Jevhenija Kuznjetsova - Tikapuut

 "Portti avautui, ja pihaan syöksyi Hryhorivna. Hänen salaatinvihreä aamutakkinsa oli liimautunut ylhäältä häneen kiinni, sillä hän oli hikoillut, ja se liehui alhaalta, sillä hän juoksenteli ja kurkki joka paikkaan: "Vladik! Vladik! Paikka! Paikka!" Paikka tuli venäjäksi. Vladik oli vanha ja kotoisin Dniprosta, eivätkä koiranomistajat sen pentuaikana aavistaneet, että koulutetut koirat voisivat ymmärtää ukrainaa. Oli jotenkin surkuhupaisaa, että Hryhorivna puhui ihmisten kanssa ukrainaa, mutta kuolaavan koiransa kanssa vaihtoi heti venäjään: Maahan!"

Jevhenija Kuznjetsovan uutuuskirjassa Tikapuut (Aula & Co 2024, suomentanut Eero Balk) suvussaan oudokkina elänyt Tolik on juuri ostanut ison talon Aurinkorannikolta. Hän aikoo elää rauhassa ilman rasittavia ihmissuhteita, mutta saman tien syttyy Ukrainan sota. Niinpä joukko perhettä ja sukulaisia eläimineen saapuu karavaanina Tolikin kotiin ja asettuu meluisasti taloksi. Vaikka taustalla on koko ajan sodan tragedia, keskiössä on kuitenkin Tolikin kyvyttömyys asettaa rajoja ja tästä sekä kaikenlaisista arjen tilanteista kumpuava huumori.

Tätä kirjaa tuli sen pienestä sivumäärästä huolimatta luettua pitkään ja hartaasti. Syy on kiireisessä ja stressaavassa kuukaudessa. Sinänsä juuri tämä teos sopi hyvin lukemiseksi: perusvire on kepeä ja pidän Kuznjetsovan persoonallisesta huumorista. Jonkin verran putosin joistain sukulaisuussuhteista kärryiltä, mutta ei sillä kirjasta nauttimiselle ollut suurta merkitystä.

Tolik on aika nössö, mutta heikkoudessaan kuitenkin ymmärrettävä hahmo. Ukrainan sodan puhkeaminen herättää vaikeita tunteita, sillä tosimiehen kuuluisi mennä rintamalle. Tolik ei ole koskaan kyennyt olemaan tosimies missään asiassa. Pientä romantiikan hitustakin on välillä ilmoilla. Kirjassa on reilusti dialogia, ja lukijan ymmärrys henkilöiden suhteista toisiinsa rakentuu suurelta osin sen varaan. Kirjailija jättää tilaa myös lukijan omalle oivaltamiselle.

Tikapuut ei ehkä ole maailman suurinta kirjallisuutta, mutta se on silti jotenkin laadukkaampi kuin varsinaiset feelgood-kirjat yleensä ovat. Ehkäpä oikeasti käytävän sodan paino tuo sen tarinaan. Minusta Tikapuut on hitusen tummempisävyinen kuin kirjailijan aiempi teos Kysykää Mialta. Raskaana tai pelottavana en tätä kirjaa kuitenkaan kokenut.

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 7. Kirjassa rakastutaan

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä