Ankin kirjablogi

 "Children of Bodomin musiikillisen viikatteen terä ei taida koskaan ruostua, mutta yhtyeen vaiherikkaan uran jyrkät käänteet saattasivat vaipua unholaan ilman tätä kirjaa. Täytyy sanoa, että sellainen ei olisi ollenkaan suotavaa.     Sen vuoksi meidän täytyy nyt lähteä käymään Espoossa. Ja vähän muuallakin." Timo Isoahon elämäkertakirja Children of Bodom (Like 2025, julkaistu alun perin samalla nimellä englanniksi 2025) kertoo yhden suomalaisen metallimusiikin historian jättiläisen kaikki vaiheet alusta loppuun. Nuoret punkkarit tunnettiin jo uran alkuaikoina 1990-luvun lopussa tiukasta soittotaidostaan ja epätavallisista musiikillisista elementeistä äärimetallin skenessä. Toisin kuin 2000-luvun suomalaisen metallin menestystarinan Nightwish ja HIM Children of Bodom ei koskaan sopinut koko perheen kuuntelukokemukseksi. Se oli suurille massoille liian jyrkkää ja repivää, ja siitä huolimatta yhtye sai menestyvän jalansijan useilla mantereilla, mukaan lukien Yhdysvalloissa...

 "Galitsian materiaalinen ja kulttuurinen perusta ovat tuhoutuneet toistuvasti, etenkin 1900-luvun sodissa. Tuhojen jälkeen alueelle on noussut aina jotain uudenlaista. Sen pohjana ovat olleet rajamaa, kirjavuus ja prosessuaalisuus. Silloin, kun näitä piirteitä ei ole haluttu hyväksyä, kuten natsien valtakaudella tai Neuvostoliitossa, ne on pitänyt tukahduttaa väkivaltaisesti. Vielä nykyäänkin, vaikka Ukrainan ja Puolan identiteetit rakentuvat vahvasti kansalliselle pohjalle, Galitsian henki vaikuttaa alueella.      Galitsia on maa, jossa mikään ei ole lopullista, ja sen seurauksena mikä tahansa on mahdollista." Ville-Juhani Sutinen on nuorena Itä-Eurooppaa kiertäessään alkanut kiinnostua vanhasta ja jopa myyttisestä Galitsiasta, joka sijoittuu tällä hetkellä Puolan ja Ukrainan alueille. Se on keskisen Itä-Euroopan entinen monikulttuurinen alue, jonka ideaa ja ideaalia pitivät kauan pystyssä useat lähinnä juutalaiset kirjailijat. Sutinen esittelee heitä kirjassaan Re...

 "Niinpä hyvä oli usein pahasta ja paha hyvästä, kun käyttäytymismallit joutuivat vastakkain. Kotona Suomessa minun oli yhä vaikeampi kertoa Andalusiasta, sillä sitä mukaa kuin kasvoin uusiin kuvioihin ja valitsin uuden ajattelutavan, tulin yhä epävarmemmaksi siitä, miten kertomaani suhtauduttaisiin. Andalusiassa ja pohjoisessa syntymämaassani saattoivat ihailtavan ihmisen tunnusmerkit olla täysin vastakkaiset. Sitä kutsutaan kulttuurien yhteentörmäykseksi ja se voi käydä kohtalokkaaksi sellaiselle jolla ei ole siitä aavistustakaan. Myös hyvyydellä on omat lakinsa, eikä töppäilijää tervehditä kättentaputuksin." Vivi-Ann Sjögrenin teos Andalusian karkea suola (Schildts Kustannus 2004/2001, suomentanut Raija Jänicke) on eräänlainen muistelma, jonka keskiössä on 1900-luvun Espanjan värikäs ruokakulttuuri. Suomenruotsalainen Vivi-Ann Sjögren löysi 60-luvulla nuorena espanjalaisen miehen Pacon ja muutti tämän kanssa Andalusiaan. Tosiasiassa pariskunta käytännössä eli vapaata noma...

"Se nainen kertoi minulle kaiken", Wen jatkoi. "Tiedän, että aika luotiin ihmisiä varten eikä päinvastoin. Olen oppinut muotoilemaan ja taivuttamaan sitä. Tiedän kuinka hetki saadaan kestämään ikuisesti, sillä se on jo tehnyt niin. Ja voin opettaa nämä taidot jopa sinulle, Turvelampi. Olen kuullut maailmankaikkeuden sydänäänet. Tiedän vastaukset moniin kysymyksiin. Kysy minulta."     Opetuslapsi katsoi mestariaan hieman pöllömäisesti. Aamu oli niin varhainen, että sitä olisi voinut kutsua varhaiseksi aamuksi. Tämä oli ainoa asia jonka hän tällä hetkellä tiesi täysin varmasti.     "Tuota... mitä mestari tahtoo aamiaiseksi?" hän kysyi.     Wen katsoi heidän leiristään alamäkeen poikki lumikenttien ja uutta maailmaa luovassa kultaisessa päivänvalossa kylpevien purppuraisten vuorien ja pohti mielessään inhimillisyyden tiettyjä ilmenemismuotoja.     "Ahaa", hän sanoi viimein. "Yksi niistä vaikeista kysymyksistä."  Terry Pratchettin Kiekkoma...

"Hänen päänsä räsähti jotain kovaa vasten. Hänen suunsa täyttyi verestä. Hänen näkönsä sumeni. Hän yritti kierähtää ympäri mutta pääsi vain puoliväliin. Hänen hiuksensa olivat kiinni jossain. Niitä vedettiin ja kiskottiin. Hän nosti kättään päänsä taakse ja odotti jostain syystä löytävänsä sieltä äitinsä hainhammasklipsin. Sen sijaan hän tunsi puuta, sitten terästä, kun miehen kasvot tulivat hänen eteensä, ja hän tajusi, että hänen kallonsa sisällä oleva esine oli vasara." Karin Slaughterin teoksessa Vaikeneva vaimo (HarperCollins 2020, suomentanut Päivi Paju) Willin ja Saran parisuhde etenee, mutta eteen on tullut karikko. Will on puolihuolimattomasti kosinut ja maininnut kosinnassa Saran äidin mieltymyksen kirkkohäihin, mikä on jäädyttänyt välit etäisiksi. Työelämän puolella alkaa painostava aika, kun sarjamurhaajana pidetty vankilaan tuomittu mies Nesbitt ei välttämättä olekaan rikossarjalle oikea tekijä. Amandan tiimin pitäisi selvittää viikossa, mitä oikein Grant County...

 "Ensimmäisten Suurteos-kokoelmien jälkeen tuntui melko selvältä, ettei kahta voinut olla ilman kolmatta. Suurteoksia on alusta alkaen ollut leikkimielinen suurellinen projekti, sen kertoo varmasti jo sarjan nimi, jossa on häivähdys ironiaa, häivähdys vilpittömyyttä. Joka tapauksessa ajattelen, että matkan varrella projektista on kehkeytynyt jotakin paljon isompaa kuin aluksi osasimme aavistaa. En tarkoita mitään sellaista mahtipontista, joka viittaa maineeseen ja kunniaan, tarkoitan sitä, että olen sarjan myötä löytänyt uusia kirjoja, tavannut kirjailijoita ja saanut ihastella heidän tapaansa lukea ja kirjoittaa." Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia III (Tammi 2025) jatkaa edellisistä osista tutulla linjalla. Joukko suomalaisia tai ainakin Suomeen kotiutuneita kirjailijoita kirjoittaa teoksista, jotka ovat tehneet heihin vaikutuksen. Kaikkia kirjailijoita en edes tunnistanut. Ehkä nimenomaan tästä syystä tämä kolmas osa ei tuntunut niin hohdokkaalta kuin ...

 "Barbarotti nyökkäsi mutta ei kommentoinut. Hän muisteli pikaisesti omia erojaan. Jokseenkin vapaaehtoista eroa Helenasta joskus sata vuotta sitten ja eroa Mariannesta. Kauanko siitä oli? Kuusi vuotta - ja neljä kuukautta, jos tarkkoja oltiin. Mutta sitä ei oikeastaan voinut kutsua eroksi, sillä kuolema oli tempaissut heidät erilleen. Marianne odotti häntä toisella puolella, mikä oli erilainen totuus kuin lisääntynyt väkivalta... suorastaan vastakohta, voisi jopa väittää, ja ehkä taivaassa sai todella olla kaksi vaimoa. Marianne ja Eva Backman. Barbarotti oli puhunut muutamankin kerran asiasta Jumalan kanssa, mutta ei ollut mielestään saanut yksiselittäistä vastausta. Vain ystävällisen ja hiukan huvittuneen hymyn." Håkan Nesserin Barbarotti -dekkari Koston jumalatar (Tammi 2020. Den sorgsne busschauffören från Alster ilmestyi alun perin Ruotsissa 2020. Suomentanut Aleksi Milonoff.) kertoo toistaitoisesta komisariosta Barbarottista ja vain vähän fiksummasta rakastaja-työkav...