Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani (Klassikkohaaste 23)

 "On turha sanoa, että ihmisten pitäisi tyytyä rauhaan; heillä täytyy olla toimintaa ja elleivät he sitä saa he tekevät sitä itse. Miljoonat ovat tuomitut vielä hiljaisempaan elämään kuin minä ja miljoonat kapinoivat osaansa vastaan. Kukaan ei tiedä miten moni kapina - poliittisia lukuunottamatta - kuohuttaa sitä elämää, joka täyttää maapallon. Naisten oletetaan yleensä olevan hyvin rauhallisia, mutta naiset tuntevat aivan samoin kuin miehet, he tarvitsevat harjoitusmahdollisuuksia kyvyilleen ja liikkuma-alaa ponnisteluilleen aivan yhtä paljon kuin heidän veljensä; he kärsivät liian ankarista rajoituksista, liian ehdottomasta pysähtyneisyydestä aivan yhtälailla kuin miehet niistä kärsivät sanoessaan, että naisten olisi rajoituttava leipomaan piirakoita, valmistamaan vanukkaita, kutomaan sukkia, soittamaan pianoa ja kirjailemaan laukkuja. On ajattelematonta tuomita heitä tai nauraa heille, jos he yrittävät tehdä enemmän tai oppia enemmän kuin tavanomaisesti katsotaan heidän sukupuolelleen tarpeelliseksi."

Charlotte Brontën romaani Kotiopettajattaren romaani (Karisto 2015, alkeperäisteos Jane Eyre 1847, suomentanut Kaarina Ruohtula) kertoo Jane Eyre -nimisestä orpotytöstä, joka lapsuuden vaikeiden vuosien jälkeen aloittaa aikuiselämänsä kotiopettajattarena ja pääsee varakkaan miehen kartanoon töihin. Herra Rochester kaipaa holhokilleen opettajaa ja tajuaa pian nuoren Janen olevan poikkeuksellinen nainen. Suuresta sääty-, varallisuus- ja ikäerosta huolimatta lempi alkaa leiskua, mutta onko sillä mitään mahdollisuuksia 1800-luvun englantilaisessa todellisuudessa?

Olen lukenut tämän klassikon kerran ennenkin ollessani yläkoulussa. Muistan vieläkin, miten rajuja sensaatioita kirja minussa herätti väkevillä rakkaus- ja uskontokohtauksillaan. Tunteellisen Janen vaellus kovassa maailmassa tuntui teini-ikäisestä oudon samastuttavalta. Kirjan vahva uskonnollisuus ei haitannut, vaan tuntui ehkä jopa eksoottiselta.

Luettuani kirjan uudelleen nyt kolmekymppisenä huomaan joidenkin asioiden muuttuneen. Siihen asti että varsinaiseen rakkausfiilikseen päästään on kirja mielestäni aika hyvällä tavalla koruton ja maltillinen kuvatessaan niin olosuhteita kuin kirjan henkilöitäkin. Siinä vaiheessa kun herra Rochester aloittaa lempimisensä alkaa kirja olla niin kiihkeä, että se väkisinkin herätti huumorintajuni. Suomalainen tunneilmasto on niin pidättyväistä ja sitä vasten Janen sulhasen käytös vaikuttaa vilkkaudessaan jopa epäaidolta. Toinen vastaava kiihkeys löytyy, kun kylmäkiskoinen pappi haluaa Janen vaimokseen lähinnä kai saadakseen lähetystyöhönsä ilmaisen piian. Oma suhtautumisena jälkimmäiseen kohtaukseen oli myös erilainen; suuresta tunnelatauksesta huolimatta kohtaus pysyy uskottavana ja saa lukijan mukaansa.

Kirja oli myös hyvin sujuvaa luettavaa ollakseen pari sataa vuotta vanha. Lukemani käännös tuskin on niinkään uusi kuin 2015, mutta pieni vanhahtavuus ilman muuta sopi tähän klassikkoon. Kirjailijan ote on hätkähdyttävän moderni ja sen radikaali sanoma naisten tasavertaisuudesta miesten kanssa edelleen elää tässä ajassa ajankohtaisena. Myös kirjailijan psykologinen silmä on aikakaudelleen tyypillisesti varsin tarkka ja tuottaa lukijalle sellaista tyydytystä, jollaista ei oikein tahdo enää nykykirjallisuudesta saada.

Summatakseni kirjan annin totean, että rakkaushumputuksessa lipsahtaa hiukan huumorin puolelle, mutta tästä huolimatta kirja edelleen kestää aikaa ja on jopa (surullista kyllä) hyvinkin ajankohtainen teemoiltaan vuonna 2026.

Kirjabloggaajien klassikkohaastetta isännöi tällä kertaa blogi Jotakin syötäväksi kelvotonta.