Ankin kirjablogi

 "Vilja-täti seuraa ikkunansa takaa, kun Sirkka ja Jalmari palaavat Kivijoelta Luoman kotiin viettämään vuoden 1937 joulua.       Uusi vuosi 1938.      Loppiainen. Vilja-täti katsoo heijastustaan ikkunassa, katsoo sen läpi. Näkee kun koulun pihaan piirtyvät pelokkaan tytön epäröivien askelten jäljet. Hetken aikaa näkee siinä itsensä. Jokin kuvassa liikahtaa. Jokin liikahtaa Vilja-tädissä.      Kun ilta on ohi ja Inkeri lähtenyt, Vilja-täti palaa ikkunan ääreen. Mitään ei liiku lumisessa maisemassa. Sitten kuin tyhjästä liike. Jotakin kosteaa on Vilja-tädin poskella. Vilja-täti koettaa kädellään. Poskella on kyynel.  Vilja-täti on hämmästynyt. Mistä se siihen tuli, kuka sen siihen laski?     Elämä joka olisi voinut olla. Elämä jota ei ollut." Markus Nummen Käräjät (Otava 2024) ei päässyt monien toivomuksista huolimatta Finlandia-ehdokkaiden listalle, mutta kyllä se keskustelua ja ihastelua on herättänyt. Kirja kertoo Tarvajoen pienen kunnan tunnoista vuosina ennen talvisodan

 "Portti avautui, ja pihaan syöksyi Hryhorivna. Hänen salaatinvihreä aamutakkinsa oli liimautunut ylhäältä häneen kiinni, sillä hän oli hikoillut, ja se liehui alhaalta, sillä hän juoksenteli ja kurkki joka paikkaan: "Vladik! Vladik! Paikka! Paikka!" Paikka tuli venäjäksi. Vladik oli vanha ja kotoisin Dniprosta, eivätkä koiranomistajat sen pentuaikana aavistaneet, että koulutetut koirat voisivat ymmärtää ukrainaa. Oli jotenkin surkuhupaisaa, että Hryhorivna puhui ihmisten kanssa ukrainaa, mutta kuolaavan koiransa kanssa vaihtoi heti venäjään: Maahan!" Jevhenija Kuznjetsovan uutuuskirjassa Tikapuut (Aula & Co 2024, suomentanut Eero Balk) suvussaan oudokkina elänyt Tolik on juuri ostanut ison talon Aurinkorannikolta. Hän aikoo elää rauhassa ilman rasittavia ihmissuhteita, mutta saman tien syttyy Ukrainan sota. Niinpä joukko perhettä ja sukulaisia eläimineen saapuu karavaanina Tolikin kotiin ja asettuu meluisasti taloksi. Vaikka taustalla on koko ajan sodan traged

 "Syntini juoksevat filminauhana silmieni editse. Katsoin salaa Sabrina, teininoita -sarjaa, näin unta maailmallisesta pojasta ja kirjoitin jokseenkin arveluttavia merkintöjä naapuripulpetissa istuvan tytön Ystäväni-kirjaan. Varastelin maahan tippuneita syntymäpäivämakeisia ja imeskelin niitä posket lommolla, kun kukaan ei ollut näkemässä. Olin luisumassa väärille teille." Camilla Nissisen esikoiskirja Meitä vastaan rikkoneet (Tammi 2023) kertoo Siljasta, joka on jehovan todistaja. Siljan tarina kerrotaan lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Hänellä on hyvin ankara äiti, lellitty isoveli ja lempeä isä. Uskonto rajoittaa elämää voimakkaasti ja ristiriita on repivä, kun Silja käy tavallista peruskoulua muiden lasten kanssa. Esimerkiksi syntymäpäivät kuuluvat kiellettyjen asioiden listalle. Maailmallisia ihmisiä ei saisi juuri kaveripiirissä olla, mutta ihana Aapo puolustaa Siljaa kun muut välillä kiusaavat. Kronologisesti eteenpäin etenevää kerrontaa täydentävät kohtaukset Siljas

 "Anja kirkui painajaistaan vielä kun äiti jo kiskoi häntä sängystä lattialle; pommikoneet mourusivat ja Turun Korppoolaismäen taivas peittyi pölyyn. Äiti makasi vieressä lattialla ja rukoili, toisella puolella makasi isä, ja Anja odotti heidän välissään jättiläisen viimeistä iskua. Kun pommitus loppui, isä nousi ja syleili äitiä ja Anjaa. Sitä isä ei ollut koskaan ennen tehnyt." Petri Tammisen Suomen historia (Otava 2017) käsittää eri näkökulmista kerrottuja tunnelmapaloja Suomen itsenäistymisestä vuoteen 2016. Tavalliset suomalaiset muistelevat usein jotain omaa arkista sattumustaan, joka sitten linkittyy suurempaan historialliseen linjaan. Mukana on sotavuosia, säännöstelyä, Nokia, euroviisuvoitto ja paljon muuta.  Pidän Tammisen nasevasta tavasta tiivistää isojakin asioita hyvin maltilliseen tilaan. Hän on haastatellut melkoisen määrän ihmisiä kirjaansa varten. Kaikissa muisteloissa on sama hiukan naiivi pohjavire, joka tuo kirjaan pientä huumoria. Tosin ei joka kerta, k

 >>Sehän on tosi kaukana. Miten lapsi tänne saakka päätyi? Karmivaa, prinsessani, todella karmivaa. Perun kaikki aikani. Asia on jo päätetty. Miten muka voin leikata kenenkään hiuksia tämän jälkeen?>>      >>Napakin oli ommeltu kiinni.>>      >>Keneltä, siltä pojalta vai?>>      >>Niin. Ja korvat kuulemma revittiin irti.>> Mariana Enriquez on Latinalaisessa Amerikassa tunnettu ja palkittu kauhua ja realismia sekoittava kirjailija. Novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät (WSOY 2021, suomentanut Sari Selander) tarjoaa erilaisia kauhutyylejä ja esittelee samalla Buenos Airesin karua elämää. Täytyy sanoa, etten oikein vakuuttunut tästä kokoelmasta. Kirjailija on tosiaan kiitettävästi ottanut käyttöön monenlaista kulmaa kauhugenressä ja sinänsä argentiinalaisen todellisuuden sekoittaminen näihin elementteihin on kiitettävää. Kuitenkin lähes kaikki novellit loppuivat mielestäni jotenkin aivan kesken ja kuin veitsellä leikaten. Koko tarinoide

 "Hiukan jo pelottaa, miten jaksan seuraavat kolme viikkoa. Koska lukiotamme vuosi vuodelta kasvatetaan suuremmaksi, kokelaamme eivät enää mahdu yhteen saliin, ja siksi tänä vuonna kirjoitetaan kymmenessä eri tilassa. Voit kuvitella, kuinka monta valvovaa opettajaa sellainen määrä vaatii! Itse pääsen vähällä osittaisen hoitovapaani tähden, ja omien viikkotuntieni päälle teen tätä pakollista ylityötä vain 15 tuntia, mutta muilla opettajilla on paljon enemmän valvontavuoroja. Yöt sitten suunnitellaan oppitunteja ja korjataan kokeilaiden tekstejä. Sinähän kirjoitit viimeksi kutsumusammatista. Nyt sitä kutsumusta tarvitaan, sillä kukaan ei ryhtyisi tällaiseen vapaaehtoisesti." Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen ovat paitsi Suomessa isoja kirjailijanimiä, myös opettajia. Kirjeenvaihtokirjassaan Huokauksia luokasta (WSOY 2023) he puivat oman työuupumuksensa juurisyitä, suomalaisen lukion rakenteellisia ongelmia, valtavaa aukkoa valtiollisten koulutustavoitteiden ja todellisuuden väl

 "Isä Camillo oli niitä miehiä, joiden suu ei jää tuppeen. Kerran kylässä oli sattunut ikävä tappelunnujakka, jossa oli heilunut mukana jopa vanhoja tilanomistajia ja tyttöjäkin. Messua toimittaessaan isä Camillo oli sävyisästi alkanut tavanomaisen saarnan, mutta kun hän sitten äkkiä huomasi juuri eturivissä erään noista säädyttömistä pukareista, hänen sisunsa kuohahti, ja puheensa keskeyttäen hän heitti verhon ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen päähän, ettei tämä kuulisi, pani nyrkkiin puristetut kätensä puuskaan ja lopetti saarnan omalla tavallaan. Ja niin jylisevänä lähti ääni tuon suurikasvuisen miehen suusta ja niin perin pohjin hän suolasi heitä sanoillaan, että pienen kirkon katto tärisi." Giovanni Guareschin klassikkoteos Isä Camillon kylä (alun perin ilmestynyt 1948, Suuri Suomalainen Kirjakerho 1972, lyhentäen suomentanut Helka Hiisku) on hauska ja paikoitellen jopa hulvaton satiiri. Kirjan keskiössä on perinteisyyttä edustava isä Camillo ja hänen vastaparinaan p