Adam Rutherford - Vastaväitteitä rasisteille - Ihmisrotujen historia, tiede ja todellisuus

 

Alkuperäisteos How To Argue With A Racist (2020). Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Taitto: Jukka Iivarinen/Vitae. Bazar 2021.

"Tiettyjen alueiden, maiden tai ihmisten luullaan olleen erityksissä fyysisesti tai kulttuurisesti ja esteiden olleen ylivoimaisia. Näin ei historian ja genetiikan mukaan ole. Mikään kansakunta ei ole staattinen, ketkään ihmiset eivät ole puhtaita."

Adam Rutherfordin teos on genetiikan asiantuntijan kirjoittama. Kirjoittaja on perehtynyt paitsi tutkimusalueeseensa, myös selvästikin nykyiseen kireään keskustelukulttuuriin perinpohjaisesti. 

Rutherford paneutuu erityisesti ihonvärin merkitykseen, esivanhempiin, mustien lihaksiin ja valkoisten aivoihin. Toisin sanoen niihin ydinkysymyksiin, joihin erityisesti rasistiset ihmiset tuppaavat takertumaan. Selväksi tulee, että me olemme moninaisempia kuin luulemmekaan. Kuten lainauksessakin lukee, ihmiset ovat olleet liikkeessä kaikkina aikoina ja tykänneet harrastaa seksiä. Kun siihen lisätään tieto, että esivanhempien määrä on hyvin rajallinen eikä suinkaan koko ajan kasva eksponentiaalisesti kuten äkkiseltään ajattelisi, päädymme lopputulokseen, jossa kukaan ei ole ns. puhdasrotuinen.

Kirja on kirjoitettu varsin sujuvasti ja se on tiukasti ajan hermolla. Täytyy kuitenkin myöntää, että joidenkin geenien ja alleelien tarkempi tarkastelu meni minulla yli hilseen. Valistuneempi lukija saanee niistäkin osioista enemmän irti.

Joka tapauksessa kirja on vaikuttava. Se purkaa atomeiksi monia ennakkoluuloja ja tuo lahjomattomasti esiin vastauksen, jota emme halua kuulla, nimittäin "emme tiedä varmasti". Vaikka geenitutkimus ja moni muu siihen läheisesti liittyvä tieteenala elää kukoistustaan, on varmaa tietoa yksittäisistä geeneistä, saati alleeleista ja molekyyleistä, hyvin vähän. Tiedetään esimerkiksi, että älykkyys on geneettistä 40-60-prosenttisesti mutta ei sitä, mitkä kaikki geenit älykkyyteen vaikuttavat ja miten ne toimivat. 

Rutherford torjuu tiukasti tiettyjen piirien hellimän väitteen, jonka mukaan tutkijat piilottelevat tosiasioita. Tämä nyt on jokaiselle täysipäiselle varmaan selvää, mutta tässä ajassa asiaa ei kai voi liikaa painottaa. Kirjoittaja huomauttaa, että hän olisi alallaan maailman kuuluisin ja myös todennäköisesti rikas, jos hän saisi kaadettua jonkin vakiintuneen tieteellisen asian, kuten vaikkapa evoluutioteorian.

Kirjan loppupäätelmäosio iskee ytimeen: jos paljastuisikin, että oikeasti osalla populaatioista olisi merkittäviä geneettisiä eroja vaikkapa nyt älykkyydessä, olisiko se syy kohdella heitä eri tavalla? Rutherford kysyy: "Myöntäisitkö sinä ihmiselle erilaiset oikeudet, jos hän on syntynyt nopeampana, älykkäämpänä tai vahvempana?" Rasismia tulee vastustaa, koska se loukkaa ihmisten arvokkuutta. 

Suosittelen! Hieman jäin miettimään, että miten tämä kirja aukenee vaikkapa vähemmän koulutetulle, jolla ei ole välttämättä tottumusta akateemisesta kielestä. Uskoisin kuitenkin, että kirjan pääpointti tulee kaikille selväksi.

"Toisessa, jälleen maailmanlaajuista hyväksyntää vaille jääneessä tutkimuksessa Irlannin keskimääräinen älykkyysosamäärä oli 1970-luvulla noin 85, mutta on nykyisin sama kuin Yhdistyneessä kuningaskunnassa eli 100. Jos muutos on todellinen, se on tapahtunut yhden sukupolven aikana, joten geenit eivät voi olla ratkaiseva tekijä. Sen sijaan lyhyessä ajassa tapahtui merkittäviä sosioekonomisia muutoksia: terveydenhoito ja koulutus paranivat ja niihin investoitiin paljon, ja maaseutuelämä korvautui nopeasti antoisammalla ja monimuotoisemmalla urbaanilla ja teollistuneella kulttuurilla joukkoviestimineen."