Matti Pulkkinen - Ja pesäpuu itki

 "Joka mies kävi pilkillä, etteivät toiset luulleet hänen eristäytyvän. Eristäytyminen oli oire, terveessä. Potilaat eristettiin. Hoitajalle oli pääasia ettei ollut hullu, eivätkä hullut käyneet pilkillä. Hoitajat eivät heitä sinne laskeneet, etteivät karkaisi. Siviiliin päässeet potilaat eivät käyneet pilkillä, koska joka lahdella kykki avannolla ainakin yksi hoitaja joka muisti heidän hulluutensa. Se saattoi silloin pamahtaa taas päälle, saattoi pettää pokka."

Matti Pulkkisen esikoisromaani Ja pesäpuu itki (Gummerus 1986, alun perin 1977) sattui silmääni, kun Kirjaluotsi luki sen tammikuun klassikkohaasteeseen. Varsinkin tieto Pulkkisen nurmeslaisuudesta kiinnosti ja pyysin kirjan kirjaston varastosta. En ole aikoihin lukenut kummallisempaa teosta.

Kirjassa on periaatteessa yksi päähenkilö Paavo, mutta ajan mittaan myös Timo tulee selvemmin esiin. Kumpikin on pienestä Koppelon kylästä kotoisin ja mieleltään nyrjähtänyt omalla tavallaan. Paavo pestautuu mielisairaalaan hoitajaksi, ja kohtaa siellä Timon, jonka skitsofreenisesta hourailusta hän koettaa saada selon. Kirjassa hypitään eri aikatasoilla ja taustoitetaan kummankin miehen lapsuutta. Keskiössä on rakennemuutos, aikojen muuttuminen, maaseutu vs. pääkaupunkiseutu, puhumattomat asiat, vanhan kristillisen maailmankuvan murtuminen ja hulluus.

Kirjassa on monenlaisia mielenkiintoisia aineksia, mutta jotenkin en oikein päässyt tarinaan kiinni. Välillä kyllä kovasti nauratti, kuten esimerkiksi tuo yllä oleva lainaus. Myös itäsuomalainen vanhan kansan rehevä murre on aivan verratonta. Se saa suorastaan tihkuvan lakipisteensä kirjan loppupuolella, kun Kareisen ämmä hieroo kovin ottein Ukko Suutarista saunassa, vaikka heidän välinsä ovat sanalla sanoen hankalat. Paavokin viäntää murretta jopa Helsinkiin muutettuaan, mikä oli minusta hieman häiritsevää. Yleensä ihmiset kuitenkin sopeuttavat puhettaan ainakin ajan mittaan uuden paikkakunnan mukaan. 

Minulla oli tämä kirja reilun viikon tauolla suunnilleen puolivälistä enkä meinannut päästä juttuun sisään enää ollenkaan. Koppelon kylässä on niin paljon nimettyjä henkilöitä, etten pysynyt enää heistä perillä. En enää edes muista Paavon vanhempien nimiä, vaikka heistä kerrottiin heti kirjan alussa.

Minua myös häiritsi se seikka, etten pitänyt Paavosta ollenkaan. Paavo kuvailee itsellään olevan neuroosi, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että nuorukainen on vain keksinyt koko jutun. Kyllähän tässä kirjassa nimittäin selkeästi ivataan tuon ajan popularisoitua psykologiaa ja myös sitä varsinaista mielenterveystyötä. Vähän koko ajan on olo, että Pulkkinen nauraa partaansa. Minusta vain ei ollut oikein tämän teoksen ytimen käsittäjäksi. Ehkä se johtuu sitten siitä, etten ole elänyt tuon 60-70-luvun rajun rakennemuutoksen aikaa enkä osaa suhteuttaa kirjassa mainittuja ilmiöitä aikaansa.

"Lassi valvoi kotonaan yön. Sitä sanaa, että tehkööt mitä tahtovat kun toisistaan tykkäävät, hän ei löytänyt Raamatusta. Ei ollut suruajoistakaan sääntöjä. Lassi vatvoi kuin hamletti, mutta ei löytänyt selvää tietä alleen; kiihottui vain entisestään."


Haasteet:

Sadan vuoden lukuhaaste: 1970-luku

Helmet-lukuhaaste 2024: kohta 41. Kirjassa syntyy lapsi 

Kommentit

Elegia sanoi…
Kiinnostava nimi kirjalla, mutta sisältö arveluttaa. Muinaiset käsitykset ja asenteet mielenterveyteen liittyviä asioita kohtaan tuntuvat nykyään jokseenkin tunkkaisilta. Tietenkään ei pitäisi verrata, vaan pitää mielessä kirjan ajallinen konteksti.

Vaikuttaa kyllä sen verran häiriintyneeltä romaanilta, että voisin jopa kokeilla lukea joskus. :D Osin siis juuri aikakautensa kuvauksena, vaikken itsekään ole tuota aikaa elänyt.
Mai Laakso sanoi…
Komppaan Elegiaa, kun hän sanoi, että kirja on sen verran häiriintynyt, että sen voisi lukea. Itseä kiinnostaa mielenterveyteen liittyvät tarinat jo sen vuoksi, että olen opiskellut psykologiaa.
Anki sanoi…
Elegia: Tässä näkyy tuulahduksia jo nykyisemmästä ajattelusta suljettujen osastojen oloista, mutta hieman tuulahdukseksi se jää... Tosin minusta kirjailija ivailee tosi paljon juuri tätä ristiriitaa.
Olisi kyllä hauska tietää, mitä sinä tästä ajattelet. :D

Mai: Joo, voihan sitä aina kokeilla!
Auttaa kieltämättä kummasti, jos pitää päähenkilöstä tai edes jostain toisesta keskeisestä henkilöstä... aika erikoinen kirja kyllä, jopa 1970-luvulla kirjoitetuksi, joissa olen kokenut tietynlaista haastetta kun niissä on sitä kaupungistumisen- ja maailmantuskaa, niissä mitä olen itse lukenut.

Tuosta murteella puhumisesta, minä olen muuttanut tai oikeammin sanottuna äitini päätti meidän muuttavan aina noin 1,5-2 v välein eri puolille Suomea ikävuosinani 11-19, ja jälkeenpäin tajusin, että aloin puhua sitä edellisen seudun murretta vasta seuraavassa paikassa. Minähän vihasin tuota muuttamista, jatkuvat koulujen vaihdot ja tarve löytää uusia ystäviä oli stressaavaa. Jos yhden kysymyksen voisin jo edesmenneelle äidilleni esittää, se olisi miksei hän yhtään ajatellut lastaan. Monella tapaa hän oli kuitenkin sellainen omaansa suojeleva tiikeriäiti, mikä on tuon kanssa ristiriidassa. Ehkä sitä ei 1970-80-luvuilla nähty niin pahana kuin nähtäisiin nyt. Asuin noina vuosina Satakunnassa, pk-seudulla, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Lapissa, taas pk-seudulla puolisen vuotta ja lopulta Uudellamaalla. Tietynlainen paikkakunnan vaihdon helppous tuosta jäi, olen tuntenut vasta nykyisessä kodissani vasta todella kotiutuneeni jonnekin ensimmäistä kertaa elämässäni, suunnilleen nelikymppisenä. Äiti rakennutti uuden pienen talon lapsuudenkotinsa tontille kun jäi eläkkeelle, se oli oikeastaan minulle silloin yllätys.
Amma sanoi…
Matti Pulkkinen on nimenä tuttu, mutta piti ihan alkaa googlamaan teoksiaan. Tämä esikoisteoshan näkyy olleen tapaus, Tuula-Liina Varis lukenut kaikkien aikojen eheimpien esikoisteosten joukkoon. Melkoinen meriitti siis. Itäisyys kiinnostaa, samaten tällaiset kurkistusaukot historian saranakohtiin.
Elegian tavoin ajattelin, että kirjan nimi on kiinnostava. Sitaatteihin en pääse oikein sisälle enkä nyt taida muutenkaan tästä innostua.
Anki sanoi…
Jane: Kiitos kun kerroit elämäsi vaiheista! Tuollainen jatkuva muuttaminen on varmasti todella raskasta ja vaikeuttaa monin tavoin elämää.

Amma: Joo, tuossa kannessakin ylistetään kirjaa esikoisteoksena. Itse en oikein pysynyt mukana, mutta se on vain minun kokemukseni.

Jonna: Joo, tämä ei välttämättä ole sinunkaan kirjasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen