Kaukainen puutarha

Katri Valan ehkä tunnetuin runoteos Kaukainen puutarha (WSOY 1924/Kirja kerrallaan 207) on komea. Se on tulvillaan nuoren ihmisen elämänjanoa, mystiikkaa ja kuolemaa. 

Teos on jaettu viiteen osaan: Kukkiva maa, Murhattu maa, Viimeiselle, Kauhu ja Satu. Alun Kukkiva maa onkin melkoinen elämän ja nuoruuden fanfaari: 

"Mitä siitä, että kuolema tulee!

Mitä siitä, että monivärinen ihanuus

varisee kuihtuneena maahan.

Onhan kukittu kerta!"

Sittemmin tunnelma muuttuu, kun päästään Murhattuun maahan:

"Ah, miksi en itsekin kuollut

keltaisella hiekalla

ihanan vihreän meren äärellä,

kun ruumiini nautinnoista suljetuin silmin

antautui auringolle

kesän huumaavina päivinä!"

Osio Viimeiselle on taas raivonhuutoa sitä Perimmäistä kohtaan, joka säätää kaiken eläväisen elämän:

"Loppukoon kaikki senjälkeen,

kunhan ruumiini on ollut tuli,

jonka lieskat ovat taivasta hiponeet

suurina, kauhistuttavina, ihanina!

Palaa tahdon, palaa, palaa!"

Kauhu on nimensä mukaan kauhua täynnä:

"Olen  heitetty elämään

kuin lapsi yölliseen metsään:

kuulen monia hirveitä ääniä,

en ymmärrä, mitä ne ovat.

Tuskin uskallan itkeä."

Satu taas on toisenlaista runon maaperää. Mieleeni jäi erityisesti kolmen eri runon kokoelma Illat, joista laitan tähän osan I. (Hiljainen, surullinen ilta.):

"Hämärä painoi.

Mikään ei jaksanut liikkua.

Pieni lintu nyyhkytti lapsellisesti.

Se ei tahtonut saada unta.

Siltä oli joku kuollut.

Lehtiä putosi.

Katsoin kuuta:

se oli aivan valkoinen ja hyvin kapea."

Kuten yleensäkään, en osaa oikein tulkita näitä Valan runoja. Uskon, että sitä lajia notkuvat monenkin kirjaston hyllyt. Mutta sydämeen käypiä nämä runot ehdottomasti ovat. Ne herättävät tunteita ja mielikuvia, ovat siis onnistuneita. Jotakin sanomatonta nuoruudesta nämä tämän teoksen runot tavoittavat.

Kommentit

Takkutukka sanoi…
Katri Vala, jonka runouden pariin tulee harvakseltaan palattua, on lahjakkudestaan huolimatta jostain syystä sivummalle jäänyt runoilija, jonka tekstit kuten ensimmäinen sitaattisi osoittaa ovat sydämeenkäypiä.
"Onhan kukittu kerta" on vahva viesti elämän ainutkertaisuuden ja positiivisen, rohkean elämänasenteen puolesta:)
Gregorius sanoi…
En tiedä kuinka paljon Valan runoja on edes syytä tulkita, ja kuinka paljon pitää vaan antaa niiden nostattaa tunteita ja mielikuvia, kun jälkimmäistä kyllä tekevät tehokkaasti...
Mai Laakso sanoi…
Valan runot ovat jääneet ihan yksittäisiin runoihin, mitä olen lukenut blogiaikana. Kiitos kun laitoit esille useamman.
Jokke sanoi…
Katri Valaan tai hänen runoihinsa tutustuin par vuotta sitten ja hän on hyvin taitava tämä on hyvin värikäs kokoelma. Analysoin ja jos oikein muistan niin punainen oli väreistä eniten mainittu.
Marjatta Mentula sanoi…
Katri Vala on hyvä runoilija. En minäkään analysoisi näitä runoja mitenkään sen pitemmälle kuin mitä niissä on. Antaa mennä, onhan kukittu kerta! Auringon lämmölle antautuminen on aistillinen elämys, erotiikkaa ja vahvaa elämänhalua, ruumiillista kaipausta.
aino harjula sanoi…
Kukkiva maa on ihana runo. En ole tiennytkään että se on osa laajempaa kokonaisuutta. Täytyisipä lukea tämä teos, ehkä hankkia omaksikin. Katri Valan elämänkerta kiinnostaisi kovasti.
Anki sanoi…
Takkutukka: Kyllä, Vala voisi olla esillä enemmänkin! Onneksi nyt tuli se elämäkerta. :)

Gregorius: Kyllä, tehokkaasti nimenomaan!

Mai: Ole hyvä! :)

Jokke: Värejä tässä tosiaan oli. Hienoja runoja!

Marjatta: Kyllä, tämä teos on aikakauteensa nähden aika uskalias.

Aino: Tämä olisi kyllä hieno lisä omaan hyllyyn!
Voi, kiitos näistä ihanista suurten tunteiden runoista! Katri Vala on yksi lempirunoilijoistani nuoruudesta asti. Pitäisikin lukea häntä pitkästä aikaa.
Anki sanoi…
Ole hyvä! Vala on kyllä hyvä. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen