Vuosisadan rakkaustarina

 "minä istun ja mietin milloin

vihani

tulee polttamaan sinut

valkoiseksi tuhkaksi

kun sinä makaat siinä ja nyyhkytät

ajattelematta hiukkaakaan

että sinunkin lapsillasi on

isä"

Märta Tikkasen kohahduttanut runoteos Vuosisadan rakkaustarina (Tammi 1978, suomentanut Eila Pennanen, kuvittanut Henrik Tikkanen) on hurja tarina hänen ja miehensä Henrik Tikkasen elämästä. Toisin kuin tuohon aikaan yleensä, ei ollut mikään salaisuus, millainen perhehelvetti Tikkasten elämä oli. Henrik joi todella paljon ja oli monin tavoin väkivaltainen. Märta jäi loppuun asti rinnalle. Miksi?

En tiedä, onko teosta kannattavaa lukea tuon miksi-kysymyksen johdattamana. Ehkä siinä osaltaan koetetaan selittää, ehkä ei. Ennemmin se kuitenkin on läpileikkaus alkoholismin sävyttämästä perhe-elämästä ja avioliitosta.

Märta purkaa tuntemuksiaan säästelemättä. Joukossa on paljon kohtia, jotka herättävät ajatuksia ja tunteita.

"Jossakin suhteessa

on koko juttu

hyvin epämiellyttävä:

minulla on valta

eikä minulla ole mitään

sitä vastaan

Epämiellyttävintä

on se että molemmat

tiedämme sen"

Kysymys on siis paljolti rakkaudesta ja vallasta. Toisaalta alkoholisti käyttää valtaa alistaessaan kaiken muun juomisensa palvelukseen. Toisaalta Märta on se, joka panee pyörät pyörimään. Ilman häntä Henrik ei kykenisi yhtään mihinkään.

Rakkaus taas on tässä yhteydessä jotenkin mieletön tunne. Miten voi rakastaa ihmistä, joka on niin tyhmä, julma ja julkea? Kestää se kun ihmiset varmasti puhuvat? Tämä asia jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.

Joka tapauksessa teos herättää enemmän kysymyksiä kuin vastaa niihin. Runot ovat väkeviä eivätkä ne ole ajan saatossa vanhentuneet. Ne kuvaavat osuvasti alkoholistiperheessä elämistä.

"Sitä ne eivät voi

antaa anteeksi

että nainen vaihtoi

intohimonsa kohdetta

mutta säilytti intohimon

niin mies jäi taas ulkopuolelle

pikku Strindberg"

Väkevä tarina vaatii väkevää musiikkia. Päässäni alkoi soida Sielun Veljien kappale Rakkaudesta.