Ankin kirjablogi

 Tänä vuonna kirjabloggaajien perinteikästä klassikkohaastetta emännöi Oksan hyllyltä -blogi. Bannerin on tehnyt Yöpöydän kirjat -blogin Niina. Itse tartuin tänä vuonna klassikkoon, joka minun on ollut tarkoitus lukea jo ajat sitten. Jane Austenin lukuisia filmatisointejakin saanut Ylpeys ja ennakkoluulo avaa näkymän noin kaksi sataa vuotta taaksepäin Iso-Britannian sääty-yhteiskuntaan, jossa naisen tärkein tehtävä oli saada aviomies. Kirjan keskiössä on dynamiikaltaan jokseenkin vinksahtanut Bennettin perhe. Rouva Bennet on typeryyden ja turhamaisuuden perikuva ja erityisesti nuori tytär Lydia on samaa maata äitinsä kanssa. Isä selviytyy lähinnä pakenemalla perhevelvollisuuksiaan ja naisten lörpötystä kirjastoonsa ja tukeutumalla ainoaan fiksuun perheenjäseneensä, toiseksi vanhimpaan tyttäreensä Elizabethiin. Esikoistytär Jane on kaunis ja ihastuttava, mutta naiiviudessaan melkeinpä enemmän tyhmä kuin fiksu. Kaksi herrasmiestä seurueineen astuu perheen vanhimpien tyttärien ja hei...

 "Jokaisella jutulla on omat erityispiirteensä ja selvitystyöllä reittinsä, joihin perehtymällä aukeaa kunkin rikoksen ainutkertaisuus ja yksilöllisyys. Rikoksentekijöiden, uhrien, vahinkoja kärsineiden, silminnäkijöiden tai muiden osallisten kertomukset herättävät esitutkintapöytäkirjat henkiin. Jokaisella pöytäkirjaan merkityllä henkilöllä on omakohtainen kokemus käsiteltävästä tapauksesta. Useimmat heistä muistavat rikoksen ja sen aiheuttamat tunnetilat lopun elämäänsä." Tero Haapala ja Göran Wennqvist ovat tehneet monikymmenvuotisen uran poliisissa ja erityisesti Keskusrikospoliisissa. Kumpikin on johtanut korkean profiilin juttuja ja ollut esillä julkisuudessa. Erityisesti Tero Haapala on ollut esillä MTV3:n Rikospaikka-ohjelmassa asiantuntijavieraana. Olen aiemmin lukenut Haapalan ja Wennqvistin kirjoittaman kirjan Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa , jolle tämä Rikostutkintaa 24/7 (Bazar 2024) on jatkoa. Poliisien kertomat jutut sivuavat hyvin monia vakavia ilmiö...

 "Toisin kuin metalliskenen sisällä on usein toisteltu, metalli ei ole paskimmillaankin parasta. Heittoon kiteytyy asetelma omasta kuplasta, meluisasta vaihtoehdosta, johon identifioitumalla halutaan erottua muista. Mutta paskimmillaan mikä tahansa musiikki on vain sitä itseään. Parhaimmillaan metalliin kuitenkin kiteytyy paljon intohimoa, kunnianhimoa sekä aitoa rakkautta ja vakavaa tunteenpaloa niin musiikinlajin historiaa kuin sen avarakatseista uudistamista kohtaan.       Olemme haastatelleet kirjaamme yli sataa henkilöä. Mukana on valtavirran artisteja ja skenenimiä undergroundista, metallipioneereja ja 2020-luvun tulokkaita, alan taustavaikuttajia, mediaa ja tutkijoita. Heidän avullaan pyrimme kertomaan laajan ja totuudenmukaisen tarinan suomalaisesta metallista." Olen kuunnellut metallimusiikkia 9-10-vuotiaasta asti, joten Ari Elon, Jukka Kittilän ja Juuso Määttäsen kirja Raskas Suomi - Suomalaisen metallin tarina (Johnny Kniga 2025) oli pakkoluettavien lista...

 "Myöhään illalla seison kirkossa ja muistan isä Johanneksen sanat. Kirkko on koko maailma, sen sisällä ovat kaikki elävät ja kuolleet. Hän tarkoitti ihmisiä, mutta minä ajattelen, että kirkossa ovat myös linnut, kalat ja eläimet. Myös vuoret ovat osa kirkkoa, samoin meret, erämaat ja metsät. Miksi Jumala jättäisi luomastaan mitään pois?       Olen varma, että taivaassa surisee sama talvikärpinen, joka tänään häiritsi maalaamistani. Annoin sen surista ja ymmärsin, että oli aika lopettaa päivän työt. Puhdistin siveltimet ja vedin sermin maalauksen eteen, jotta kukaan ei sitä näkisi. Joskus viesti tulee niinkin ärsyttävän luontokappaleen kuin kärpäsen muodossa." Joel Haahtelan uutukainen Sielunpiirtäjän ilta (Otava 2025) kertoo iäkkäästä hollantilaisesta mestarimaalaajasta, joka alkaa valmistautua siirtymään rajan taakse. Poissa ovat rakastettu vaimo Agnes ja poika Paulus, vielä palvelijatar Grietke pitää isännästä huolta. Sitten kuitenkin vanha ystävä tyrkyttää ...

 "Puhutaan, Iola. Tarvitsen juttuseuraa. Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. En ole varma, onko se ihan niin arvokasta. Oma hintansa sillä toki on. Se on maksettava.     Sinulle se on helpompaa. On se, älä väitä vastaan. Sinähän vaikenet omasta valinnastasi, olet tehnyt vaikenemisesta uhrilahjan jumalattarellesi. Minä en usko Meliteleen enkä muihinkaan jumaliin, mutta kunnioitan valintaasi ja uhriasi, arvostan ja kunnioitan sitä mihin uskot. Sillä uskosi ja uhrauksesi, vaikenemisesta maksamasi hinta tekevät sinusta paremman ja arvokkaamman olennon. Tai ainakin ne voivat tehdä. Minun epäuskoni ei voi mitään. Se on voimaton.      Kysyt, mihin minä siinä tapauksessa uskon.      Uskon miekkaan." Andrzej Sapkowskin peleiksi ja tv-sarjaksi kehitetty Noituri -sarjan ensimmäinen osa on Viimeinen toivomus (alkuperäisteos Ostatnie zyczenie 1993, suomentanut Tapio Kärkkäinen 2010, WSOY 2010). Kirjan päähenkilö on noituri Geralt, joka tappaa hirviöi...

 "'Asemapäällikkö", sanoi Homer Wells joka ehti ensimmäisenä ruumiin luo. "Se sekopää!" mutisi Wilbur Larch. "No, nyt hän on kuitenkin kuollut", Homer ilmoitti tri Larchille, joka vielä haroi heinikossa kohti ruumista. Tri Larchin teki mieli sanoa, että kuolemalla tällä tavalla asemapäällikkö aiheutti kuolemansa jälkeenkin ikävyyksiä orpokodille. Jos Wilbur Larch oli seestynyt, hänkin oli seestynyt vain hyvin vähän. St. Cloud´s ei ollut kovin seesteinen paikka." John Irvingin klassikkoromaani Oman elämänsä sankari ( The Cider House Rules 1985, Tammi 1985, suomentanut Kristiina Rikman) kertoo St. Cloud´sin orpokodista Mainessa toisen maailmansodan edellä ja jäljessä, ja aivan erityisesti sen pysyvästä orvosta Homer Wellsista. Homer on ainoa orpo, joka ei halua adoptiovanhempia vaan asua ikuisesti orpokodissa. Omavaltainen johtaja tri Larch yrittää huolellisesti etsiä pojalle aina uuden kodin, kunnes joutuu lopulta myöntämään tappionsa. Homer kuul...

 "Oli sumuinen päivä, illasta alkaen luvattu tihkua. Puutarhan perällä lauloi varhainen rastas. Käsiäni venytellen käärin hihat ja avasin tietokoneellani uuden, tyhjän tiedoston. Ranteitani pyöritellen laskin käteni hitaasti näppäimistölle. Ne tärisivät vähän. Ikkunan takana tuuli huokaisi pehmeästi ja silitti takapihan puita. Painoin ensin vasemman nimettömän alas, sitten oikean etusormen, ja sitten aloin kirjoittaa." Maaretta Tukiainen on kirjoittava puutarhaihminen, kunnes talvisessa jumpassa alaselässä pamahtaa. Kipu vaikeuttaa työnteon ja vie mielen matalaksi. Hiljalleen lupaus tulevasta keväästä alkaa itää ja varovainen toivo siitä, että selkä sietää edes vähän puutarhatöitä. Tukiainen alkaa syventyä puutarhan parantavaan maailmaan ja kirjoittaa itseään ulos sumusta. Kasvun tarina (Tuuma 2024) on tämän matkan lopputulos.  Joskus kirjat tulevat vastaan todellakin oikealla hetkellä. Päätyessäni sairauslomalle olin juuri jonkin tällaisen tarpeessa. Tukiaisen kirja ei lopu...