Henrikinkatu (Osoitesarja 5)
"Sellaiset lauseet kuin >>aviomies, jonka avuttomuus jatkuvasti säätelee elämää ja vaatii maksua jokaisesta aidon halun hetkestä<< saavat minut lerpahtamaan.
Tutkittuani tätä lausetta tarkkaan olen tullut siihen tulokseen, että sen tarkoitus on sanoa että minä olen avioliitossani yhtaikaa asiakas joka maksaa ja huora joka ottaa maksun, mikä on yhtä vaikeaa kuin imeä omaa kikkeliään."
Henrik Tikkasen romaani Henrikinkatu (WSOY 1982, suomentanut Kyllikki Härkäpää) on epämiellyttävä kokemus. Tikkanen kirjoittaa omasta elämästään, tietysti taiteilijan vapaudella. Romaanin kehyksenä on Tikkasen ehdokkuus valitsijamieheksi presidentinvaaleissa. Sen lomassa hän pohtii eksistentiaalista angstia, kertoilee rakastajattarestaan ja tämän kanssa naimisesta, omasta kikkelistään sekä isoisänsä kirjeistä.
Minulla ei ollut suuria odotuksia Tikkasen tuotannolta enkä saanutkaan tästä mitään. Tikkasen kertojanääntä leimaa ironia, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Ehkä leukemia vaikutti häneen. Jonkinlaista välitilinpäätöksen tuntua kirjassa on, ja se jäi osoitekirjoista viimeiseksi.
Kirjaa voisi kuvata sanalla röyhkeä. Siinä missä Tikkanen kirjoittaa välillä vaimostaan Märtasta, kirjoittaa hän häpeämättömästi myös rakastajattarestaan. Mietin, kuka tällaista oikein haluaa lukea. Käsittääkseni kuitenkin näitä kirjoja aikanaan myytiin ihan hyvin.
Tikkanen yrittää pohtia naisasiaa, muttei tunnu pääsevän puusta pitkään. Välillä hän auliisti kirjoittaa miesten huonoista puolista, erityisesti sotimisesta, rauhanaatteeseen sitoutunut sotaveteraani kun on. Kuitenkin hänen huomionsa naisasialiikkeestä ovat sarkastiseen sävyyn esitettyjä. Rivien välistä olin lukevinani jonkinlaista epävarmuutta naisten edessä. Ehkä erityisesti Märtan edessä. Märtahan kaiketi lopulta oli heistä kahdesta laajalevikkisempi kirjailija, sillä häntä luettiin ahkerasti myös muissa Pohjoismaissa. Tosin Märta sai aina Suomessa huonoja arvosteluja. En tiedä, miten kriitikot suhtautuivat Henrikiin.
Eipä tästä kaiketi sen enempää sanottavaa ole. Koin koko kirjan turhanpäiväisenä jorinana. Varsinkaan kirjoittelua kirjailijan sukupuolielämästä en todellakaan olisi välittänyt lukea. Ennestäänkin matala käsitykseni kirjailijasta latistui suorastaan lättänäksi pannukakuksi.
Kommentit
Ykkösosan osoite oli se, jossa asuttiin ja puhelinnumero. Henrikinkatua ei Helsingissä ole, mutta Mannerheimintie taisi olla Heikinkatu.
Elegia: Juuri sellaista oman navan kaivelua nimenomaan! Varmaan sitä aikanaan on pidetty jopa ylevänä. Mielestäni aika on mennyt ainakin tästä kirjasta jo ohi.
Pitää varmaan Tikkasen tuotannon osalta ottaa huomioon aika, jona kirjat on julkaistu. Kirjoitti varmaankin "rohkeammin" kuin oli totuttu. Sitä sitten pidettiin hienona kirjallisuuutena. Tai no, kirjallisuutena kuitenkin.
Mikä fiilis Tikkasta lukeneilla on, ovatko teoksensa kestäneet aikaa?
Minna /KBC
Tuli mieleeni Knasu (Karl Ove Knausgärd), jonka navankaivelukirjat ovat varsin suosittuja. Itse en ole niitä lukenut enkä aio lukea. Tietämäni perusteella ei kiinnosta. :D
Elegia: On muuten mielenkiintoista, miten erilaisilta Märtan kirjat aiheesta tuntuvat. Niissä ei ole tätä itsesääliä, jota Henrik ainakin tässä kirjassa jonkin verran harjoittaa. Märtan tekstit nousevat yksityisen yläpuolelle kuvaten varsin yleistä ilmiötä (narsismi ja juoppous avioliitossa).
Minä olen miettinyt Knausgårdilta sitä Aamutähteä. Olikohan se suomeksi tuo, Morgenstjernen norjaksi ainakin.
Ole hyvä tyrmäävästä mielipiteestäni! :D