Timo Isoaho - Children of Bodom

 "Children of Bodomin musiikillisen viikatteen terä ei taida koskaan ruostua, mutta yhtyeen vaiherikkaan uran jyrkät käänteet saattasivat vaipua unholaan ilman tätä kirjaa. Täytyy sanoa, että sellainen ei olisi ollenkaan suotavaa.

    Sen vuoksi meidän täytyy nyt lähteä käymään Espoossa. Ja vähän muuallakin."

Timo Isoahon elämäkertakirja Children of Bodom (Like 2025, julkaistu alun perin samalla nimellä englanniksi 2025) kertoo yhden suomalaisen metallimusiikin historian jättiläisen kaikki vaiheet alusta loppuun. Nuoret punkkarit tunnettiin jo uran alkuaikoina 1990-luvun lopussa tiukasta soittotaidostaan ja epätavallisista musiikillisista elementeistä äärimetallin skenessä. Toisin kuin 2000-luvun suomalaisen metallin menestystarinan Nightwish ja HIM Children of Bodom ei koskaan sopinut koko perheen kuuntelukokemukseksi. Se oli suurille massoille liian jyrkkää ja repivää, ja siitä huolimatta yhtye sai menestyvän jalansijan useilla mantereilla, mukaan lukien Yhdysvalloissa. 

Bändi henkilöityi vahvasti nokkamieheensä, laulajaan ja kitaravirtuoosi Alexi Laihoon. Kuitenkin hiljalleen alkoholi alkoi ottaa pysyvämpaa paikkaa Laihon elämässä ja ensimmäiset ongelmat bändin sisällä nostivat päätään. Yhä useammin kitaristi-laulajan aamu alkoi pullollisella viskiä ja keikat kärsivät. Välillä tilanne parani, mutta lopulta Laiho putosi lopulliseen syöksykierteeseen. Yhtye lopetti uransa 2019 ja vuotta myöhemmin Laiho menehtyi haiman ja maksan pettäessä vuotta myöhemmin joulukuussa 2020. Hän eli vain 41-vuotiaaksi.

Olin yläkouluikäisenä vankkumaton Bodom-fani. En osannut käsitellä murrosiän isoja tunteita kovin hyvin, mutta Children of Bodomin vihainen musiikki tuotti suurta helpotusta. En tuohon aikaan tainnut omistaa yhtäkään levyä itse, vaan lainasin kirjaston CD:itä aina uudelleen ja uudelleen. Ihme, ettei neloslevy Hate Crew Deathroll kulunut jo vallan puhki pelkästään minun kuunteluistani! Yhtye tarjosi myös hyvin turvallisen fanityttöilyn kohteen pitkäksi aikaa ja kaikki uudet haastattelut piti ehdottomasti nähdä. Olen jokseenkin kasvanut ulos yhtyeen musiikista ainakin toistaiseksi, mutta yhtyeellä on joka tapauksessa valtava merkitys omalle elämälleni. Kirjan lukemisen myötä tulin myös ensi kertaa uteliaaksi viimeisiksi jääneiden levyjen suhteen - en koskaan tullut kuunnelleeksi niitä kun ne ilmestyivät.

Hienoa, että pitkän linjan musiikkitoimittaja on nyt koonnut yksiin kansiin legendaarisen yhtyeen tarinan. Kirjan rakenne kuitenkin on poikkeuksellinen: koko kirja koostuu lähes pelkästään jaksotetuista pitkistä dialogeista yhtyeen jäsenten ja muiden hahmojen kesken. Perinteistä kerrontaa kirjassa on vain nimeksi enkä ehkä ole aivan tyytyväinen tähän ratkaisuun.