän tutkii Fagerholmin taitavaa hän-kerrontaa ja vertaa sitä omaansa. Sinänsä Kajonkin tekstistä löytyy vahva kirjallinen ote, sillä Veren vangeista innoittunut teos oli hänen ensimmäinen fiktionsa. Maailma on nyt niin pullollaan ideologista puhetta ja ääripäitä, etten olisi oikein jaksanut lukea kaikkia tämän kirjan esseitä ja mieleen jäivät vallan muista aiheista ammentavat esseet.