Toni Morrison - Toiseuden synty - Rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta
"Ymmärsin kaivanneeni ja ikävöineeni osaa itsessäni - ja tajusin, ettei muukalaisia ole olemassa. On vain versioita meistä itsestämme, versioita, joista moniakaan emme päästä lähelle ja joilta haluamme suojata itsemme. Sillä muukalainen ei ole vieras, hän on yllättävä. Ei tuntematon, vaan ikimuistoinen."
Englanninkielinen alkuperäisteos The Origin of Others (2017). Esipuhe: Ta-Nehisi Coates. Suomentaneet: Koko Hubara ja Astrid Swan. Tammi 2020.
Luontevaksi jatkoksi ja vuoropuhelijaksi Minna Salamin Aistien viisauteen asettuu tämä Toni Morrisonin luentojensa pohjalta koostama esseekokoelma. Morrison käsittelee älykkäästi ja älyllisesti paitsi toiseutta, myös ylipäätään käsitettä rotu, rajoja sekä tietenkin kirjallisuutta.
On innostavaa lukea sellaisesta näkökulmasta, josta ei itse pysty katsomaan. Morrisonin tausta ja lukeneisuus muodostavat voimakkaan yhdistelmän. Kirjassa riittäisi sitaatteja vaikka millä mitalla, mutta otin tuon ylläolevan. Se jotenkin tiivistää asian niin henkilökohtaisella kuin yleiselläkin tasolla.
Minua viisaammat ovat kirjoittaneet tästä aiheesta hyllymetreittäin, mutta haluan itse tarkastella toiseutta tässä kirjoituksessani. Morrison käsittelee aihetta voimakkaasti rasismin kautta, mutta toiseus on vielä paljon muutakin. Me siirrämme ihmisiä sivuun niin monin eri tavoin ja monista syistä. Ensimmäisenä mieleeni tulevat narkomaanit. He usein edustavat samaa etnistä taustaa itsen kanssa, mutta suurin osa haluaa vain kääntää katseensa pois ja olla ajattelematta koko ihmisiä. Huumeidenkäyttö on tabu, joka syrjäyttää ihmisen helposti yhteiskunnasta.
Myös sukupuoli on usein toiseutta aiheuttava tekijä. Onhan feministi Simone de Beauvoirin kuuluisin teoskin kuvaavasti Toinen sukupuoli. Yhä edelleen mies nähdään ensisijaisena sukupuolena, johon nainen ikään kuin vertautuu. Tasa-arvon kehitystäkin tarkastellaan melko absurdisti sen mukaan, miten perinteisesti miehisiä alueita naiset "valtaavat" ja missä tahdissa. Miksemme tarkastele sukupuolten tasa-arvoa vaikka mieshoitajia laskemalla?
Vielä siitä etnisyyteen liittyvästä toiseudesta. Lapsena leikin usein Joensuun Rantakylässä 90-luvulla, jolloin alueella asui melko paljon ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Kerran isäni muisteli joitakin vietnamilaislapsia. Ensiajatukseni oli, että ketkä vietnamilaiset? Ei minulla ollut mielikuvaa vietnamilaisista! Ainoa kerta, kun kiinnitin huomiota siellä jonkun etnisyyteen oli tilanne, jossa kaverini hätääntyi paikalle tulleiden somalilasten vuoksi. En tiedä, oliko mitään syytä oikeasti huoleen vai ei. Muistan vain sen, että siinä paikassa heistä oli tullut minulle Toisia. Olin oppinut näkemään ihmiset eri etnisyyksinä.
Morrison kuvaa kiinnostavasti myös erilaisia kirjallisia kuvauksia toiseudesta, mukaan lukien omia romaanejaan. Olen lukenut häneltä vain teoksen Minun kansani, minun rakkaani, joten varsinaista tarttumapintaa minulla ei ollut asiaan. On kuitenkin mielenkiintoinen kysymys, millä tavoin kirjallisuudessa voisi, saisi tai kannattaisi kuvata "rotuja" vai kannattaisiko lainkaan. Mitä sillä saavutettaisiin, mitä jäisi saavuttamatta?
Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos! Olen iloinen, että hankin tämän omaksi. Kirjasta saa varmasti lisää irti uusilla lukukerroilla.
Osallistun tällä bloggauksella myös Kirjahyllyn aarteet 3 -haasteeseen.
Kommentit
Nostit hienosti esille, miten ihmisiä syrjitään. Suomessa on vuosisataiset perimät syrjiä romaneja ja saamelaisia. Ei riitä, että saamelaisilta on viety maat ja heidät on ajettu pohjoiseen. Heille on tehty kaiken maailman ihmiskokeita ja heidän haudoistaan kerättiin vainajien pääkallot Helsingin yliopistoihin. Lapset on pakotettu suomen kielisiin kouluihin ja asuntoloiden asumaan, saamea ei saanut puhua, pieksettiin ja pidettiin nälässä, jos puhui omaa kieltä.
Oma uskonto kiellettiin. On ihme, että saamen kielet ovat alkaneet elpyä, samoin kulttuuri, josta vuosikausia tehtiin pilkkaohjelmia telkkarissa. Paljon on vielä yhteiskunnalla korvattavaa.
Suomessa asuvia ulkomaalaisia ei myöskään käy kateeksi. Joku aika sitten Hesarissa oli juttu, että venäläinen nuorimies vaihtoi sukunimensä kun ei muuten ikinä päässyt työhaastatteluihin. Emme todellakaan voi röyhistellä rintojamme tämän asian suhteen.
Kivoja nuo sinun lapsuusmuistosi. Lapset eivät tosiaan jaottele toisiaan ellei heille sitä opeteta. Tästä on hyvä esimerkki kolmivuotias pojanpoika Turussa. Hän jäi pois päiväkodista viettääkseen aikaa meidän isovanhempien kanssa. Olimme Kupittaan puistossa, jossa hän näki siellä aikaa viettävän oman päiväkotiryhmänsä. "Oo, Tuntan on tuolla", sanoi poika ihastuksissaan. Hänen paras kaverinsa oli eräs Sultan. Kysyin, millainen poika se Sultan on ja sain vastauksen:"Tillä on tininen pipo." Olin tietysti odottanut, että poika sanoisi jotain kaverinsa sinisenmustasta ihonväristä, mutta ei hän siihen ollut kiinnittänyt mitään huomiota.
Minäkin olen hämmästyksissäni siitä, miten tärkeitä etniset ryhmät ovat aina olleet usalaisille. Vaikka olin jo opiskellut englantia, niin vasta USA:ssa sain kuulla, että minä olen Caucasian ja opin ne muuutkin ryhmät African American, Asian American, Latin American ja Native American. Näiden välillä on myös isot arvostuserot ja mustien keskuudessa lisäksi tummuusasteen mukaan.
Toisin kuin mitä Jokke sanoo, niin kyllä minusta Morrisonin romaanien ihmisillä ihonväri ja tausta ovat merkitseviä tekijöitä. Morrison on myös sanonut kirjoittavansa omilleen, mustille, mustien asemasta ja historiasta. Silloin kun tarinassa on vain mustia, niin ihonväriä ei tarvitse huomioida.
Gurnahilta olen lukenut vain yhden kirjan. Siinä ihonväri oli tärkeä tekijä siinä, miten afrikkalainen henkilö näki itsensä monikulttuurisessa yhteisössä Englannissa.
Mitähän Jokke tarkoitit, kun kirjoitit, että nämä kirjailijat eivät tuo esiin henkilöidensä ihonväriä?
En olisi kyllä ikinä uskonut vielä vuosituhannen vaihtuessa, että rasismi ja jaottelu lisääntyvät, kun suunta oli silloin aivan toinen. Nyt haukutaan milloin ketäkin ja usein jonkun ryhmän edustajana.
Minua kummastuttaa se, miten vastahakoisia jotkut valkoihoiset ovat myöntämään, että olemme eri värisiä sen sijaan että leikitään, että ollaan kaikki ihan samanlaisia eikä muka edes huomata värejä, kun ollaan ”värisokeita”.
Olen omien Turussa monikulttuurista päiväkotia ja sen jälkeen peruskolua käyvien pojanpoikieni kautta seurannut, miten pienestä asti yhdessä olleet erilaiset lapset suhtautuvat toisiinsa. Ilokseni kaikkiin suhtaudutaan niin samalla tavalla, että myös Aishasta ja Ishmaelista voidaan sanoa negatiivisia asioita samalla tavalla kuin Liinasta ja Konstasta. Katselin koulukuvaa ja kysyin pojalta, onko Ishmael yhä sun paras kaveri. Poika tuhahti:"Ishmael on kusipää." Jotkut aikuiset voisivat nähdä tässä rasismia, mutta kyse on päinvastaisesta, Otto, Sasha ja Ishmael ovat samalla viivalla. Joskus suututaan, joskus ollaan kavereita, mutta ihonvärillä yms ei ole siinä mitään merkitystä.
Minusta on typerää, miten jotkut aikuiset jahtaavat toisten normaalista avoimesta käyttäytymisestä mikroaggressioita, kuten esim. siitä, että kysyy erinäköiseltä ja huonosti suomea puhuvalta taksikuskilta, mistä hän on kotoisin. Itselläni on ollut pitkillä Kela-taksimatkoilla hyvin kiinnostavia keskusteluja maahanmuuttajakuskien kanssa. Tuo turha varominen on jotenkin melkein "peräkylämäistä käyttäytymistä", vaikka sen harjoittajat toisin luulevat.
Tähän aikuisten pakotettuuun värisokeuteen voi lisätä myös muita sokeuksia, kuten sen hokeman, että kaikki ovat ulkonäöltään yhtä kauniita. Eivät ole! Turhaaa hymistelyä.
Kun kauneus ihmisessä kielletään, niin samalla kielletään paljon. Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikkia pitää kunnioittaa ulkonäköseikoista riippumatta.