Helmi Kekkonen - Vieraat

"Sanotaan, että riittää kun yrittää parhaansa. Minä yritin hädin tuskin puolet.

      Sellainen äiti minä olin."


Helmi Kekkosen romaani Vieraat (Siltala 2016) käsittelee ihmissuhteita läheltä. Senja ja Lauri ovat järjestäneet kesäiset pikku juhlat kotiinsa. Lauri on lähtenyt ostamaan kukkia ja Senjaa ahdistaa, kun vieraat tulevat mutta Lauria ei kuulu. Senja on selvästikin hauras ja epävarma. Tunnelma kodissa on jännittynyt monista syistä. Ensimmäinen osio päättyy Senjan saamaan puheluun. Tästä kirja oikeastaan vasta lähtee rakentumaan, sillä kirjailija siirtyy raottamaan kunkin asunnossa olleen menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaa. Kaikki ei todellakaan ole siltä, miltä näyttää päällepäin.

Pidin todella paljon Kekkosen novellikokoelmasta Kotiin, josta olen kirjoittanut erehdyksessä peräti kaksi kertaa. Sama surumielisyys on minusta läsnä Vieraissakin. Kirjassa on paljon sellaisia mietteitä, jotka saavat surulliseksi ja pahoille mielin, ainakin jos kuvittelee itsensä näiden ihmisten läheiseksi. Kirja, jossa juuri kukaan ei ole onnellinen. Kekkonen tekee tarkkanäköisiä huomioita ihmismielestä.

"Katson Senjan surullisia kasvoja ja ajattelen, että vasta huomenna, ensi viikolla, mitä jos sittenkin...

    Koska minä rakastan häntä yhä, vaikka en tiedä onko minulla enää oikeutta sanoa niin."


Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 31 kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on taivas

Helmet-haaste 2019: kohta 15 kirjassa käsitellään jotain tabua (äitiyden vakavat ongelmat)

Kommentit

Jonna sanoi…
Tämä jäi mieleeni vaikuttavana lukukokemuksena. Kekkonen kirjoittaa niin upeasti! Kansikin on kaunis.
Pidin paljon tästä kirjasta, ja myös tuo novellikokoelma on kiinnostanut minua. Harmillisen harvoin vain tulee tartuttua novelleihin, mutta pitäisi kyllä vihdoin lukea sekin.
Anki sanoi…
Jonna: Joo, Kekkonen on kyllä tosi taitava! Minuakin kansi miellyttää.

Kirjarikas elämäni: Minäkään en kovin usein lue novelleja, mutta Kekkosen Kotiin on ollut itselleni elämys.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI