Tove Ditlevsen - Lapsuus (Kööpenhamina-trilogia 1)

"Olen melkein kuusivuotias, ja pian minut ilmoitetaan kouluun, sillä osaan jo lukea ja kirjoittaa. Äitini kertoo sen ylpeänä kaikille jotka vain viitsivät kuunnella häntä. Hän sanoo: köyhän lapsellakin voi olla lukupäätä. Ehkä hän siis pitää minusta? Suhteeni häneen on tiivis, tuskallinen ja vapiseva, ja aina minun on etsittävä rakkauden merkkejä. Kaiken mitä teen, teen miellyttääkseni häntä, saadakseni hänet hymyilemään, väistääkseni hänen raivoaan."

Tove Ditlevsenin klassikkotrilogian Kööpenhaminan avausosa Lapsuus (alun perin ilmestynyt 1967; S&S 2021, suomentanut Katriina Huttunen) on surullinen. Omaelämäkerrallisessa kuvauksessaan Ditlevsen kuvaa minämuodossa työväenluokkaista lasta, tyttöä, joka kokee itsensä varsinaiseksi muukalaiseksi toisten joukossa. Hänen suurin toiveensa on kirjoittaa ja julkaista runoja, mutta sotienvälisessä Tanskassa sellaiselle nauretaan.

Ditlevsen on saanut kiitosta kauniista kielestään. Kyllä se minustakin aika kaunista on, varsinkin kun sitä vertaa työläiskorttelien tapahtumiin. Alakerrassa piestään tyttöä ja piestään puolisoa, monella viina virtaa ja työttömyys kurittaa perheitä. Sukupuolten välinen tasa-arvo on aivan lapsenkengissään mitä tulee nykyaikaan.

Muuten niin kiltti ja hyvä isä on tietyissä asioissa patavanhoillinen. Lukioon tytöllä ei ole mitään asiaa, sieltä tulee vain sinisukkia. Myöskään runoja naiset eivät voi kirjoittaa. Ditlevsen kuvaa hyvin sitä ristiriitaa, jota voimme kokea rakkaan ihmisen kohtaamisessa. 

Äiti jäi minulle jossain määrin vähän hämmentäväksi arvaamattomuudessaan. Katkera hän selvästi oli ja ilmeisesti huikenteluun taipuvainen. Minäkertoja kokee äitinsä pitävän veljestään Edvinistä enemmän. Toisaalta aika usein sisaruksilla on kiistaa siitä, kuka oli se rakkain. 

Jotain tuttua minäkertojan kokemuksessa nimenomaan toisiin (ikä)tovereihin peilattuna oli. Tuskallisella tavalla. Aika ankeaa menoa, täytyy sanoa. Köyhyys ei tee kenestäkään automaattisesti millään lailla jaloa ihmistä. Työväenluokan kuvaus toi mieleen ranskalaisen nykykirjailijan Édouard Louisen. Samoin tämä seuraava juttuni päättävä lainaus muistuttaa aiheeltaan ja hengeltään Iida Rauman Hävitystä:

"Ne, joilla on tällainen näkyvä, kohtuuton lapsuus sekä ulkoisesti että sisäisesti, ovat nimeltään lapsia, ja heitä voi kohdella täysin mielivaltaisesti eikä heitä tarvitse pelätä."

(PS: Helmetissä täytän kohdan 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun.)

Kommentit

lukenut muuta ja tykännyt
Anki sanoi…
Ahaa, suomeksi ei taidakaan olla muuta kuin tämä trilogia.
Elegia sanoi…
Tästä on enkkukäännöskin, jota hiplasin joskus kirjastossa, mutta jätin silloin lainaamatta. Täkäläisestä kirjastosta ei Ditvelseniä saa. Tämä trilogia kiinnostaa, mutta samalla jokin häiritsee. Kirjoituksesi perusteella kallistun kyllä lukemisen kannalle, kunhan kirja joskus tulee eteeni.
Anki sanoi…
Joo, en sillä lailla täysillä hurmaantunut tästä ykkösosasta kuin jotkut, mutta kyllä tätä mielellään luki. Ditlevsenillä on aika purevia huomioita lapsuudesta, ilmeisesti koska omansa oli niin ankea.
Minäkin juuri kuuntelin tämän ensimmäisen osan ja meinaan kuunnella loputkin tässä lähiaikoina, pidin kyllä tästä aloituksesta. Se mikä minua tässä ihmetytti ja samaan olen aiemminkin kiinnittänyt huomiota; kun tässä elettiin 1920-1930 -lukua, niin aika uskomatonta, että neljän hengen köyhäksi nimetyllä perheellä on asunto, jossa on erikseen olohuone, makuuhuone ja keittiö, kun on tottunut, että meillä tuollainen kaupunkilainen työläisperhe olisi asunut hellahuoneessa ja väljempiin oloihin meidän köyhät pääsi vasta kun alettiin rakentaa nukkumalähiöitä. Ja sen muistan lapsuudesta, että jos oli yhtään irrottaa ns ylimääräinen huone, siihen otettiin joku yksinasuva alivuokralaiseksi. Mutta hänhän kertoikin, että samoissa taloissa asui parempaa väkeä, kadun puolella. Ehkä niillä oli flyygeli, kalliimmat vaatteet ja tuoreet viinerit?
Anki sanoi…
Totta, enpä tullut tuota edes ajatelleeksi! Suomessa tuohon aikaan köyhyys todella oli tuota hellahuoneasumista ja alivuokralaisia ahtaissa tiloissa.