Ankin kirjablogi

  Kirjaimia -blogissa lanseerattiin vuosi sitten Sadan vuoden lukuhaaste. Tarkoitus oli lukea vuosikymmenien 1920-2020 väliltä aina yksi kirja yhdelle vuosikymmenelle. 1900-luvun alku ja 1910-luku olivat ekstraa. Otin haasteen vastaan, koska tulee luettua aika huonosti vanhoja kirjoja. En ole ihan tyytyväinen, koska neljä vuosikymmentä jäi puuttumaan. Toisaalta tuli luettua kirjat 50- ja 70-luvulle, mikä on hyvä tulos sinänsä.  Kiitos LauraKataroomalle haasteesta! 2020-luku Elly Griffiths - Lyhdynkantajat  (2020) 2010-luku: Elly Griffiths - Kivikehä (2019) 2000-luku Vigdís Grímsdóttir - Kun tähti putoaa (2003) 1990-luku Alexander McCall Smith - Naisten etsivätoimisto nro 1 (1998) 1980-luku Viivi Rajamäki - Puhu minulle hiljaisuudessa (1983) 1970-luku Matti Pulkkinen - Ja pesäpuu itki (1977) 1960-luku 1950-luku Ernest Hemingway - Vanhus ja meri (1952) 1940-luku 1930-luku L. M. Montgomery - Vanhan kartanon Pat (1933) 1920-luku Bonuksena voi lukea niin halutessaan: 1910-luku...

 "Joka mies kävi pilkillä, etteivät toiset luulleet hänen eristäytyvän. Eristäytyminen oli oire, terveessä. Potilaat eristettiin. Hoitajalle oli pääasia ettei ollut hullu, eivätkä hullut käyneet pilkillä. Hoitajat eivät heitä sinne laskeneet, etteivät karkaisi. Siviiliin päässeet potilaat eivät käyneet pilkillä, koska joka lahdella kykki avannolla ainakin yksi hoitaja joka muisti heidän hulluutensa. Se saattoi silloin pamahtaa taas päälle, saattoi pettää pokka." Matti Pulkkisen esikoisromaani Ja pesäpuu itki (Gummerus 1986, alun perin 1977) sattui silmääni, kun Kirjaluotsi luki sen tammikuun klassikkohaasteeseen. Varsinkin tieto Pulkkisen nurmeslaisuudesta kiinnosti ja pyysin kirjan kirjaston varastosta. En ole aikoihin lukenut kummallisempaa teosta. Kirjassa on periaatteessa yksi päähenkilö Paavo, mutta ajan mittaan myös Timo tulee selvemmin esiin. Kumpikin on pienestä Koppelon kylästä kotoisin ja mieleltään nyrjähtänyt omalla tavallaan. Paavo pestautuu mielisairaalaan hoi...

 "Sensei korosti, että taiteiden opiskelu laajasti oli tärkeää, koska vasta oman kokemuksen kautta tekstit alkavat avautua, ne syttyvät eloon ja saavat syvyyttä ja niihin tulee ymmärrystä, jota ei voi pelkästään kirjoja lukemalla saavuttaa. (...) Zeamin (1363-1443) sanoin "totuus ja se, miltä asiat näyttävät ulospäin, ovat kaksi eri asiaa". Taiteen kanssa tulee tulla yhdeksi, mutta kaikkien ei tarvitse tavoitella mestarin tasoa." Minna Eväsojan kirja Sensei - Oppilaana Kiotossa (Gummerus 2023) on kiehtova johdanto japanilaiseen korkeakulttuuriin. Eväsoja opiskeli aluksi teetaidetta Japanissa ja päätyi myöhemmin, vuosiksi 1994-1997, opiskelemaan Kiotoon arvostetun Sensein oppiin. Teeseremonioilla oli näissäkin opinnoissa iso rooli, mutta mukana oli perinteistä kukkien asettelua, klassisia tekstejä, klassista ja vähän moderniakin taidetta ja filosofiaa. Kirja on kuvaus näiden vuosien tapahtumista ja siitä, mitä tapahtui myöhemmin. Kirja, Sensei ja Minna Eväsoja itse ...

 "Jo ei todellakaan pitänyt itseään nerona, mutta kun kirjoitusvimma iski, hän heittäytyi kokonaan sen valtaan, ja elämä oli autuaallista, kun hän istui turvassa ja onnellisena mielikuvitusmaailmassa, jossa puute, huolet ja huono sää unohtuivat ja jossa hänellä oli runsain määrin melkein yhtä todellisia ja rakkaita ystäviä kuin oikeassakin maailmassa." Louisa M. Alcottin menestysromaanin Pikku Naisia jatko-osa Pikku Naisia II (aiemmin suom. Viimevuotiset ystävämme ) ilmestyi alun perin vuonna 1869. Tämä uusin (?) suomenkielinen painos on vuodelta 2005, ja sen on tehnyt Sari Karhulahti. Alkuperäinen englanninkielinen teos on julkaistu myöhemmin nimellä Good Wives , mikä antaakin jo esimakua romaanista. Käsittelen aihetta tässä klassikkohaasteen postauksessani pontevasti. Pikku naisia on minulle hyvin rakas teos, koska se suodattuu niin voimakkaasti oman lapsuuden nostalgiani läpi. Luin teoksen joitain vuosia sitten uudelleen ja pidin siitä edelleen, vaikka toki Alcottin mo...

  Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat Linkitä postauksen kommentteihin kirjoituksesi klassikosta, jonka luit klassikkohaasteeseen. Ankin kirjablogi Donna Mobilen kirjat Jokken kirjanurkka Jotakin syötäväksi kelvotonta Kirjahamsterin lukuvinkit Kirjaimia Kirjakaapin kummitus Kirjaluotsi Kirjan jos toisenkin Kirjan pauloissa Kirjasähkökäyrä Kirsin Book Club Kirsin Konttuuri Lasisipulissa Luettua elämää Mrs Karlsson lukee Oksan hyllyltä Reader, why did I marry him? Satunnainen ohilukija Tahaton lueskelija Tarukirja Tuijata Tuulevin lukublogi Yöpöydän kirjat

 "Kirjoittaminen etenee oikukkaasti kuin mieli. En kuitenkaan halua lähteä täydellisen kryptiseen maailmaan. Kirjallisuuden perustana on yhteyden tavoittelu. Mitä kommunikatiivisuus kirjallisuudessa on? Se ei ole dialogia lukijan kanssa. Kirjallisuus ei ole keskustelupalsta. Kirjailija ei pyydä lupaa eikä etsi lukijan suostumusta. Kirjailija on Jumala." - Juha Seppälä Koronavuonna 2020 ilmestyi Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama esseekokoelma Pakopiste (Into 2020). Kirjaan ovat kirjoittaneet tekstinsä toimittajat itse sekä Antti Nylén, Jenni Kirves, Juha Seppälä, Juha Hurme, Helena Sinervo, Tommi Melender, Annina Holmberg ja Hannu Raittila. Useimmat tekstit liikkuvat korona-aiheessa, mutta osa kirjoittajista on päätynyt kertomaan jonkin vanhan muiston esseeksi.  Tähän alkuun on tehtävä yhtä aikaa nolo ja hymyilyttävä tunnustus. Aikoinaan blogini aamunkoitossa luin Antti Nyléniltä jonkin esseekokoelman ja tyrmäsin sen niin lujaa kuin todella nuori ihminen vain...

 "Nightwish-kansaa löytyy kaikkialta maailmasta kaikenikäisinä, -kokoisina ja -värisinä, kalmankalpeista elämäntapagooteista oopperan ystäviin sekä niitteihin ja nahkaan pukeutuvista metallifaneista satulyriikoista pitäviin lapsiin ja listoilla patsastelevan valtavirtamusiikin kuluttajiin. Suomalaisessa populaarimusiikissa Nightwish on ilmiö, jonka veroista ei ole nähty sitten 1980-luvun ja Dingo-hysterian." Mape Ollilan kirjoittama Nightwish (Like 2006) on ensimmäinen bändistä kertova elämäkerta. Se alkaa dramaattisista hetkistä, kun Nightwish erotti Tarja Turusen lokakuussa 2005 avoimella kirjeellä. Kirjassa käydään läpi bändin senastinen historia aina alkuperäisjäsenten lapsuusmuistoja myöten. Kirjan julkaisu aiheutti aikanaan melkoisen hässäkän, ja Tarja sekä manageri-aviomiehensä Marcelo Cabuli muistaakseni haastoivat molemmat Ollilan oikeuteen. Käsitykseni mukaan heille jäi vain, Linnaa lainatakseni, "kulut ja häpee". Muistan nuo ajat edelleen, vaikka olin vi...