Ankin kirjablogi

 "Keskustelu on kiivas. Päätöstä ei synny, ja John Grönvall hänkin on kohottanut kiväärinsä ja antanut haulien lävistää  metson sydämen. Hän on kiivennyt kuuseen ja tyhjentänyt hippiäisen pesän, mutta hänen motiivinsa ovat puhtaat. Hän on surmannut linnun ja kerännyt munan tieteellisestä mielenkiinnosta, taiteellisesta kunnianhimosta, hänen sydämessään ei ole kuin rakkautta lintuja kohtaan. Kaikki ne siivekkäille omistetut, loputtomat tunnit - onko mahdollista, että ne olisivat rakkauden pukuun piilotettua pahuutta, että hän olisi vahingoittanut sitä, minkä haluaa pelastaa? John ei osaa rauhoittua vuoteelleen, vaan lähtee sinne, missä hänen mielensä lepää." Iida Turpeisen supersuosittu Elolliset (S&S 2023) kertoo tieteilijä Stelleristä, stellerinmerilehmästä ja ihmisten toiminnasta kaikkia elollisia kohtaan. Kirjan alkupuoliskolla Steller lähtee tutkimusretkelle itäisen Venäjän rannikolle, ja tutkimusretkikunta päätyy haaksirikkoutumaan kettuja ja saukkoja kuhisevalle sa...

Viime vuonna tuli luettua ennätyksellisen vähän, mutta pala palalta elämäntilanteenikin muuttui. Pääsin huhtikuussa työkokeiluun, kesäkuussa aloitin parisuhteen ja syyskuussa alkoi opiskelu lähihoitajaksi oppisopimuksella. Elämä on ollut hyvin täynnä ja hiljalleen opettelen organisoimaan vapaa-aikaani myös kirjoille enemmän.  Lukuvuosi ei myöskään ole ollut laadullisesti kaikista upein. Nylénin esseet olivat valopilkku, samoin muutamat musiikkielämäkerrat. Jospa alkanut vuosi olisi tässä suhteessa kiinnostavampi. Sain kuitenkin valittua joka kuukaudelle kohokohdan. Tammikuu: Mape Ollila - Nightwish Helmikuu: Minna Eväsoja - Sensei - Oppilaana Kiotossa   Maaliskuu: Antti Nylén - Halun ja epäluulon esseet Huhtikuu: Nefertiti Malaty - Melankolian mestari - Miika Tenkula Toukokuu: Matti Riekki - Swallow The Sun Kesäkuu: Slavenka Drakulic - Eivät tekisi pahaa kärpäsellekään - sotarikolliset tuomiolla Heinäkuu: Giovanni Guareschi - Isä Camillon kylä Elokuu: Minna Rytisalo ja Tommi K...

 "Ei-mitään-pahaa Ei-mitään pahaa Sormuksen viimeisen pyöräytyksen kohdalla Enni kuuli, kuinka äiti puhui puhelimeen iloisella äänellä. Aurinko kirkastui, kipeä paine ylävatsalla hölleni, hengitys laajeni kiristyneistä hartioista taas keuhkojen pohjaan asti." Anu Holopaisen nuortenromaani Filigraanityttö (Karisto 2021) kertoo nuoresta Ennistä, jolla on pakko-oireinen häiriö. Enni ei tajua olevansa sairas, vaan kutsuu sairauttaan nimellä Varoittaja. Ennin mieli tuottaa kaikenlaisia pelkoja, jotka hän uskoo torjuvansa pyöräyttämällä filigraanisormustaan tietyn verran tiettyyn suuntaan.  Onpa hyvä, että tästä mielenterveysongelmasta on kirjoitettu kirja. Ahdistuneisuus on nuorilla erittäin yleistä, ja joillain se näyttäytyy pakko-oireisuutena. Enni tulee tavallisesta, rakastavasta perheestä. Hänellä vain on herkkä mieli. Nimenomaan tytön tavallisuus on hyvä valinta, sillä mielenterveysongelmat voivat koskea ketä tahansa meistä. Pieni, intensiivinen kirja sairaudesta ja siihen h...

 "Tämä on totuus tästä tapauksesta. Onko teillä vastaväitteitä? Tulkitsen vaikenemisenne myöntymisen merkiksi. Kestipä puheenvuoroni pitkään. Kurkkuni on rutikuiva. Ah tosiaan, lisään vielä yhden seikan." Keigo Higashinon uusin suomennos Pahan asialla (Punainen Silakka 2024, ilmestynyt alun perin 2001, suomentanut Raisa Porrasmaa) herätti heti kiinnostukseni, kun kuulin siitä. Pidin todella paljon Uskollisesta naapurista ja olen säästellyt saman sarjan jatko-osaa Myrkyllinen liitto . Pahan asialla on hiukan samankaltainen kuin Uskollinen naapuri ja uskokaa kun sanon, ettei murhaajan paljastaminen tässä kohtaa ole vielä oikein mikään paljastus. Nonoguchi-nimisen miehen näkökulmasta kerrotaan aluksi ja hänen ystävänsä Hidaka murhataan asuntoonsa. Etsivä Kaga kuitenkin heti kättelyssä uskoo Nonoguchin olevan syyllinen. Tästä lähtökohdasta alkaa todisteiden kerääminen ja motiivin työläs selvittäminen. Lukijan käsitys Nonoguchista ja Hidakasta pyörähtää monta kertaa aivan ääri...

 "Ensimmäinen sääntö oli, että menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet siinä kahvilassa. Fumiko ja Goroo olivat puhuneet erostaan sattumalta juuri siellä.      Toinen sääntö. Nykyhetki ei muutu mitenkään, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi. Eli vaikka hän palaisi siihen päivään ja rukoilisi Goroota jäämään, Goroon lähtö Yhdysvaltoihin ei muuttuisi. Miksi sellainen sääntö pitikin olla olemassa, Fumiko tuskaili vieläkin mielessään, mutta luovutti ajatellen, että säännöt ovat sääntöjä, eikä niille mitään mahda.       Kolmas sääntö. Menneisyyteen voi palata ainoastaan istuessaan tietyllä paikalla. Paikalla, jolla lenkinkinainen parhaillaan istui. Ja jos naista yritti siirtää väkisin, joutui kirotuksi.       Neljäs sääntö. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä. Toisin sanoen vaikka olisi kuinka painava syy, menneisyydessä ei voisi käydä vessassa.       Viides sääntö....

 "Vilja-täti seuraa ikkunansa takaa, kun Sirkka ja Jalmari palaavat Kivijoelta Luoman kotiin viettämään vuoden 1937 joulua.       Uusi vuosi 1938.      Loppiainen. Vilja-täti katsoo heijastustaan ikkunassa, katsoo sen läpi. Näkee kun koulun pihaan piirtyvät pelokkaan tytön epäröivien askelten jäljet. Hetken aikaa näkee siinä itsensä. Jokin kuvassa liikahtaa. Jokin liikahtaa Vilja-tädissä.      Kun ilta on ohi ja Inkeri lähtenyt, Vilja-täti palaa ikkunan ääreen. Mitään ei liiku lumisessa maisemassa. Sitten kuin tyhjästä liike. Jotakin kosteaa on Vilja-tädin poskella. Vilja-täti koettaa kädellään. Poskella on kyynel.  Vilja-täti on hämmästynyt. Mistä se siihen tuli, kuka sen siihen laski?     Elämä joka olisi voinut olla. Elämä jota ei ollut." Markus Nummen Käräjät (Otava 2024) ei päässyt monien toivomuksista huolimatta Finlandia-ehdokkaiden listalle, mutta kyllä se keskustelua ja ihastelua on herättänyt. Kirja kertoo ...

 "Portti avautui, ja pihaan syöksyi Hryhorivna. Hänen salaatinvihreä aamutakkinsa oli liimautunut ylhäältä häneen kiinni, sillä hän oli hikoillut, ja se liehui alhaalta, sillä hän juoksenteli ja kurkki joka paikkaan: "Vladik! Vladik! Paikka! Paikka!" Paikka tuli venäjäksi. Vladik oli vanha ja kotoisin Dniprosta, eivätkä koiranomistajat sen pentuaikana aavistaneet, että koulutetut koirat voisivat ymmärtää ukrainaa. Oli jotenkin surkuhupaisaa, että Hryhorivna puhui ihmisten kanssa ukrainaa, mutta kuolaavan koiransa kanssa vaihtoi heti venäjään: Maahan!" Jevhenija Kuznjetsovan uutuuskirjassa Tikapuut (Aula & Co 2024, suomentanut Eero Balk) suvussaan oudokkina elänyt Tolik on juuri ostanut ison talon Aurinkorannikolta. Hän aikoo elää rauhassa ilman rasittavia ihmissuhteita, mutta saman tien syttyy Ukrainan sota. Niinpä joukko perhettä ja sukulaisia eläimineen saapuu karavaanina Tolikin kotiin ja asettuu meluisasti taloksi. Vaikka taustalla on koko ajan sodan traged...