Vivi-Ann Sjögren - Andalusian karkea suola

 "Niinpä hyvä oli usein pahasta ja paha hyvästä, kun käyttäytymismallit joutuivat vastakkain. Kotona Suomessa minun oli yhä vaikeampi kertoa Andalusiasta, sillä sitä mukaa kuin kasvoin uusiin kuvioihin ja valitsin uuden ajattelutavan, tulin yhä epävarmemmaksi siitä, miten kertomaani suhtauduttaisiin. Andalusiassa ja pohjoisessa syntymämaassani saattoivat ihailtavan ihmisen tunnusmerkit olla täysin vastakkaiset. Sitä kutsutaan kulttuurien yhteentörmäykseksi ja se voi käydä kohtalokkaaksi sellaiselle jolla ei ole siitä aavistustakaan. Myös hyvyydellä on omat lakinsa, eikä töppäilijää tervehditä kättentaputuksin."

Vivi-Ann Sjögrenin teos Andalusian karkea suola (Schildts Kustannus 2004/2001, suomentanut Raija Jänicke) on eräänlainen muistelma, jonka keskiössä on 1900-luvun Espanjan värikäs ruokakulttuuri. Suomenruotsalainen Vivi-Ann Sjögren löysi 60-luvulla nuorena espanjalaisen miehen Pacon ja muutti tämän kanssa Andalusiaan. Tosiasiassa pariskunta käytännössä eli vapaata nomadien elämää ja matkusti ympäri Espanjaa jopa painostavan Francon aikakauden aikana. Siihen aikaan oli paikkoja, jonne ei kannattanut mennä ja sotkeutua. Espanjasta ja sen historiasta juuri mitään tietämättömälle paikalliskulttuurien rikkaus lyö ällikällä. On toki ymmärrettävä, että vielä 70- ja ehkä 80-luvullakaan maailma ei ollut niin pieni ja saavutettava kuin nykyisin. Espanja on suuri maa ja välimatkat pitkiä. Kirjan lopun liukuessa 90-luvulle Vivi-Ann toteaakin, että hän on paljolti kirjoittanut menneestä maailmasta. Kaupungistuminen oli kiihtynyt myös Espanjassa.

Huomioni kiinnitti muutama seikka. Jos oli Suomessakin vielä 60-luvulla köyhää niin totisesti köyhää oli myös Espanjan maaseudulla. Diktatuuri teki elämästä ahdasta ja pelottavaa ja monella oli nälkä. Olemattomin eväin on Sjögrenkin Paconsa kanssa alkutaipaleen kestänyt. Toisaalta tuonaikaisessa maailmassa nainen kuin nainen osasi kokata ja nyhjäistä ruokaa melkein tyhjästä. Naisten työssäkäynti kodin ulkopuolella ei alkanut Espanjassa niin varhain kuin meillä. 

Toisaalta ihastelen, miten niin erilaisesta kulttuurista tuleva Sjögren on imeytynyt espanjalaiseen elämänmenoon mukaan ja hänet on selkeästi myös laajalti hyväksytty joukkoon. Yhteisöllisyys on ollut huipussaan ja monet spontaanien juhlien kuvaukset saavat lukijassa aikaan olon "olisinpa minäkin ollut mukana". Espanja todellakin herää eloon kirjan sivuilla ja Sjögren käyttääkin vahvan rikasta ja kuvailevaa kieltä teoksessaan.

Kotikokkien riemuksi kirjailija on tallettanut kirjaansa jokaisen luvun jälkeen monia reseptejä, joita hän on saanut ympäri Espanjaa seikkaillessaan. En itse todellakaan ole ruuanlaiton ystävä, mutta kieltämättä monet näistä resepteistä toivat veden kielelle. Vai mitä sanotte tästä ohjeesta Diegon Simpukat (Mejillones)?

Hauduta valkosipulia ja laakerinlehtiä isossa pannussa, jossa on runsaasti öljyä, kaada varovaisesti sekaan 1 dl kuivaa sherryä, finoa tai manzanillaa. Lisää suolaa, persiljasilppua ja paprikaa. Heitä pannuun puhtaaksi harjatut sinisimpukat - Espanjassa ne ovat hyvin isoja - ja keitä voimakkaalla tulella muutama minuutti. Viskaa pois simpukat jotka eivät ole auenneet.

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2015: kohta 39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi. Sain tämän kirjan 10-vuotiaana kummitädiltäni ja luin sen jo silloin tuoreeltaan. Hurja kuvaus härkätaistelusta oli jäänyt mieleen 20 vuoden takaa.

Helmet-lukuhaaste 2024: kohta 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja