Ankin kirjablogi

Luin tästä kirjasta eri paikoista ja yhtäkkiä tuli hämmennys: Dorian onkin mies eikä nainen! Tätä hämmästelin aloittaessani lukemista. Kirjan päähenkilö siis on kuvankaunis Dorian Gray, josta tämän ystävä maalaa upean taulun. Dorian tulee kateelliseksi kuvalleen, koska se pysyy aina nuorena ja kauniina, hän taas vanhenee ja rumentuu. Niinpä hän toivookin ääneen, että kävisi toisinpäin. Ja niinhän siinä käykin. Dorian ei vain ymmärrä ensin, että kuva heijastaa hänen sieluaankin, ja miehen tehdessä yhä pahempia tekoja muuttuu kuvakin sen mukaiseksi. Oscar Wilde oli tunnetusti homoseksuaali ja luin tätä nyt aika lailla siitä näkökulmasta. Ja aivan suoraanhan siellä pamahti homoeroottinen ihastus aika alkupuolella, mitä kyllä kummastelin ajatellessani julkaisun aikakautta (viktoriaaninen Englanti). Silti se oli oikein viehättävä juonne ja nautin kirjasta muutenkin. Näissä 1800-luvun kirjoissa on sellainen tietty tunnelma ja kielenkäyttö. Ne vaativat alussa usein jonkin verran kärsiväll...

Tämä teos on useimmissa kirjablogeissa jo arvioitu, ja pitihän minunkin tähän tarttua. Kirjan päähenkilö on  Anna, joka alkaa muistella menneisyyttään käyden läpi eri vaiheita elämässään, välillä nykysyyttäkin on välissä. Hän muistaa, miten isä hakkasi pikkuveljeä Joonaa ensi kerran, muistaa myöhemmätkin lyönnit, samoin Joonan skitsofrenian puhkeamisen. Hän muistelee poikaystävänsä Ianin elämänvaiheita ja heidän suhdettaan. Oikein hyvä kirja! Hirvonen on hyvä tunteiden tulkki, ja osaa eläytyä lapsen rooliin. Kirja siis käsittelee sotatraumoja ja perheväkivaltaa. Kirja oli todella surullinen, ja seurassa pitikin jättää lukeminen kesken, kun alkoi itkettää. Yllättäen yksin ollessa ja lukiessa ei enää itkettänytkään. Mielialanmuutos? Lukiessani olin tätini luona, ja hän ei ollut ollut aivan vakuuttunut kirjasta. Hänen mielestään kirjassa mässäiltiin tuskalla ja väkivallalla. Jäin miettimään tätä. Omasta mielestäni näin ei ollut, mutta ymmärrän mielipiteen hyvin. Eihän tämä mitenkä...

Hui. Ihan nyt oikeasti, mitä tästä oikein ajattelisi? Kirjaan on siis koottu esseitä eri aiheista, mm. veganismista, miehuudesta ja dandyismistä. Oli kaikenlaista näkökulmaa ja alkupuhe vaikutti ihan lupaavalta. Mutta mutta. En ihan oikeasti tajunnut oikeastaan yhtään mitään. Onko Nylén lintu vai kala? Luin yhden hänen haastattelunsa ja ymmärsin, että hän pilkkaa esseissään eri asioita ja tahoja. Selvä, kyllähän sitä paljastui sieltä selvästikin, ja välillä tuli oikein hienoja osumia ja oivalluksia. Mutta kun useinkaan ivaa ei erottanut ollenkaan, tai siis minä en erottanut. Yleensä minulla ei ollut hajuakaan, onko kirjoittaja oikeasti tätä mieltä ja onko hän tosissaan. Ärsyttävää. Dandyismistä kertova essee oli minulle raskasta luettavaa, koska siinä ei minusta ollut mitään järkeä. 'Miehen kritiikki' kuulosti houkuttelevalta ja olinkin jo innoissani, että pääsen lukemaan jonkun - oletettavasti - heteromiehen näkökulmaa, mutta sekin romuttui taideanalysointiin ja vaikka mih...

Mistähän minä tämän bongasin, tai oikeammin: kenenkähän blogista tällä kertaa? En muista kyllä millään, mutta samapa tuo. Kirja oli nimittäin oikein hyvä. Abu-Hanna muutti Suomeen 80-luvulla ja kirjassa on lyhyitä katkelmia sopeutumisesta sekä yleismaailmallisia pohdintoja elämästä ja erilaisuudesta. Abu-Hanna kuvaa hauskasti kömmähdyksiään sekä muiden ulkomaalaisten ystäviensä kommelluksia täällä. Niin, suomen kieli ei ole mitenkään helppo, enkä ihmettele vaikeuksia. Kulttuurikin välillä ihmetyttää Abu-Hannaa. Hänellä on myöskin loistava näkökulma Suomeen muualta tulleena, mutta kuitenkin täällä pitkään asuneena. Hän oivaltaakin monia juttuja, joita ei varmaan syntyperäinen huomaisikaan. Hän kritisoi (aiheellisesti), mutta kiittelee myös. Liikuttavaa oli hänen huolensa perheestään sodan keskellä ja ajatusta, kuinka loistava tilanne Suomessa onkaan, kun suurin huolenaihe on Helsingin makasiinien tilanne. Kovin usein kirjat eivät saa minua nauramaan ääneen, mutta tämän aikana kika...

Harlekiini-hömppää! Katherine Cunnigham on vaarassa joutua velkavankeuteen veljensä Philipin takia, ja ainoaksi keinoksi jää avioitua kuolemaantuomitun kanssa, kuoleman mukana kun sekä miehen että vaimon mahdolliset velat mitätöityvät. Sitten paljastuukin, ettei mies ole syyllinen ja Katherine tulee epätoivoiseksi, kun mies ei suostukaan liiton mitätöimiseen, vaan väen vängällä haluaa maksaa velan. Sitä ei Katherinen ylpeys sulata... Ihanan viihdyttävä pokkari! En ymmärrä monien kirjaihmisten karsastusta Harlekiineja kohtaan. Ne kun ovat "kioskikirjallisuutta". Entä sitten? Ne ovat juonivetoisia eivätkä vie kauan, ja ei, niitä ei ole kirjoitettu huonosti, ainakaan minusta. Miksi jatkuvasti hölistään kirjojen viihteellisyydestä ja haukutaan kirjailijoita viihdekirjailijoiksi, kuin viihteellisyys olisi mustin synti, johon ihminen voi syyllistyä? Niitähän suuri yleisö ostaa. Onko Harlekiini-vihan takana jonkin sortin naisviha? Tyypillisimmät Harlekiinien lukijathan ovat vanh...

Oi, tunnen itseni oikein hyväksi ja kunnolliseksi ihmiseksi ja lukijaksi. Olen nimittäin lukenut Waltarin! Ja kokonaan... Aiemmin yritin Johannes Angelosta, mutta kesken jäi. Samaa ei voi sanoa tästä. Teksti oli oikein nautittavaa ja sanojen paikoin voimakaskin ajanpatina oli ihanaa! Olen kiinnostunut kielestä ja sen vivahteista ja vanhahtava kieli kiinnostaa minua. Esimerkiksi tuo nimi 'Suuri illusioni' ei tarkoita 'minun suuri illuusioni', vaan pelkästään 'suuri illuusio'. Aina nimen kuullessani olen ihmetellyt, että miksi kirjan nimi on 'väärin' - sehän pitäisi olla Suuri illuusioni eikä illusioni. No, selvisipähän tämäkin. Muita hauskoja sanoja olivat gramofooni, traditsioni (=traditio) ja inhoittava. Tarinan päähenkilö herra Hart rakastuu Caritakseen ja ystävystyy Hellakseen, joka on myös rakastunut. Kumpi mahtaa voittaa? Kirjassa kuvataan ihastuttavasti 20-luvun kiihkeää elämänmenoa. Romaani keskittyy Helsinkiin ja Pariisiin. Panin merkille, ...

Vaihteeksi pientä hömppää. Sain kirjan synttärilahjaksi toukokuussa ja siitä asti se on odottanut lukemistaan. Mutta aina on löytynyt jotain muuta kiinnostavaa. Lisäksi omaan kirjaan on yllättävän vaikea tarttua, kun se tosiaan on oma eikä lukemisella kiirettä. Mutta sitten unohdin kirjastokorttini enkä voinut lainatakaan mitään. Ihan hyvä, tuleepahan näitä omiakin sitten luettua. Kirjan kantava juoni on se, että joukko erilaisia kykyjä (useimmiten yliluonnollisia sellaisia) omaavia ihmisiä (+ yksi vampyyri) kutsutaan koolle valmistautumaan sotaan vampyyrikuningatar Lilithiä vastaan. Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, sillä porukka on hyvinkin eripurainen, eikä kaikkien ole helppo luottaa vampyyri Cianiin. Miksi ihmeessä minä olen ruvennut välttelemään hömppää? Olen lukenut sitä paljonkin enkä hyväksy hömpän väheksymistä. Se on erittäin tarpeellista ja sitä lukee usein nopeasti. Siinä on jo yksi taitavan kirjailijan merkki, kun saa lukijan innostumaan ja ahmimaan tekstiä. Ep...