Siirtymä

"Hän oli tuntenut olevansa yhtä aikaa palasina ja oivalluksen äärellä; yhtä aikaa pettynyt siihen, mitä maailma oli näyttänyt itsestään, ja uudenlaisessa haparoivassa yhteydessä sen elementteihin. Mutta kaikkein väkevimmin hän oli tuona yönä tuntenut omien toimiensa hajanaisuuden: mistään Euroopan kolkasta ei ollut löytynyt sellaisia kiinteitä sivilisaatioita kuin hän oli kuvitellut, vain satunnainen joukko vieraissa paikoissa ajelehtivia ihmisiä." 

Rachel Cuskin Siirtymän (S&S 2019, suomentanut Kaisa Kattelus) takakannessa sanotaan näin: "Ääriviivat-romaanista tutun säälimättömän tarkan ja älykkään tarkastelun kohteena ovat jälleen parisuhteet, perheet, muutoksen vääjäämättömyys, henkilökohtaisen vastuun ulottuvuudet sekä tarinat, joita itsestämme kerromme". Voisin sanoa tekstin pitävän paikkaansa, mutta en silti varsinaisesti ihastunut kirjaan.

Aloitetaan kuitenkin tarinasta. Faye-niminen nainen on eronnut ja muuttanut poikiensa kanssa Lontooseen. Hän asuu huonossa asunnossa sietämättömien alakerran naapurien kanssa, ja asunto pitää vieläpä remontoida perusteellisesti. Tämä on kuitenkin lähinnä romaanin kehys. Se mikä on tärkeää, tapahtuu Fayen kohtaamisissa toisten ihmisten kanssa.

Joka luvussa toistuu sama: Faye tapaa jonkun ihmisen ja ihminen alkaa puhua hänelle asioistaan. Joskus, mutta harvemmin, myös Faye selittää elämäänsä. Kaikki mainittava on ihmisten toisilleen osoittamissa sanoissa ja tarinoissa.

Huomaan, että jossakin määrin tämä kaava jätti minut kylmäksi. Cuskin ote on kyllä terävä, mutta koen jotenkin, etten saanut kirjasta hirveästi irti. Ehkä se johtui jokseenkin kalseasta tunnelmasta. Varsinkin päätösluku, jossa Fayen despoottinen ystävä Lawrence mestaroi kodissaan, oli todella ahdistavaa luettavaa. 

Oli tässä kyllä kiintoisiakin hetkiä. Eniten viehätyin kirjailijanurasta haaveilevasta naisesta, joka kertoi syvästä ja absurdista intohimostaan erääseen taiteilijaan. Nainen koki olevansa miehen kanssa samaa. Jokin tässä järjettömyydessä miellytti minua, mutta en osaa sitä sen tarkemmin eritellä.

Älykästä tekstiä tämä kyllä on. En vain voi olla hieman vertaamatta Siirtymää aiemmin bloggaamaani Pascal Mercierin Sanojen painoon. Molemmat ovat älyllisiä, mutta Sanojen paino kohottaa, Siirtymä taas tekee olon jokseenkin matalaksi, jos ei peräti lättänäksi.

Ei voi mitään, tässä ajassa sitä kaipaa jotakin mieltä ylentävää luettavaa. Joko jotain viisasta tai sitten lohdullista. Siirtymä ei varsinaisesti täytä tällaisia vaatimuksia.