perjantai 31. joulukuuta 2010

Kirjavuoteni 2010

Ihan alkuun täytyy sanoa, että onpa ollut ihana kirjavuosi! Kävin äsken nopeasti läpi kaikki lukemani, ja voi kuinka hienoja teoksia sieltä löytyykään! En edes yritä tehdä mitään listaa, se olisi täysin mahdotonta. Paljon ei pettymyksiä löydy, lähes kaikki ovat olleet jollain tavalla lukemisen arvoisia ja hienoja kokemuksia.
Loppuvuoden teemana on ollut homoseksuaalisuus, ja se tulee taatusti jatkamaan ensi vuonnakin. Se on ollut hieno juonne mukana, se on pitkälti matka omaan itseeni ja omaan seksuaalisuuteeni tutustumiseen. Ja vielä on listalla vaikka kuinka monta lukematonta kirjaa, jotka odottavat. :)
 
Enää en siis voi muuta sanoa, kuin että kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta! Kiitos lukijoille ja bloggareille, ja tietysti ihanille kirjailijoille! Tehdään ensi vuodesta vähintään yhtä hyvä.

Ihanaa uutta vuotta 2011!!!

Panu Rajala - Lasinkirkas, hullunrohkea - Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta

Sainpas tämän luettua vielä vuoden 2010 puolella! Mikä komea päätös luetuille kirjoille!

En ole lukenut ainoatakaan Meriluodon runoa tai muutakaan teosta, mutta kirja kiinnosti silti. Ja tämä oli loistava lukukokemus! Pidin kovasti Rajalan jutustelevasta kertomistyylistä, joka saa tekstin soljumaan sujuvana ja keveänä. Meriluodon elämä on kyllä ollut melkoisen kirjava, miten paljon toinen toistaan hullumpaa ja äänekkäämpää miestä hänellä on ollut! Välillä on ollut hyvinkin vaikeaa, mutta ylös on aina päästy. Nujerretun ja hiljaisen tyttösen kasvu voimakkaan seksuaaliseksi kypsäksi naiseksi on hurja, eikä sitä voi kuin ihailla. Hän on elänyt täysillä.

Kirja herätti välittömästi kiinnostukseni Meriluodon tuotantoon. Ensin haluaisin lukea hänen ensimmäisen julkaisunsa Lasimaalauksen. Toivottavasti se löytyy kirjastosta.

Suosittelen ehdottomasti kaikille vähänkään kiinnostuneille! Tämä on hieno kokemus, vaikkei Meriluodon tuotantoa tuntisikaan, ja se on paljon elämäkerralta.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

L. M. Montgomery - Sara, tarinatyttö

"Oitis me näemme mielikuvituksessamme itsemme ja toisemme vanhoina ja harmaina - kaikki muut paitsi Tarinatytön. Emme kyenneet kuvittelemaan häntä vanhana. Meistä tuntui, että niin kauan kuin hän eläisi, hänellä täytyisi olla kiiltävät ruskeat kiharat, ääni, joka olisi kuin harpun helinää tuulessa, ja silmät, jotka loistaisivat tähtien tavoin ikuisesti nuorina."

Sara - Tarinatyttö on Montgomeryn tuotannon alkupäätä, neljäs kirja. Se on tulvillaan hänen kirjojensa tyypillistä lumousta, kauniita maisemia ja luontokuvauksia, elämää lasten silmin ja lämmintä huumoria. Ja, aikaan kuuluen, voimakasta uskonnollisuutta. Viimeksi mainittu ärsytti minua kovasti, mutta myös vaivasi mieltäni kirjan henkilöissä. Epäilemättä Montgomery on ollut uskovainen - vai onko sittenkään? Kirjassa tulee esiin niitäkin, jotka eivät usko, ainakaan horjumatta. Tosin melkeinpä kaikki tuntuvat kääntyvän "korkeamman puoleen", mutta yksi lapsista ja päähenkilöistä, Dan, epäilee vielä senkin jälkeen. Myös Runotytössä Allan Burnley oli 'jumalankieltäjä', tosin hän kääntyi uudelleen, mutta minua lähinnä mietityttääkin, että miksi Montgomery loi kirjoihinsa niin monta tällaista hahmoa? Kirjoissa tulevat esiin myös tarujen jumalat, joiden esiin tuominen lienee ollut melkoisen tavatonta tuohon aikaan. Erityisesti luontokuvauksissa tuntuu olevan jopa jotain pakanallista...

Kertojahahmo ei ole mikään tyypillinen; yleensähän se on nuori tyttö, mutta tässä aikuinen mies, Beverley King, muistelee tuota lapsuuden kesää Saarella Tarinatytön ja muiden ystävien kanssa. Kirjassa on välillä melkoista haikeutta Beverleyn kertojanäänen tullessa vahvemmin esille; se muistuttaa ihan suoraankin, miten vuodet vierivät nopeasti ja vääjäämättömästi. Mutta siitä huolimatta menneisyys on meidän, "jumalatkaan eivät voi ottaa pois antamiaan lahjoja".

Minua jäi hieman häiritsemään kertojahahmon ohuus, hän ei oikein missään vaiheessa tullut lukijalle tutuksi muiden lasten tapaan. Hän sanoi tai teki loppujen lopuksi hyvin vähän. Muut hahmot olivat syvempiä, tosin eivät yhtä lailla kuin muut Montgomeryn päähenkilöt. Tosin, miten olisivatkaan, onhan kahdeksan henkilön pyörittämisessä ja esittelemisessä paljon isompi tuo kuin yhdessä.
  Myös Tarinatytön satumainen kertomisen lahja tuntui aluksi turhalta liioittelulta, mutta se lakkasi vaivaamasta. Miksi kaiken pitäisi olla niin mahdottoman realistista kirjoissakin?
  Hyvin tulee myös esille muuttunut maailma. Tyttöjen ja poikien sukupuoliroolit piirtyvät silloin tällöin ikävästi esiin ja mm. sanan alushame sanominen erityisesti miesseurassa on häpeällistä. Olen iloinen, etten elä tuohon aikaan! Elämä on niin monin tavoin rajoittuneempaa kuin nykyään. 

Pienistä puutteistaan huolimatta tämä oli oikein ihana lukukokemus, ja on upeaa, että Sisko Ylimartimo on ruvennut näitä suomentamaan. Toivottavasti koko tuotanto saataisiin suomennettua uudelleen - mitä tosin epäilen, sillä ilmeisesti Annojen ja Runotyttöjen oikeudet ovat edelleen WSOYllä, joka ei ole ollut innokas uuteen käännökseen...

maanantai 27. joulukuuta 2010

Sofi Oksanen - Baby Jane

"- Ehkä sillä oli paniikkihäiriö.
- Mikä?
- Ehkä se ei vain yhtenä päivänä pystynyt avaamaan työpaikan ovea. Eikä enää toisenakaan. Ja sitten se lähti kävelemään ja käveli koko päivän ulkona ja ulkoilma tuntui hyvältä ja sitten se teki seuraavana päivänä saman ja yhtenä päivänä päätyi Kallion kirjaston lehtiosastolle ja huomaisi, että se voi rauhassa istua siellä koko päivän eikä kukaan ihmettele mitään ja jos tulee kohtaus, se voi rauhassa hengittää paperipussiin lehtensä takana eikä kukaan ihmettele sitäkään.
- Mistä sä puhut, kulta?
- Paperipussiin hengittäminen auttaa, jos tulee paniikkikohtaus.
- Kulta, Uffe on ihan täyspäinen.
- Totta kai se on. Enhän mä muuta väitäkään.
Joonatanin ystävät alkoivat kiusaantua.
- Jokohan voisi tilata jälkiruokaviiniä? nainen Joonatanin vieressä ehätti apuun.
- Ja meille muille lisää olutta!"

Oksasen toinen kirja kertoo lesboudesta, paniikkihäiriöstä, masennuksesta, alkoholista ja ahdistuksesta. Se on surullisenkaunis tarina kahdesta naisesta, jonka suhde alkaa horjua puhumattomuudesta, joka taas repeytyy väkivaltaisesti. Siitä, miten Suomessa mielenterveysongelmia omaavista ei osata huolehtia eikä heihin osata suhtautua ihmisinä (kts. lainaus yllä).

Kirjassa on myös ahdistavaa ja omituistakin heteroiden ja homoseksuaalien vastakkainasettelua. Ollaan kahdessa leirissä, joiden on pysyttävä erillään. Heteroiden maailma esitetään täysin erilaisena kuin homojen ja lesbojen. Tätä en suostu kyllä purematta nielemään, vaikken ns. lesbopiireissä pyörikään, enkä näe hyvänä tuoda tällaista kummallista ja ahdistavaa kuvaa homoseksuaaleista.

Silti tämä ei ollut huono ollenkaan. Tällä on ehdottomasti paikkansa kotimaisessa lesbokirjallisuudessa, ja se on taiten kirjoitettu, kuten Oksasen kirjat aina. Pieniä kielellisiä kikkailuja käytetään, ei kuitenkaan ärsyttävästi vaan virkistävästi. Niillä saadaan tunnetiloja välitettyä paremmin. Kirjan henkilöjä käy kauheasti sääliksi. Loppu on kyllä töksähtävä, siitä ei pääse mihinkään toisellakaan lukukerralla. Se jää kuin kesken. Mutta se ei kaada maailmaa, kun kirja on muuten niin hyvä ja sujuvalukuinen. Suosittelen niin homppeleille kuin hetskuillekin! ;)

Taas valkeata joulua ja talvea!

Joulu oli ja meni, karkit on melkein syöty ja kirjoja tuli lahjaksi kokonaiset kaksi kappaletta, Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia ja Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Jälkimmäinen minulla jo on, eli kiertoon vaan. :)
Täällä Lieksassa oli aattona kova pakkanen, -30 molemmin puolin! Hrr, nyt on onneksi vain n. -14 astetta.

Lukeminen ei ole oikein sujunut viime päivinä, joten en voi siihen liittyen en voi kirjoittaa, mutta muutaman lumisen maisemakuvan ajattelin jakaa kanssanne. :)

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Oikein hyvää ja kirjaisaa joulua kaikille!

Ja kiitos lukijoille, kun olette olleet mukana! Jatketaan samaan malliin! :)

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Elina Hirvonen - Kauimpana kuolemasta

"Olen aina ajatellut, että muistamisen ja kuvittelemisen välillä ei ole selkeää rajaa. Että luomme tarinoita elämästämme ja historiastamme, höystämme muistia kuvitelmilla ja muilta varastetuilla hetkillä kuin kirjoittaisimme romaania."

Viimein sain tämän käsiini ja ehdin vielä lukeakin sen ennen vuoden loppua! Pelkäsin pettyväni niin suuren ylistyksen jälkeen, mutta itse asiassa niin ei käynytkään. Kirja oli oikein hyvä ja olen kyllä ihmeissäni, ettei se päässyt Finlandia-ehdokkaaksi!

Tästä on kerrottu jo niin paljon, etten hirveästi osaa lisätä mitään. Juoni menee yksinkertaisuudessaan niin, että Paul on matkustanut Afrikkaan kuolemaan ja kohtaa siellä Estherin, jolla on raskas menneisyys takanaan. Esther on toiminut pitkään maan olojen parantamiseksi, mutta epätoivo puskee väkisinkin katujen ollessa täynnä tyhjäkatseisia, liimaa haistelevia ja monta kertaa hyväksikäytettyjä lapsia. Se olikin kirjan kuvottavinta ja raskainta antia, lukea lapsista, joista kukaan ei välitä ja joille ihmiset (miehet...) tekevät toinen toistaan hirveämpiä asioita, olivat sitten sukulaisia tai vieraita.
  Myös Paul on hätkähdyttävä hahmo näinä ydinperheen ihannoinnin aikoina: mies, joka ei osaa rakastaa lastaan eikä olla tälle isä. Paulia kävi kovasti sääliksi. Hänen poikansa Mark ei myöskään ollut selvästi terve, löi äitiään lapsena kuvottavan tehokkaasti yhdellä iskulla kuin aikuinen, ja päätyi myöhemmin skinheadiksi...
  Jäin myös miettimään Bessyn ja Estherin välistä suhdetta. Oliko se pelkkää ystävyyttä? Minusta se vaikutti paljon intiimämmältä, varsinkin siihen nähden, kuinka Esther Bessyä ikävöi ja etsi. No, laitan tunnisteisiin bi, olkaa te muut mitä mieltä tahansa. ;D

Hirvonen on tavoittanut mielestäni hienosti tavan kirjoittaa sekä miehen että naisen näkökulmasta, teksti oli hyvin luontevaa. Tarina oli hyvin surumielinen ja raadollinen, muttei kuitenkaan jäänyt ahdistamaan, vaan siitä jäi ihan hyvä mieli.

En kirjoitakaan enempää, sillä tästä on jo tosiaan sanottu niin paljon, ja lisäksi tämä kirjoitusohjelma sekosi... En näe sitä välkkyvää, kirjainten edellä kulkevaa juttua (...) missään jostain syystä, eikä se suostu palaamaan...
  No, joka tapauksessa suosittelen lämpimästi, vaikka suuri määrä bloggareita ainakin on tämän jo lukenut. Jos vain Viinakortin saisi käsiinsä ja luettua ennen vuodenvaihdetta... Mutta taitaa olla turha toivo.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

"Toisinaan hyvät asiat tulevat ihmisen elämään ihan varkain. Eikä mikään tule valmiina. Lopputuloksen määrää se, miten suhtaudumme siihen, mitä kohtaamme."

Linda Olssonin esikoinen on surullinen, hiljainen ja lempeä teos, jossa riittää kaunista kuvailua. Kaksi naista, Astrid ja Veronika, ovat kokeneet karmeita asioita elämässään, ja Veronika on muuttanut Astridin naapuriin. Ensin naiset kyräilevät toisiaan, mutta alkavat hiljalleen tutustua ja kertoa toisilleen elämistään.

Tämä oli kovin kaunis lukukokemus, vaikka se hieman kärsikin Kaaoksen ruhtinaiden rynniessä edelle. Mutta oikein nättiä, vaikka tapahtui kamaliakin asioita. Astridin ja tämän isän kohtaus yökötti eniten, miten niin paljon pahaa voikaan tehdä toiselle koskematta fyysisesti ollenkaan? Samoin Veronikan menetys tuntui hirveältä.

Suosittelen kyllä lukemaan tämän! Ei tällaisia kirjoja julkaista joka vuosi.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Michael Moynihan, Didrik Søderlind - Kaaoksen ruhtinaat: Mustan metallin messu

Tässäpä kiinnostava tietokirja! Black metal ja satanismi sekä saatananpalvonta ovat aina kiinnostaneet minua, ja eiköhän jokainen, joka hiemankin syvemmin ole tutustunut metallimusiikkiin, ole kuullut Norjassa 90-luvulla tapahtuneista rikoksista, jotka ovat niihin kytköksissä.

Kirjassa käydään läpi rikoksia, Varg Vikernesiä, muitakin den svarte sirkelenin jäseniä ja ideologioita, jotka liittyvät asiaan. Hyvin karmivia juttuja löytyi, yksi karmeimmista muuten Suomesta! En ollut siitä kuullutkaan, mutta olinkin silloin aika pieni. Neljän ihmisen joukko kidutti ja tappoi sekä ilmeisesti myös söi osittain yhden kaverinsa, ja lopuksi vielä paloitteli!

Satanismi ja saatananpalvonta menevät ihmisiltä yleensä iloisesti sekaisin, eikä vähiten median takia. Tässä kirjassa olevia henkilöitä kyllä nimitettiin satanisteiksi, joskin osa on kääntynyt myöhemmin pakanallisuuteen.
En itsekään ole ihan täysin perillä näiden kahden eroista, mutta joka tapauksessa satanismi on filosofista, eikä siinä varsinaisesti edes palvota Saatanaa, vaan pidetään itseä ylivertaisena ja pyritään hedonistisuuteen. Asiaan liittyy myös ajatus yli-ihmisistä ja ylivertaisuuden ihannoinnista. Näin ilmeisesti ainakin LaVeyn, Saatanan kirkon perustajan mukaan, tosin blackmetallistit kaikkea muuta kuin nauttivat elämästään...

Kirja oli mielenkiintoisesti kirjoitettu ja luin sen kuudessa päivässä, vaikka se muhkea olikin. Suosittelen kaikille asiasta kiinnostuneille, vaikka karmeuksia onkin paljon!

maanantai 6. joulukuuta 2010

L. M. Montgomery - Pat, vanhan kartanon valtiatar

Voi ihanaa, pitkästä aikaa Montgomeryä! Hänen kirjansa ovat niin rakkaudella ja lempeydellä tehtyjä, ettei niistä voi olla pitämättä. Tämän kirjan huomasin viime tiistaina hyllyssä ja minun oli aivan pakko napata se mukaani, kun olen sitä halunnut lukea jo kauan.

En ole lukenut ensimmäistä osaa Vanhan kartanon Pat, joten aluksi jotkut sukulaisuussuhteet tuntuivat vähän sekavilta, mutta kyllä se siitä. Tom-herra ja Tom-setä menivät pitkään sekaisin, kunnes lopulta ymmärsin edellä mainitun olevan kissa! :D Talon kissoilla on muutenkin hassuja nimiä, kuten Squedunk ja Uskalikko.

Kirjassa ei ole erityistä juonta, mikä on Montgomerylle tyypillistäkin, vaan siinä seurataan Silver Bushin elämänmenoa lineaarisesti. Keskipisteessä on tietysti Pat sekä hänen pikkusiskonsa Rae. Myös pitkäaikainen palvelija Judy saa ison roolin.

Kirjassa oli hyvin silmiinpistävää ja ärsyttävääkin Patin loputon ja kaikkinielevä rakkaus kotiinsa Silver Bushiin. Hän oli kuitenkin varsin nuori erityisesti kirjan alussa (kirja käsittää 11 vuotta) eikä yleensä siihen ikään kuulu noin voimakas ripustautuminen kotiin, päinvastoin. Ja loppumetreillä tapahtuikin asiaan liittyen eräs karmea asia, josta en ole vieläkään toipunut! Myös kiihkeä muutosvastaisuus oli omituinen piirre niin nuoressa ihmisessä.
  Tämän lisäksi täysin omituinen ja epäterve tapa olla riitelemättä koskaan. No, tokihan sitten leimahtaa rajumminkin, kuten arvata saattaa. Mutta joka tapauksessa moinen on hyvin epäuskottavaa.
  Lisäksi tässä on käytetty samoja juttuja kuin Runotytöissä ja ilmeisesti samoja kuin Annoissakin (loppusanoissa oli mainintoja tästä, itse en huomannut kun niiden lukemisesta on jo aikaa). Tämä pisti silmään
eikä ollut kovin hyvin tehty taitavalta kirjailijalta, mutta onneksi nekin kohdat oli kirjoitettu niin hyvin ja paneutumalla, ettei voi muuten moittia.

Näistä huonoista puolista huolimatta pidin tästä oikein kovasti. Miten olisinkaan voinut olla pitämättä? Luontokuvaukset ovat yhtä ihania kuin aina, ja niihin tuntee tarvetta imeytyä sisään, jotta näkisi usvaiset kukkulat ja vanhan suvun hautausmaan (tässäkin viittaus Runotyttöön!) sekä Salaisen niityn. Hahmoja tulee myös haikea ikävä ja kyllä silmät välillä kostuivatkin. Onneksi näitä voi lukea aina uudelleen ja uudelleen lukukokemuksen kärsimättä!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Petronius Arbiter - Satyricon

Tämä on varmaan eksoottisin ja erikoisin kirja, jonka olen lukenut! Tämä on nimittäin jo antiikin aikaan kirjoitettu, ei tosin tähän muotoon. Monia kirjoituksia on kadonnut kokonaan, mutta ihan mukavasti niitä on säilynytkin.

Kuten tiedetään, antiikin aikaan ihannoitiin homoseksuaalisuutta miesten kesken, eivätkä miesten väliset suhteet olleet tosiaankaan tabu. Miehellä oli yleensä vaimo, mutta silti sivusuhteita muiden miesten kanssa. Tämä tulee ilmi selkeästi tässä kirjassa: miehet ovat jatkuvasti panemassa toisiaan ja viettemässä riettaita orgioita. :D Tunnetuin osa lienee Trimalkion pidot, joka aiemmin on suomennettu itsenäisenä. Tämä kirja on vuodelta 2003 ja kieli on mukavan selkeää ja helppolukuista, vaikkei välttämättä heti uskoisi.

Kirja oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Olisi se voinut ehkä hieman vetävämpikin olla, mutta ihan hyvä näinkin. Täytyy kyllä myöntää, että lopun selitysosioita en jaksanut enää lukea...

perjantai 3. joulukuuta 2010

Kirjoja, jotka on luettava ennen kuolemaa

Kopsasin Laurenin blogista :D.


The BBC list:


1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. Nineteen Eighty Four – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo

8/100, ei kovin hyvin :D. Tosin, jos tuo Austenin Persuation on se Viisasteleva sydän, niin sitten olen lukenut kokonaiset yhdeksän.

Keskisuomalaisen lista:
1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

18/100 :D Nooh, ehkä joskus enemmän...

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Miina Supinen - Apatosauruksen maa

En yhtään ihmettele tämän kirjan viehätystä, jonka se on herättänyt lukuisissa lukijoissa! Tämä tosiaan on hyvä ja
aivan absurdi tapaus. :D
  Harvemmin huumoriksi tarkoitettu kirjallisuus onnistuu oikeasti huvittamaan, mutta tästä kirjasesta löytyi kyllä useampikin novelli, jolle nauroin ihan hulluna. Ja se on harvinaista, niin kuivan kuvan kuin annankin itsestäni sen myöntäessäni... Kaikki novellit eivät olleet ihan onnistuineita, mutta niin käy melkeinpä väistämättömästi. Ja tässä oli tarpeeksi monta hyvää, jotta saatan sanoa sitä hyväksi kirjaksi.
Oma suosikkini on ehdottomasti Vaari ja ravintola, tuollaiset vaari-hahmot ovat niin symppiksiä. :D Tällekin käkätin monissa kohdissa ja tunsin jopa huonoa omatuntoa, "saako tälle edes nauraa?". Norsu, norsu! oli myös todella hyvä. Luin sen äidillekin ja nauroimme molemmat hulluina. Viimeinen lause "miehelle en laittaisi mitään" kruunaa koko jutun.

Mukavaa, että tällaisiakin kirjoitetaan. Toivottavasti Supinen kirjoittaa vielä monta kirjaa!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Joyce Carol Oates - Kosto: Rakkaustarina

>>Se nainen tuhosi poikani elämän.>>

Huh huh, mitähän sellaista tästä osaisi sanoa, mitä muut eivät olisi jo sanoneet?
Ihan alkuun on kyllä pakko vastentahtoisesti sanoa, ettei tämä ollut aivan niin vakuuttava, kuin olin kuvitellut. Hyvät arviot ilmeisesti nostivat riman korkealle tai sitten ehkä luin tämän liian nopeasti, luin sen nimittäin n. 2 tunnissa putkeen.

Pääjuoni on kerrottu jo monesti, mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän: nuori leski Teena ja hänen 12-vuotias tyttärensä oikaisevat juhlista kotiin puiston halki ja joutuvat puolitutun miesjoukon raa'an raiskauksen ja pahoinpitelyn uhreiksi. Tyttö pääsee piiloon, mutta Teena on henkihieverissä kun heidät löydetään. Eivätkä ihmiset suinkaan asetu uhrien puolelle...


"Se Casey on hitsaajana Niagaran Putkessa. Naimisissa, neljän lapsen isä. Asuu erossa vaimostaan, varmaan Teena Maguiren vika sekin. Se nainen! Millainen äiti retuuttaa pikkutytön mukaansa ryyppyjuhliin ja sitten jalan kotiin puiston poikki siihen aikaan yöstä, ei minkäänlaista arvostelukykyä, hyvä tuuri ettei käynyt pahemmin, ei sille itselleen eikä tytölle, ajatella jos ne miehet olisivat olleet mustia, jos puistoon olisi tunkeutunut nekruja täydessä kokaiinipöllyssä, se olisi ollut vielä paljon pahempi, se nainen oli taatusti humalassa, kokapöllyssä itsekin, sehän oli juhlinut alkuillasta saakka, kyllähän sen arvaa missä kunnossa se puoliltaöin oli, miten helkkarissa Teena Maguire muka edes tajusi kuka sen kanssa makasi? Ja kuinka moni?"

Oikeastaan sillä ei ole suurta väliä, vaikkei kirja ollutkaan niin hyvä, koska aihe on tärkeämpi. Yllä olevasta lainauksesta käy hyvin ilmi se, millaisia hirviöitä sivulliset osaavat olla. Kuinka kukaan voi oikeuttaa raiskauksen? Se on musta ja kuvottava läiskä ihmisissä, lyödä lyötyä, koska eihän toki nyt naisen sana paina yhtä paljon kuin miehen. Ei ole väliä sillä, vaikka todisteet olisivat kiistattomat, ne voi aina kumota, mitäs se nainen oli sellainen teinihuora, ihan itse se kerjäsi!
Tällaiset kirjat eivät ikinä ole turhia. Tätä aihetta on puitava ja huudettava niin kauan, kunnes naisillekin myönnetään ihmisarvo riippumatta heidän vaatteistaan tai käytöksestään. Ja Suomessa tätä on tuotava erityisen pontevasti esille, sillä erityisesti Itä-Suomen hovioikeus mielellään vielä lieventää seksuaalirikollisten tuomioita näiden pikkuisen kitistessä!

Edit 5.12. Olipa paljon kirjoitus- ja ajatusvirheitä!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Atiq Rahimi - Kärsimysten musta kivi

"Sinä olet olemassa mutta et liiku. Sinä kuulet mutta et puhu. Sinä näet mutta et ole näkyvä! Kuten jumala sinäkin olet pitkämielinen, liikkumaton. Ja minä olen sinun sanansaattajasi! Sinun profeettasi. Olen sinun äänesi ja sinun katseesi. Olen kätesi. Minä ilmoitan sinut! Al-Sabour!"

Atiq Rahimin pieni suuri kirja kertoo naisesta, joka hoivaa koomaan vaipunutta miestään. Hänet on alistettu hiljaiseksi ja tottelevaiseksi, kuten musliminaiset yleensäkin, mutta pian kun kukaan ei ole kuulemassa, hänen vihansa ja kiihkeytensä pääsee valloilleen. Hän alkaa pitää miestään kärsimysten kivenä, jolle voi vuodattaa tarinan mukaan surunsa, ja joka lopulta räjähtää vapauttaen uskoutujansa. Ja vähin erin nainen avautuukin, huutaen, paeten huoneesta ja koko talosta, mutta aina vain rohkaistuen. Ja naisen salaisuudet ovatkin karmeita ja sysimustia.
  Mieskirjoittaja on mielestäni tavoittanut hienosti alistetun naisen olemuksen ja kirja on taitavasti kirjoitettu. Se on myös erittäin lyhyt, vain 132 sivua. Sen lukikin kahdessa erässä helposti. Silti tarina ei ollut helppo eikä heppoinen, se varmasti jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Tällaiset kirjat ovat tärkeitä, vaikka vapaan länsimaalaisen onkin vaikea ymmärtää muslimien kurinalaista elämää ja jatkuvaa sotaa.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Suositus!

Koska en saanut tästä tietokirjasta kummoistakaan arviota aikaan, ja koska tämä on silti hyvä, niin teen vain suosituksen. Eli lukekaa Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Aloittamisen taito! Se on oikea aarre kaikille lukemisen, ja miksei myös kirjoittamisen ystäville. Aloitukset on jaettu erilaisiin ryhmiin aihepiirin mukaan. Sieltä löytyy kaikkea Sinuhesta Puhdistukseen.^^

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Tarjei Vesaas - Jäälinna

Kiinnostuin tästä kirjasta kovasti Reeta Karoliinan tekemän kirjoituksen perusteella, ja kirjaston pitikin hommata sen vähän kaumpaa, sen verran vanhaa kamaa tämä jo on. Kielessä olikin mukavaa ajanpatinaa.

Tämä on pyörinyt luvun alla pitkään, sillä olen pitänyt sitä koulussa mukani aikomuksenani lukea sitä siellä. No, muutaman kerran luinkin, mutta yleensä aika menee tuttujen kanssa jutteluun. Ja lukukokemus kyllä kärsi pätkittäisestä lukutyylistä ja pitkkähköistä lukuväleistä. En siis osaa oikein sanoa kunnolla, mitä mieltä kirjasta edes olen.
  Reetan kirjoitus avaa asiaa jonkin verran, tosin juonipaljastuksia ei ole pahemmin. Tässä kuitenkin kerrottakoon, että kaksi koulutyttöä tutustuvat eräänä iltana ja seuraavana päivänä toinen heistä katoaa lähdettyään tutkimaan jäälinnaa. Häntä ei löydetä koskaan.
Kirja oli siis hyvin ahdistava. Tyttöjen välinen ystävyys tuntui painostavana läpi kirjan toivon hiipuessa. Kirjassa on jotain omituista, jotain vainoavaa. Kyllä minä siitä pidin, ainakin jonkun verran, mutta siinä on jotain, mitä en ymmärtänyt. En vaikuttunut niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta silti olen iloinen, että luin tämän, oli tämä sen verran erikoinen tapaus. Mutta mikä se Unnin kauhea salaisuus oikein oli?

PS: Huomasin juuri, etten löytänyt kirjalle edes sopivaa kategoriaa!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Jeanette Winterson - Uskallus ja intohimo

"Ei se ollut sodassa pahinta että näin tovereideni kuolevan vaan se että näin heidän elävän."

Uskallus ja intohimo on jaettu neljän osaan, joista ensimmäisessä puhuu Henri, Napoleonin läheinen sotamies ja toisessa taas Villanelle, venetsialainen nainen. Kolmannes puhuu taas Henri ja neljäs on jaettu molempien kesken.
  Molemmat ovat biseksuaaleja; Henri on alussa rakastunut Napoleoniin, kunnes hänen intohimonsa muuttuu vihaksi ja inhoksi, ja Villanelle rakastaa varattua varakasta naista. Henri rakastuu myöhemmin myös Villanelleen, muttei saa vastakaikua. Henkilöiden tiet kohtaavat Ranskan sodassa, josta he lähtevät karkumatkalle Venetsiaan Patrick-papin kanssa.

Kirja sattui harmittavasti lukukriisini kohdalle, joten en osaa oikein sanoa oliko se hyvä vai ei. Ei se huonokaan ollut, mutta jotain olisin kaivannut lisää. Yliluonnolliset asiat olivat mielenkiintoinen lisä ja toimivat hyvin. Mieltäni kutkutti kovasti salaperäinen Venetsia, joka muuttui koko ajan eikä koskaan pysynyt samana. Kuitenkin se oli hyvin ahdistava paikka omine lakeineen ja tapoineen.

Eipä tässä muuta tule oikein mieleen. Eli ihan hyvä, mutta olisi voinut olla parempi. Luulen kuitenkin, että luen kirjailijalta lisää. Seksuaalivähemmistöistä kirjoittavia kirjailijoita ei ole tungokseksi asti.

Kirjasta löytyi kyllä hienoja ja osuvia lauseita, joista kovasti pidän. Niitä on helppo ja mukava pistää blogiin näytteiksi.Tässä yksi alun sitaatin lisäksi, joka on pyörinyt mielessä kovasti:
"Jossakin pelon ja sukupuolisuuden välimailla on intohimo."

maanantai 15. marraskuuta 2010

Homo-veli jokinen ja muita kummallisuuksia

Olen pitänyt blogiani (aktiivisestikin) niin pitkään, että voisi huvikseen katsoa vähän mitä on tullut luettua.
Eniten osumia on romanttisesti rakkauden kohdalla. Eipä tämä suuri ihme ole, sillä kirjasta kuin kirjasta suurin piirtein ainakin yksi rakkausaspekti löytyy. Vaikka eipä sillä, tunnustaudun kyllä romantikoksi.:)
  Suomi on myös ollut kova juttu, osumia löytyy toiseksi eniten. Tämä hämmästyttää jo enemmän. Jostain syystä minusta aina tuntuu, että luen kovin vähän suomalaista kirjallisuutta, mutta näköjään sitten en... Suomi siis tosiaan kuvastaa kirjailijan kansallisuutta, ei esim. kirjan tapahtumapaikkaa.
  Kolmanneksi pähein asia ovat näköjään naiset, ja miksipäs ei. ;) Mitä olisi kirjallisuus ilman ihania ja kamalia naisia? Ei yhtään mitään.
  Useita osumia ovat saaneet myös kulttuuri (tämä on aika löyhä ja epämääräinen luokitus tosin),yhteiskunta, feminismi, raiskaus, rikos ja uskonto. Hmm, mitähän tuosta pitäisi ajatella... Raiskaus-aiheisia kirjoja on tullut kyllä luettua runsaanpuoleisesti syystä tahi toisesta, ja epäilemättä niitä tulee vastedeskin.

Itseäni kiinnostavat aina kovasti hakusanat, joilla blogeihin löydetään, ja tämä aihe nyt liittyy kummaliseen otsikkooni, nimittäin tuolla homo-veli jokisella on oikeastikin haettu tänne. :D Hakija on joko sekoittanut nimen jotenkin (taisi olla joku Jukka-Veli tms.) tai sitten hän on vain halunnut yhdistää kirjan aihepiirin kirjailijan nimeen. Nerokasta kieltämättä, ja hauskin hakusanapari jolla tänne on löydetty. Samaiseen kirjaan liittyen aija harju on löytynyt useita kertoja ja pitkään ihmettelin kuka ihme tämä henkilö mahtaa olla. Mietin oliko joku muistanut nimeni noin pahasti väärin, kunnes lopulta googletin nimellä itse ja katso: se oli kirjan luettelemissani henkilöissä...
   Muita hittejä ovat olleet Antti Nylén (...), Dorian Grayn muotokuva, Kaiken se kestää ja Miestä ei voi raiskata, niin hakusanoissa kuin luetuissa teksteissäkin. Olipa sitten jotain hyötyä sen Nylénin kyllästyttävän esseekokoelman lukemisessa... Jälkimmäisen esiintymistä en yhtään ihmettele, nimi varmasti jää provosoivuudellaan mieleen.
Lähiaikoina Riikka Pulkkisen Rajaakin on etsitty ja luettu, mikä tuskin ketään yllättää. Yksi kummallisuus on kyllä via merulanan sotkuinen tapaus. Näköjään se johtaa homo- ja biseksuaalisuutta koskevaan kirjoitukseeni, ilmeisestikin Zephyrin listan kautta. Mielenkiintoista!

Sellaista tällä kertaa. Ja kyllä kyllä, vielä niitä oikeita kirjajuttujakin tulee! :)

maanantai 8. marraskuuta 2010

Puolihäpeilevä tunnustus ja monta kirjaa kesken -syndrooma

Katselin äsken blogini tilastoja - mikä hieno ominaisuus muuten! - ja huomasin jonkun löytäneen tänne sanaparilla "seksuaalinen valta". Tämä onkin tunnustukseni: en minä jaksanut sitä lukea. Ei pitäisi arvostella lukematta, mutta ette usko miten puiseva se oli! Kamalan tieteellisen mutkikasta moninaine viitteineen. Tietenkään viitteet ja lähteet eivät ole pahasta, päinvastoin, mutta lukion ykköselle se on turhan haasteellista luettavaa. Olenko vain tyhmä, vai miksen tajua miksi Laasanen on ehdoin tahdoin tehnyt kiinnostuksen kohteestaan niin vaikean? Kuvittelisin kuitenkin, etteivät kohderyhmänä ole pelkästään korkeakoulutetut.
Enkä voi olla mainitsematta, että koko miesasiamiesten touhu näyttää usein hölmöilyltä. Miten joku parisuhdemarkkinateoria edes tasa-arvoon lopulta liittyy? Helvetillinen se on kyllä nimenä...

Ja tästä pääsenkin sujuvasti murehtimisen aiheeseeni eli ns. "monta kirjaa kesken - syndroomaan". Minulla siis on useampi kirja kesken, eri aikoina kirjastosta lainattuja ja pelkään pahoin etten saa niitä luettua. Katson blogiani ja ahdistun, kun viimeisimmästä kirjapäivityksestä on niin kauan, kohta kaikki unohtavat minut. Ja olen laiska ja huono ihminen, kun olen niin paljon netissä enkä lue lainaamiani kirjoja ja ja...
Auttakaa!

torstai 4. marraskuuta 2010

Homo- ja biseksuaalisuus kirjallisuudessa II

Kysyin vajaa viikko sitten blogissani erinäisiä kysymyksiä liittyen homo- ja biseksuaalisuuteen. Herrasväki oli
hyvin yksimielistä ja linkittipä Zephyr jopa listan aiheeseen liittyvistä kirjoista! Kiitos kovasti.^^ Päätin myös linkittää sen blogiini, asianomainen saa valittaa jos ei pidä asiasta. :)

Voisinpa siis vastata kysymyksiini itsekin. Mielestäni aihe/aiheet ovat erittäin kiinnostavia ja luen niistä kertovia kirjoja paljon. Se on eräänlaisena teemana minulla tällä hetkellä. Kirjoja kyllä löytyy, mutta ei voi kyllä valtavasta yleisyydestä puhua. Toki homo- ja biseksuaalisuus ovat vähemmistöjä, mutta voisi se enemmänkin olla esillä. Olen kauhean kyllästynyt heterosuhteiden yleisyyteen, vaikka yleisyyden toki ymmärränkin. Kirjallisuus, kuten kaikki muukin on heteronormatiivista.
Aiheiden kuvaaminen on mielestäni toteutettu hyvin niissä kirjoissa, joita olen lukenut, et valittamista. En ole myötähäpeää kokenut missään vaiheessa. ;) Ainakin homoseksuaalisuutta kyllä taidetaan vähitellen kirjoittaa enemmän?

Eli hyvään suuntaan ollaan menossa, jatketaan vielä paremmin! :)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Marguerite Yourcenar - Anna, sisaresi...

"Mitä ikinä tapahtuukaan, älkää koskaan ryhtykö vihaamaan toisianne."

Anna, sisaresi... on erikoinen ja vähän omituinenkin pieni kirjanen, tai oikeamminkin kertomus veljen ja sisaren välisestä romanttisesta ja eroottisesta rakkaudesta 1500-luvun Italiassa (sisarukset tosin ovat espanjalaisia).
Ajan henkeen kuuluu voimakas uskonnollisuus ja kirjan henkilöt, erityisesti Anna, kieriskelevät synnintuskissaan ja kadotuksen peloissaan. Itse kertomus oli ihan sujuvaa luettavaa, muttei erityisen ravistava kieroutuneesta aiheestaan huolimatta. Paljon hienompi olikin kirjailijan Jälkisanat-osio, jossa hän valottaa kirjoitustaan ja kirjallisuuden muita teoksia, joissa insestiä käsitellään. Kaikkein osuvin oli kuitenkin tämä huomio:

"Noiden viikojen aikana jatkoin kyllä arkisten asioitteni toimittamista, mutta elin keskeytyksettä päähenkilöitteni ruumiissa ja sielussa, liukuen Annasta Migueliin sukupuolirajoista välittämättä, ja tätä jonkinlaista sukupuolettomuuden tunnetta - niin uskon - tuntee jokainen luoja luomustaan kohtaan. Tämä tunne sulkee myös vastaansanomattomasti suun myös niiltä, jotka ihmettelevät, kuinka on mahdollista, että mies voi suorastaan nerokkaalla tarkkuudella kuvata naisen tunteita[..](ajan mittaan, teokseen totuttuaan, yleisö sitä paitsi lakkaa ihmettelemästä koko asiaa) - tai sitä vielä harvinaisempaa paradoksia, että nainen kykenee luomaan oikean, täysiverisen miehen[..]."

Ihan mukava pieni teos. Oli mielenkiintoista upota vanhaan maailmaan, joka tuntuu nykyihmisestä niin valtavan kaukaiselta.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lenita Airisto - Saanko luvan? Ei kun omin luvin!

Tämän kirjan huomasin tutkaillessani kirjaston hyllyä "Miehen ja naisen asema yhteiskunnassa" ja se tarttui mukaani, kuin myös Laasasen Naisen seksuaalinen valta (!). Jälkimmäistä lueskelin kirjaston penkillä odotellessani kyytiä ja täytyy sanoa, että ainakin tässä vaiheessa Airiston kirja rökittää sen sujuvuudellaan 6-0. Laasasen teksti on kovin vaikeaselkoista - mutta eihän tässä pitänyt Laasasesta puhua, vaan Airistosta. ;)

Kirja on ilmestynyt vuonna 2007 ja kuten sanottua se on sujuvaa luettavaa. Olisi tosin voinut olla hieman kiinnostavampikin. Kirja on jaettu seitsemään osaan, joissa käsitellään mm. valtaa, kauneutta ja rahaa. Mukavinta oli lukea eri maiden korkeisiin asemiin päässeistä naisista. Käsi pystyyn kaikki, jotka ette voineet kuvitellakaan esimerkiksi Arabiemiraatteihin naisjohtajia. Niinpä. Mutta kyllä heitä löytyy.
Muodista ja kauneudesta kertova osio oli aika tylsä, mutta johtunee vain siitä, etten ole aiheesta erityisen kiinnostunut. Kauneudesta ja ulkonäöstä vouhotetaan ihan tarpeeksi muutenkin.

Mitähän tästä sanoisi vielä? Ihan mukava kirjanen, herätti ajatuksia, joita en nyt enää muista ja osaa pukea sanoiksi... Mutta lukekaa ihmeessä.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Homo- ja biseksuaalisuus kirjallisuudessa

Kun homoseksuaalisuus on nyt ollut The Puheen- ja Mielipiteidenaihe viime viikkoina ja koska olen lukenut vähälle aikaa useampia homoseksuaalisuutta käsitteleviä ja sivuavia kirjoja, ajattelin esittää muutamia kysymyksiä.

Onko homo- ja/tai biseksuaalisuus mielestäsi kiinnostava aihe kirjallisuudessa? Luetko/oletko lukenut aiheita käsitteleviä kirjoja? Onko aiheita kuvattu hyvin vai huonosti? Miksi/miksi ei? Onko kirjoja, joissa homo- tai biseksuaalisuutta esiintyy, liikaa tai liian vähän? Miksi/miksi ei?
Onko koko näiden aiheiden käsittely täysin yhdentekevää ja turhaa vai ei? Onko kirjallisuus hetero- tai jopa homonormatiivista?

En taidakaan itse vielä vastailla, vaan katson ensin mitä te muut bloggailijat tuumitte. Sitten voisi yrittää tehdä erilliseen postaukseen jotain kömpelöä yhteenvetoakin, jos nyt tähän edes kukaan vastaa...

maanantai 25. lokakuuta 2010

Djuna Barnes - Yömetsä

"Siksi hän vihaa kaikkia, jotka ovat hänen lähellään. Siksi hän sotkeutuu kaikkeen, niin kuin ihminen unessa. Siksi hän haluaa, että häntä rakastetaan, mutta jätetään rauhaan, yhtäaikaa. Hän tappaisi koko maailman päästäkseen itseensä, jos maailma olisi esteenä, ja se on esteenä."

Djuna Barnesin klassikkoteos (?) Yömetsä on omituinen kirja. Ihan viihdyttävä, mutta en kyllä menisi mestariteokseksi sanomaan, kuten kirjan takakansi mainostaa. Kirja on jotenkin omituinen ja vähän sekavakin. Ihmisten puhetyyli on useimmiten mukavaa luettavaa, siinä on sellaista romanttista vanhan ajan henkeä.
Tietysti tässä teoksessa kaikkein omituisinta on se, että siinä kuvataan kahden naisen välistä rakkautta ja eräs tohtorismies on transsukupuolinen, kun nyt otetaan huomioon se, että se on ilmestynyt alun perin vuonna 1936!

Ei tästä ole oikein sanottavaa. Ihan ok pieni kirjanen, ei enempää.

PS: Kuten joku on saattanutkin ehkä huomata, on minulla meneillään eräänlainen homoseksuaalisuutta käsittelevien kirjojen "putki". Aihe on erittäin kiinnostava, ja aion jatkaa HLBTI-kirjallisuuden parissa tulevaisuudessakin. Toivottavasti ette pitkästy. ;-P

torstai 21. lokakuuta 2010

Riikka Pulkkinen - Raja

Pulkkisen esikoinen on osuvasti nimetty, sillä rajan veto ja rajojen vääristyminen on avainsana jokaisen henkilön kohdalla, iästä riippumatta. Kirjassa kulkee aluksi irrallaan viisikymppisen Anjan ja tämän miehen surumielinen tarina ja sen rinnalla teinityttö Marin ja tämän äidinkielen opettajan Julianin salasuhde. Välissä on vielä Julianin pienen Anni-tytön näkökulmaa. Jatkuva henkilöiden vaihtuminen on välillä ärsyttävää, mutta henkilöiden tarinoiden yhdistyessä se lakkaa haittaamasta.

Pulkkisen kielenkäyttö on varsi kaunista, tai ainakin useimmiten. Julianin ja Marin seksikohtauksissa taas kieli rikkoutuu hyvinkin rivoksi ja rumaksi, mutta se lienee tarkoituksellinen tyylirikko. Ja kyllä se sinne sopii minustakin, 16-vuotiaan ja naimisissa olevan miehen suhde on pakostakin yököttävä. Siinä on aina hyväksikäytön sävy. Anjan ja tämän Alzheimeria sairastavan miehen tarina oli surumielisen kaunis ja voimakas.
   Pulkkisella on myös hienoja oivalluksia elämästä. Tämä on mielestäni oikein hieno ja osuva kuvaus vihasta:

 "Vihassa on aina jotakin nautinnollista. Kuin yhtäkkiä saisi oikeuden kaikkeen julmuuteen, sellaiseenkin joka ylittää kuvittelukyvyn rajat. Oikeus ylittää raja, mikä tahansa raja, syöksyy vihassa verenä päähän ja jalkoihin, kohottaa käden lyömään vasten kasvoja, oikeuttaa aseen laukeamaan. Vihan ytimessä on nautinto kaikesta oikeutuksesta. Mikään ei ole kiellettyä koskan raivo oikeuttaa itse itsensä ja pakottaa toimimaan. Vihassa, kuten halussakin, pääsee osalliseksi tulesta."

Mutta kun silti. Tarinat kulkevat loppujen lopuksi ihan jouhevasti ja kielikin on ihan paikallaan, mutta silti jokin ärsyttää. En osaa oikein eritellä että mikä, mutta jokin. Minulla on sama tilanne kuin Reeta Karoliinalla: en osaa sanoa oliko tämä nyt ihan hyvä vai todella hyvä. Ehkäpä Mari oli jotenkin se ärsyttävä hahmo, vaikka kaiken todennäköisyyden mukaanhan juuri häneen minun olisi luullut samastuvan. En tosiaankaan samastunut, Mari oli minusta aika väsyttävä ja melkeinpä sietämättömän mukautuvainen kaikkeen, mitä hänen ystävänsä keksi. Oma ajattelu on sallittua...

Eipä silti, kyllähän tämän ihan mielellään luki ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että luin. En minä tätä täysin tyrmää eli lukekaa ihmeessä, jos olette sitä suunnitelleet. :)

perjantai 15. lokakuuta 2010

Marja-Leena Parkkinen - Ulos kaapista! - Tositarinoita homoseksuaalisuuden kohtaamisesta

"Mä en haluu olla, jos äiti ei rakasta mua."

Marja-Leena Parkkinen kokosi suomalaisten ja suomenruotsalaisten homoseksuaalien sekä heidän vanhempiensa tarinoita yksiin kansiin parisuhdelain päätöksen aikoihin. Ihmisiä ja tarinoita löytyy laidasta laitaan, joillain oman identiteetin löytäminen on vienyt vuosikymmeniä, joillain on ollut vaikeuksia hyväksyä se. Lähipiirin reaktiota on pelätty ja toisinaan se pahin peikko on ollut vain siellä omassa päässä. Ikävä kyllä löytyy niitäkin tarinoita, joissa vanhemmat ovat suhtautuneet todella ikävästi.

Oikein mainio kirja! On mielenkiintoista lukea muiden kaltaistensa ajatuksia eri vuosikymmeniltä. Tämä myös itketti välillä kauheasti, varsinkin alussa. Ihmisten pelko itsestään ja muiden suhtautumisesta oli riipaisevaa luettavaa, josta hyvänä näytteenä tuo tekstini alussa oleva sitaatti.
  Kaikkein järjettömimmiltä tuntuivat kahden isän reaktiot heidän kuullessaan poikansa homoudesta: ensimmäinen halu oli ollut tehdä itsemurha! Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi homoseksuaalisuus on monesta vieläkin arka aihe, josta olisi joidenkin mielestä parempi olla puhumatta? Tästähän tuli vähän aika sitten mainio esimerkki Ajankohtaisessa kakkosessa...

Henkilöt olivat kirjoittaneet tarinansa itse, mikä on ehdottomasti hieno tapa tuoda heidän kokemuksensa esiin. Hyvä myös, että mukana oli vanhempiankin.

Suosittelen ilomielin kaikille! Kirja on hyvin sujuvaa luettavaa. Suurta plussaa vielä lopusta löytyvästä pienestä historiikista sekä listasta HLBT-ihmisiä koskevasta kirjallisuudesta ja tutkimuksista.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Vigdís Grímsdóttir - Z - rakkaustarina

"meillä kaikki on tuoksunut
meillä kaikki on tuoksunut syksyltä
tältä värien ajalta
kun kesä sulaa
punaisen ja ruskean alle
ja talvi levittää
kaipauksensa
valkoiseksi"

Z - rakkaustarina on tarina kahden naisen välisestä rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta, joka saa suhteettomat mitat. Kirjailija pyörittää tarinaa Annan, vakavasti sairaan ja teillä tietymättömillä olevan naisen, tämän rakastetun Z'n sekä Annan siskon kautta. Z, Annan sisko Arnthúdur ja tämän mies ovat kokoontuneet yhteen ja pelätessään Annan puolesta he keskustelevat ja Z lausuu Annan runoja. Aiemmin Z'a vierastanut Arnthúdur alkaa tutustua tähän, ja tulee jakaneeksi monta tuskallista muistoa ja salaisuutta tämän kanssa. Samalla Anna käy toisaalla läpi runojaan ja Z'n kirjeitä sekä elämäänsä.

Olin hieman huolissani aloittaessani, sillä pettymys Sydän, kuu ja sinilinnut -kirjan kanssa oli tuoreessa muistissa eikä alku rullannut sujuvasti. Turhaan kuitenkin pelkäsin: kun pääsin rauhoittumaan ja keskityin kirjaan kunnolla, se alkoi avautua - ja oli sitä tuttua ja rakasta Grímsdóttiria. Tämä nainen osaa kyllä kirjoittaa!
Kirjan runonpätkät ovat kauniita ja osuvia, ja proosatekstikin hieman runomitalla pätkittyä. Kirja oli kovin surumielinen ja se jätti viipyilevän ja jotenkin haikean tunnelman. Grímsdóttirin maailma on erikoinen, sitä ei voi kuvailla kunnollisesti. Kuten aiemmin mainitsin, se pitää kokea itse.
Plussaa epäheteronormatiivisesta tarinasta! Suosittelen lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa hieman erikoisempi lukukokemus.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Leena Parkkinen - Sinun jälkeesi, Max

"Vaikka nainen pystyisi peittämään inhonsa ja unohtamaan mitä olette, niin te ette pysty. Jäätte katselemaan itseänne peilistä aamulla kun ajatte partaanne. Näette ketkä teitä katsovat. Te tiedätte. Vain toinen samanlainen voi ymmärtää kaltaistaan. [...] Joka kerta kun katsotte vaimoanne, näette sen mitä teiltä puuttuu."

Max ja Isaac ovat siamilaiset kaksoset, jotka on myyty lapsina sirkukseen. Äiti ja isä jättivät heidät äidin isän ja sisaren hoteisiin jo hyvin pieninä. Max on eläväinen ja ärsyttäväkin, Isaac taas eräänlainen sivustakatsoja. Miesten luonteet eroavat siis paljon toisistaan, mutta silti yön pimeinä tunteina Isaac painautuu veljeään vasten pakahtumaisillaan rakkaudesta.
  Sivuhahmoissa on niin homoja, lesboja, biseksuaaleja kuin pedofiilejakin ja paljon muita. Sirkus on täynnä kummajaisia ja "kummajaisia".

On vaikea sanoa mitään järkevää kirjasta, joka on arvioitu niin useassa blogissa. Päällimmäisenä on pieni pettymyksen tunne. Tässäkö se oli? Kävi niin kuin joskus käy; odotukset ovat liian korkealla, kun kaikki ylistävät. Mutta ei se silti huono ollut. Kuten jo on mainittukin, suomalainen nurkkakuntaisuus loistaa poissaolollaan. Kirjailija pyörittää tapahtumia luontevasti eri maailmankolkissa ja vuosikymmenissä. Ja kyllähän  erilaisuuden kuvaaminen on tässä oikein hienosti toteutettu, on mahtavaa, että löytyy ihmisiä jotka sen osaavat tehdä.
Lopusta en osaa sanoa oikein mitään. Kyllähän sen aavisti jo melko alussa, mutta toteuttaminen olisi voinut olla parempi. Nyt jäi vähän "ja sitten?"-olo. Mutta joka tapauksessa, mainio esikoinen, vaikka arvioni aika nuivalta saattaa kuulostaakin.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Saavatko kirjat sinut itkemään?

Jokunen aika sitten bloggasin Helen Walshin romaanista Englantilainen tragedia. Uskokaa tai älkää, se oli ensimmäinen kirja, joka sai minut itkemään ihan sillä tavalla oikeasti, suorastaan valtoimenaan! Aiemmin on toki tapahtunut sellaista silmien kostumista, mutta en ole ikinä kehdannut itkeä. Poika ja Ilves oli kyllä sellainen paketti kirjanakin, että vetistelyn tarvetta olisi ollut.

Aihe tuli mieleeni Jennin bloggauksesta, jossa hän käsittelee pelottavia kirjoja. Mutta entäs sitten ne itkettävät opukset? Mille/millaisille kirjoille olette itkeneet? Vai oletteko samanlaisia kuin minä, ettette ole kehdanneet vetistellä (varsinkaan, jos paikalla on muita)?

Sana on vapaa.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Virginia Woolf - Oma huone

"Älyllinen vapaus riippuu aineellisista seikoista. Runous riippuu älyllisestä vapaudesta. Ja naiset ovat aina olleet köyhiä, ei ainoastaan kahden sadan vuoden ajan vaan aikojen alusta."

Tuossa itse asiassa on tiivistettynä tämän klassikko kirjan sanoma. Woolf tarkastelee naisten ja miesten eroja sekä naisia ja kirjallisuutta. Hän pohtii, mitä nainen tarvitsee kirjoittaakseen, ja nämä asiat ovat oma huone (jonka saa lukittua) ja 500 puntaa vuodessa. Eikä kukaan, joka ei ole käynyt kouluja, voi kehittyö neroksi vaikka lahjakas olisikin.
  Pitää toki muistaa, että kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1928, jolloin länsimaisillakaan naisilla ei ollut samanlaista tasa-arvoa kuin nyt. Meille kirjan huomiot lienevät itsestäänselviä, mutta on ihan hyvä välillä muistaa mistä ollaan tultu ja kiittää entisaikojen naisia (ja miehiäkin), jotka ovat osaltaan vaikuttaneet nykyiseen tasa-arvoon.

Kirja oli oikein hyvä! Alku oli jotenkin kankea ja vaikea, mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan. Alussa minua häiritsi kirjalilijan arkuus hänen tuodessaan esiin epäkohtia, vaikka toisaalta ymmärrän sen ihan hyvin. Tosin se taisi olla tietoisesti tehty, sillä loppua kohden kritiikki muuttui purevammaksi ja osuvammaksi.
  Miestenkään ei kannata pelätä tai ärsyyntyä. Tässä feminismin klassikossa ei räyhätä ja osoitella sormella kaikkia miehiä; vain niitä, jotka ovat sen tarpeessa. Woolf myös viisaasti toteaa, ettei hyökkäys miessukupuolta vastaan ole järkevää, sillä ei naisten huono asema ole kollektiivisesti kaikkien miesten vika.
Hieman ihmettelin jonkinlaista antipatiaa romaanikirjailijoita kohtaan. Vai kuvittelinko sen vain?
Vähäsen eri mieltä olen myös miesten ja naisten erojen huomioimisessa. Toki on hyvä iloita erilaisuudesta, mutta en ole kovin vakuuttunut siitä, kannattaako yleistää sukupuolien erilaisia piirteitä, niistä kun nopeasti tulee stereotypioita.

Vielä yksi pieni huomio, joka sattui silmään: "Vannothan että olemme kaikki naisia? Siinä tapauksessa voin kertoa, että heti seuraavat lukemani sanat olivat: >>Chloe piti Oliviasta...>> Älä hätkähdä. Älä punastu. Myönnetään vain omassa yksityisessä seurassamme, että tällaista joskus sattuu. Silloin tällöin naiset pitävät naisista."
Erittäin mielenkiintoista! Tarkoittaako Woolf tuolla tosiaan naisten välistä rakkautta? Hänellähän oli nimittäin suhteita naisten kanssa itselläänkin. Vai oliko tuo humoristinen piikki ihmisille, joiden mielestä naiset eivät tule toimeen keskenään, eivätkä voi siis pitää toisistaan? Aika erikoista, että vuonna 1928 olisi puhuttu asiasta noin suoraan... Mutta voihaan olla, että Woolf on tosiaan sen tahallaan laittanut noin, uskoen että ihmiset eivät edes osaisi kuvitella siinä puhuttavan homoseksuaalisuudesta.

Oikein mukava pieni teos! Suosittelen kovasti kaikille. On joskus hyvä pysähtyä miettimään asioita ja pitää sitä kautta tiukasti kiinni tasa-arvosta.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Jeanette Winterson - Ei appelsiini ole ainoa hedelmä

"Minä rakastan häntä."
"Silloin sinä et rakasta Herraa."
"Rakastanpas, minä rakastan kumpaakin."

Jeanette on adoptoitu uskovaiseen perheeseen ja hänen adoptioäitinsä haluaa hänestä lähetyssaarnaajan. Jeanette julistaa Herraa ja puhuu koulussa uskosta niin paljon, että opettajatkin ärtyvät. Kaikki sujuu hyvin, kunnes seurakunnassa räjähtää pommi: Jeanette rakastaa naisia.

Olen enemmän kuin hämmentynyt tästä kirjasta. Alku ja erityisesti keskikohta olivat loistavia: eräässä kohtauksessa sydämeni alkoi jyskyttää niin kovaa ja jännitys nousta, että minun oli keskeytettävä lukeminen ja tehtävä välillä jotain muuta! Sen perusteella kirja on erittäin hyvä. Mutta se loppu sitten... Kirja ensinnäkin loppui kuin seinään ilman mitään kunnollista päätöstä ja lopputapahtumat olivat minusta epäuskottavia. En myöskään oikein ymmärtänyt tarinanpätkiä Jeanetten tarinan lomassa. En tosiaankaan tiedä, onko tämä melko hyvä vai todella hyvä kirja.

Epäilisin tämän olevan hyvin omaelämäkertainen, ihan jo päähenkilön ja kirjailijan nimen vuoksi. Lisäksi kirjan lipareessa mainitaan kirjailijan kasvaneen uskovaisessa adoptioperheessä Pohjois-Englannissa. Kaikki täsmää.
   Tämä oli kyllä myös hyvin ahdistava. Jeanetten äiti vaikuttaa olevan täysin sekaisin ja seurakunnan reaktio tämän tyttären lesbouteen on inhottava, niin kirveä kuin ahdasmielisillä uskovaisilla voi olla. Näiden ylimielisyys muita ihmisiä kohtaan on myös raivostuttavaa. On kyllä uskomatonta, miten aivopesty Jeanette onnistuu omin avuin irtautumaan kirkosta.

Olen silti tyytyväinen, että luin tämän. Ei tämä missään nimessä huono ollut, ja lukeminen oli sujuvaa. Suosittelen kaikille ei-niin-tavallisen tarinan ystäville.

torstai 23. syyskuuta 2010

Chimamanda Ngozi Adichie - Puolikas keltaista aurinkoa

Huh, sainpas tämän järkäleen loppuun! Eihän se vienytkään kuin... viikon?

Kirjassa kuvaillaan vain 4 vuotta olemassa olleen Biafran sotaa Nigeriaa vastaan. Biafra julistautui itsenäiseksi, mutta kovin moni maa ei suostukaan tunnustamaan sitä, ja alkaa sota. Sitä käydään läpi yläluokkaisen korkeastikoulutetun perheen ja näiden palvelijan Ugwun kautta.

Kirja oli kovin mielenkiintoinen! Ehkä loppuvaiheilla oli pientä lässähdystä, mutta ihan se loppu oli hieno. Ja avoimuuttakin jäi. Usein sellainen tekniikka harmittaa minua lukijana, vaikka toisaalta pidänkin niistä - hieman ristiriitaista? Tässä se kuitenkin oli paikoillaan, ettei tullut liikaa selittelyä.
   Ugwu oli mielenkiintoisin hahmo. Hänhän oli "hyvisten" puolella, mutta hän ei tosiaankaan osoittautunut täysin hyväksi. Ja eipä kyllä kukaan muukaan perheestä, paitsi pieni Baby. (Kamala nimi!)

En ole tutustunut afrikkalaiseen kulttuuriin tai kirjallisuuten ollenkaan aiemmin, ja tämä oli oikein hyvä aloitus! Suosittelen lämpimästi, erityisesti niille, jotka haluavat lukea edes yhden afrikkalaisen kirjan elämänsä aikana.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Minut on palkittu!

Sain ihanalta Lumiralta Beautiful Blogger-awardin! Nyt en millään jaksa keksiä seitsemää tunnustusta itsestäni, mutta lupaan muoksia ne tähän merkintään mitä pikimmin. :) Ja samalla sitten laittaa palkinnon eteenpäin.
 ****

No niin, nyt sitten ne tunnustukset. Kauhean vaikea keksiä...

1. Olen hevari. Päälläni on aina mustaa ja pukeudun farkkuihin sekä bändipaitoihin/huppareihin.

2. Loogisesti siis lempimusiikkini on metallia. Kuuntelen paljon ns. underground-musiikkia, mm. Epicaa, Leaves' Eyesia, Lyrieliä, Korpiklaania yms. Tunnetuimmista sydäntä lähellä ovat Nightwish, Children Of Bodom, Within Temptation, Mokoma ja Evanescence.

3. Kuitenkin Johanna Kurkela on uusi salainen paheeni. Olen yleensäkin heikkona kaikkeen surumieliseen ja kauniiseen musiikkiin.

4. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat intohimoni. Kummastakaan en voisi luopua.

5. Lempiaineitani koulussa ovat saksa, englanti ja äidinkieli. Niissä olen hyvä ja niistä varsinkin viimeinen tulee olemaan tärkeä unelma-ammatissani...

6. ...joka on toimittaja.

7. Olen hyvin kiinnostunut HLBTI-ihmisiin liittyvistä asioista, sillä kuulun heihin itsekin: olen lesbo. Olen myös feministi.

Tulipas tylsiä "tunnustuksia". Toivottavasti ette pitkästyneet. :D

Pistän palkinnon eteenpäin näihin blogeihin (ei erityisessa järjestyksessä):
Jatulintarha
Myytinmurtaja
Hreathemus
Reeta Karoliina
Seksualisti
Maailma feministin silmin
Le Bleu Et La Poussiére

Onnea voittajille! :)

Kari Hotakainen - Ihmisen osa

"Aito hullu on siinä hulluudessaan sisällä kuin helmi simpukassa."

Juoni lyhyesti: Salme Malmikunnas tapaa kirjailijan. Hän ei ole koskaan pitänyt kirjailijoista, mutta kun tämä tarjoaa hänelle suurta rahasummaa, jotta hän antaisi elämänsä kirjailijan kirjaa varten, Salme suostuukin. Mutta mikä onkaan totta ja mikä valhetta?

Ensimmäinen hotakaiseni on luettu! Tai siis jos laveasti ajatellaan, olen minä joskus pienenä lukenut Satukirjan. Mutta joka tapauksessa kannattaa lukea! Ymmärrän hyvin, miksi niin monet pitävät Hotakaisen tyylistä. Hänellä on todella nasevia ajatuksia teksteissään. Mutta huumoria? No toki sitäkin löytyy, mutta... Kyllä tämä minusta ainakin lopussa oli traaginen eikä koominen. Loppu oli aika karmea itse asiassa.
  Luvut olivat mukavan lyhyitä ja selkeitä. Salmen postikortit kevensivät tarinaa mukavasti. Saan harmaita hiuksia pitkistä luvuista!
  Salme oli lempihahmoni ehdottomasti. Hotakainen on kyllä melkoinen taituri, kun tavoittaa niin monen erilaisen ihmisen ajatusmaailman. Salmella oli hauskoja ajatuksia. Afrikkalaismies Biko oli myös virkistävä henkilö muuten supisuomalaisessa kavalkadissa.

Suosittelen kokeilemaan! Kirja ei ole kovin paksu, joten ei pitäisi uupumusta tulla. Tosin oikea aika tulee olla, itsellä jäi aluksi kesken. Kun nyt luin alusta, en tosiaankaan ymmärrä miten tämä saattoi tuntua jotenkin vaikealta kirjalta. Kokeilkaa!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Helen Walsh - Englantilainen tragedia

Voi. Itku. Näin surulliset kirjat pitäisi kieltää lailla!
Olen ihan hämmennyksissä. Ei koskaan mikään kirja ole saanut minua ihan oikeasti itkemään - ja tämän lopulle pillitin kuin pieni puro!

Tarina alkaa varsin onnellisesti. Robbie Fitzgerald, nuori laulajalupaus saa kaikkien sydämet särkymään laulullaan Irish Clubilla ja kykyjenetsijä huomaa hänet. Kotona odottaa malesialainen raskaana oleva vaimo ja alle kouluikäinen poika. Mutta kaikki menee pieleen. Vaimo, Sheela, odottaa miestään sydän syrjällään - ja joutuu skinien raiskaamaksi. Siitä lähtee Fitzgeraldien alamäki, oikea tragedia. Sheela salaa raiskauksen, väittää sitä pelkäksi murroksi. Sitten mennään ajassa eteenpäin ja kerrotaan jo lastenkin näkökulmasta. Poika, Vincent eli Vinnie, on raa'asti koulukiusattu ja hyljeksitty nörtti, Ellie taas selviytyjä. Hiljalleen mennään taas eteenpäin, ja kuinkas sitten käykään?

Voi pikku Vinnie, ei sinulle voinut käydä niin!
Silti, kiitos Helen Walsh - sinä teit sen, mihin yksikään toinen kirjailija ei ole vielä pystynyt!

torstai 2. syyskuuta 2010

Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä

"Sen minä sanon, ettei tässä maailmassa Jumalaa ole, on vain helvetti. Ja tässä maailmassa se on meillä päässämme, sydämessämme. Paha henki asuu meissä jokaisessa, ja jokainen voi milloin tahansa päästää pahan henkensä valloilleen."
 
Hrrr, millainen kirja! Kammottavampaa en ole aikoihin lukenut.

Pienessä Einhausenin kylässä kuohuu: syrjäisen Tannödin maatilan joka ainoa asukas on tapettu raa'asti. Kylän asukkaat kertovat vuorotellen tuntojaan ja mielipiteitään tapauksesta ja siitä päivästä, jolloin näkivät jonkun perheestä viimeisen kerran. Nopeasti käy ilmi, ettei perhe ole kovin pidetty ja heistä alkaakin paljastua likaisia salaisuuksia. Välillä on pätkiä, joissa henkilöä ei paljasteta, vaan jää lukijan pääteltäväksi kuka henkilö mahtaa olla.

Kammottava, mutta erinomainen kirja! Kerrankin mukana ei ole väkisin väännettyä rakkaustarinaa, vaan keskitytään olennaiseen. Kirjassa ei myöskään ole minkäänlaista etsivää tai muuta vastaavaa, joka koittaisi selvittää rikosta. Täytyy kyllä sanoa, että järkytyin tajutessani, kuka murhaaja on.

Kirja oli siitäkin hyvä, että se oli nopealukuinen, luin sen tämän päivän aikana, aikaa meni yhteensä suunnilleen reilu kaksi tuntia varmaankin. Sivuja ei olekaan kuin 231.
  Heikkohermoisille en tosiaankaan suosittele. Vaikka itse murhalla ei loppujen lopuksi niin kamalasti mässäillä, niin tunnelma on hyytävä melko alusta asti.

"Anna, tappaa voi vain sen, mitä rakastaa."

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Imre Kertész - Lopetus

"Ihminen elää kuin maan mato, mutta kirjoittaa kuin jumalat."

Lopetus on oikea pieni suuri kirja! Harvoin mielipide kirjasta muuttuu näin perustavanlaisesti: alkupuolella kirja oli minusta tylsä ja epäilin sen jäävän kesken, mutta kun nyt taas tartui siihen sisukkaasti, se osoittautuikin taideteokseksi. Kaikkea en ymmärtänyt - kirjassa on paljon lauseita, jotka ovat kuin aforismeja ja tässä on paljon filosofiaa. Ehkä minun pitää lukea tämä joskus myöhemmin, joskus kymmenen vuoden päästä vaikka. Sitten se varmaan aukeaa paremmin.

Päähenkilö Keserülla on pakkomielle etsiä itsemurhan tehneen ystävänsä B:n romaani. Todisteita siitä ei ole, mutta Keserü on täysin varma asiastaan. Oikea kirjailija ei lähtisi ja jättäisi keskeneräistä teosta. Matkan varrella B:n ex-vaimokin käy tapahtunutta läpi.

Onneksi luin loppuun!

perjantai 27. elokuuta 2010

Jude Devereaux - Tie unelmiin

Jaahas, taas yksi Devereaux luettuna. Ja kuinkas sitten kävikään...

Carrie Montgomery on nuori ja naiivi, ja rakastuttuaan mieheen valokuvan perusteella, hän menee tämän kanssa naimisiin huijaamalla olevansa sellainen kova työihminen, jonka mies haluaa. Tästä luonnollisesti ei seuraa hyvää.

Ääh, petyin. Tiedän tiedän, hömpän genressä on epäuskottavia käänteitä ja yleensä ne eivät minua häiritse, mutta tämä kyllästytti. Tai siis nopeaan tahtiinhan tätä luki ja ei malttanut oikein laskea käsistään, mutta lopputunnelma on vähän pettynyt. Pidin kovasti Ylämaa- sarjasta, ja tämäkin Carrie on kaiketi jotain sukua sarjan Montgomeryille. Vai onko? Carrien veli Ring ja tämän oopperalaulaja-vaimo LaReina mielestäni seikkailivat jossain näistä kirjoista. Varsinkin tuo nimi LaReina on niin tuttu...

No, en heitä vielä kirvestä kaivoon. Devereaux on parhaimmillaan erittäin hyvä kirjailija ja aion kyllä lukea vielä ainakin yhden hänen kirjoistaan. Muistaakseni Ylämaan lupausta en ole lukenut...

PS: Kansi hämäsi kauheasti. Luulin, että tämä on yksi kirjailijan nykyaikaan sijoittuvista romaaneista, mutta ei ollutkaan. En osaisi yhdistää kannen hehkeää amerikkalaisnaista 1800-luvulle...
Ja lukunäytettä en jaksa tästä laittaa, kun ei ollut mitään erityisen vaikuttavaa kohtaa. Pahoittelen myös päivitystahtia, lukio vie mukavasti aikaa lukemiselta.

torstai 19. elokuuta 2010

Uma Karma - Kaiken se kestää

Yhyy, nytkö se jo loppui?
Tätä minulle suositteli Lumira ja rakastuin tähän kirjaan hurjasti!

Kirjan päähenkilöjä ovat lukioikäiset Luukas ja Tuukka. Tuukka on skeittari ja Luukas urheiluluokkalainen ja rikas - siis 'parempaa kastia'. Mikään ei näytä yhdistävän poikia, mutta he ovat ihastuneita toisiinsa. Luukas kutsuu Tuukan bileisiinsä ja Tuukka tulee. Siitä lähtee poikien ystävyyttä vahvempi suhde, johon tuovat hankaluutensa Luukaksen uskonnolliset ha konservatiiviset vanhemmat sekä urheiluluokan kapeakatseiset opiskelijat, jotka eivät voi sietää Tuukkaa.

Sinänsä aika kliseinen asetelma, mutta ei haittaa kun on kirjoitettu näin hyvin ja erikoisuutena on kerrankin kahden teinipojan romanssi. Pojat olivat niin kauhean suloisia! Tekisi mieli vain koko ajan ylistää tätä, mutta en kehtaa kuitenkaan. :D Ja siitä olen iloinen, että kumpikaan henkilöistä ei ollut mitenkään stereotyyppinen homo eikä ollut taustalla sellaista heterokaavaa, että toinen olisi ollut suhteen nainen ja toinen mies.

Pojat ottavat yhteen ja riitelevät turhasta niin että on sydän syrjällään jännittämässä lopputulosta. Kliseinenhän tämä oli, mutta sellaisiakin kirjoja tarvitaan. Suosittelen lämpimästi kaikille! Ja kiitos Lumira! <3


"Luukas...", Tuukka aloitti epäröiden.
Hän käänsi ruskeat silmänsä jälleen Luukakseen ja nuolaisi ylähuulen lävistävää haavaa.
  Luukas huomasi Tuukan jännittävän ja rohkaisi häntä pienellä hymyllä.
"Kerro vaan", hän kuiskasi.
"Sitä vaan et... Kun mä oon miettiny... Mikä tää meidän juttu oikein on?" Tuukka puki sanoiksi kysymyksen, joka oli pyörinyt molempien mielissä jo useita kuukausia. "Tai siis että ollaanks me niinku..."
   Luukas täydensi Tuukan kysymyksen päässään ja hymyili vinosti.
 "No joo, eiks me olla? Yhdessä."  

maanantai 16. elokuuta 2010

Gerd Brantenberg - Egalian tyttäret

Tämän kirjan bongasin Sallan blogista.

Kirjan takakansi mainostaa tätä satiirina ja sitä se varmaan onkin. Itse kyllä ymmärrän satiirin olevan edes jollain lailla hauskaa, mutta minua tämä vain suretti. Tässä siis sukupuolten vallanjako on käänteinen, miehet eli männät ovat alistettuja ja naiset eli emännät vallassa. Tunnistin niin hyvin niitä ilmiöitä mitä kirjassa esiintyi! Rankinta oli lukea päähenkilö Leenatanin (mäntä) joukkoraiskauksesta. Päällepäätteeksi Leenatanin äiti vielä syyllistää tämän tapahtuneesta, koska "mitä muuta voi odottaa kun kuljeksii yksinään pimeässä". Kaikki oksettavat tekosyyt etuoikeuksiin. Oli myös kamalaa lukea Leenatanin häpeästä omaa vartaloaan kohtaan.

Mutta sitten alkaa mennä paremmin. Leenatan kokoaa ystäviensä kanssa maskulistien joukon (=feministit), joka alkaa vaatia oikeuksia männille. Ja tässäkin kirjassa taas homoja! Minulla on jonkilainen homotutka kirjojen suhteen näköjään. :D

Suosittelen ehdottomasti! Ei hauskaa luettavaa (välttämättä), mutta jokaisen olisi syytä lukea tämä. Siitä näkyvät kaikki sorron muodot, vaikkakaan kaikki eivät nyky-Suomessa ole enää vallalla. Kirja ajoittuisikin suurin piirtein 40-70-luvuille kaiketi. Erilaisia piirteitä näistä ajoista on. Valitettavasti ei tule nyt lukunäytettä, koska kirja on jo palautettu kirjastoon.

torstai 12. elokuuta 2010

Kirjojen keskeyttämisen sietämätön vaikeus

Aina silloin tällöin jossain blogissa joku mainitsee, kuinka ei oikein saa jätetyksi kirjoja kesken, vaikka kuinka tylsistyttäisi, tai jos jättää niin aivan varmasti joskus lukee loppuun.

 Jäin miettimään tätä ja tunnistan piirteen kyllä itsessänikin. Jonkinlaisena perfektionistina minun on hankala myöntää itselleni, että en nyt ihan oikeasti vaan tajua jostain kirjasta yhtään mitään eikä itse asiassa vois vähempää kiinnostaa. Muistan hyvin kirjoja, joita olen jättänyt kesken ja kyllä, suunnitelmissa olisi lukea loppuun nekin.

Aihe tuli mieleeni, koska olen nyt juuri sellaisessa tilanteessa. Minulla on kesken Monika Fagerholmin 'Säihkenäyttämö' jota olen koettanut ahkerasti lukea. Kuten jo Reeta Karoliinan blogiin kirjoitin, niin kyllä, on siinä paljon hyvääkin. Yhdessä vaiheessa olin kovinkin innoissani. Mutta nyt en vain jaksa. En oikeasti ymmärrä henkilöiden puheita ja ne alkavat ärsyttää. Liikaa porukkaa, liikaa näkökulmia ja liikaa tapahtumia. Ja silti en haluaisi jättää kesken. Totta kun on sekin, että toisinaan kirjat yllättävät iloisesti lopussa. Entä jos missaan jotain hienoa?
 Sama tilanne on Vigdís Grímsdóttirin kirjan 'Sydän, kuu ja sinilinnut' kanssa. Olen ihan ihmeissäni tästä. Aiempaa osaa rakastin, siinä oli ihanan kaunis tunnelma, vaikka kaikkea hurjaakin tapahtui. Ja tätä kakkososaa oikeastaan inhoan. En pidä päähenkilöstä ja meno on muutenkin melko sairasta. Kirja on ohut, mutta silti hidaslukuinen ja se kyllästyttää minua. Jätänkö siis tämänkin?

Olen päivä päivältä ärtyneempi itseeni ja siihen, etten saa kirjoitetuksi blogiin nyt mitään, kun en ole lukenutkaan mitään. Intoa lukea jotakin silti on. 

Kuinka te muut suhtaudutte aiheeseen? Jos joku on lukenut nämä (Reeta on, vink vink :D), niin kertokaa, menetänkö jotain suurta keskeyttäessäni ja palauttaessani nämä kirjastoon? Mitä mahdollisesti itse jätitte kesken ja miksi? Aiotteko palata asiaan uudelleen?

torstai 5. elokuuta 2010

Liisa Huhta & Rosa Meriläinen - Feministin käsikirja

Kirja on nimensämukaisesti käsikirja. Alussa on feministin kymmenen käskyä, joista jokainen on aina oma lukunsa kirjassa. Ohjeet ovat oikein hyviä!
Lukujen yhteyksissä käydään läpi erilaisia teemaan liittyviä asioita - huumoria unohtamatta - ja ihmiset kertovat, kuinka heistä tuli feministejä. Tutkitaan arkipäivän asioita ja erityisesti feminismin ja perheen yhdistämistä aina kotitöiden jakamisesta lasten kasvatukseen. Myös eri feministit käydään läpi, mikä on ehdottoman tärkeää. Ihmisillä kun tuntuu olevan aiheesta harhakäsityksiä eikä aina hahmoteta, ettei ole olemassa yhtä ainoaa feminismiä.

Siitä olen erityisen iloinen, että miesten asemaa tuodaan myöskin esille, se kun on omiaan herättämään heidänkin kiinnostustaan. Ja myös noissa esitellyissä feministeissä muuten on pari miestä. :) Hauska lisä olivat eri ihmisten sitaatit sivujen reunoilla.

Suosittelen kaikille, jotka haluavat tutustua feminismiin ja joilla on mahdollisesti termejä hakusessa - kirjan lopussa on mainio luettelo selityksineen. Ja suositellaan erityisesti miehille!! Ei teitä haukuta ja syyllistetä. :D

Lopuksi hauska sitaatti kirjailija Märta Tikkaselta (s. 92): "Pidä ruususi raivaa sen sijaan ruokapöytä."

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Luin tästä kirjasta eri paikoista ja yhtäkkiä tuli hämmennys: Dorian onkin mies eikä nainen! Tätä hämmästelin aloittaessani lukemista.

Kirjan päähenkilö siis on kuvankaunis Dorian Gray, josta tämän ystävä maalaa upean taulun. Dorian tulee kateelliseksi kuvalleen, koska se pysyy aina nuorena ja kauniina, hän taas vanhenee ja rumentuu. Niinpä hän toivookin ääneen, että kävisi toisinpäin. Ja niinhän siinä käykin. Dorian ei vain ymmärrä ensin, että kuva heijastaa hänen sieluaankin, ja miehen tehdessä yhä pahempia tekoja muuttuu kuvakin sen mukaiseksi.

Oscar Wilde oli tunnetusti homoseksuaali ja luin tätä nyt aika lailla siitä näkökulmasta. Ja aivan suoraanhan siellä pamahti homoeroottinen ihastus aika alkupuolella, mitä kyllä kummastelin ajatellessani julkaisun aikakautta (viktoriaaninen Englanti). Silti se oli oikein viehättävä juonne ja nautin kirjasta muutenkin. Näissä 1800-luvun kirjoissa on sellainen tietty tunnelma ja kielenkäyttö. Ne vaativat alussa usein jonkin verran kärsivällisyyttä, mutta mielestäni ne ovat oikein ihania kirjoja. On hauskaa tutustua niiden kautta jo ammoin menneeseen aikaan.

Suosittelen kaikille vanhemman kirjallisuuden ystäville! Tämän kirjan kohdalla ei myöskään tarvitse pelätä voimakasta uskonnollista paatosta.

Lukunäyte s. 131-132:
"Taiteilijan lähdettyä Dorian Gray hymyili. Basil parka! Kuinka vähän hän tiesikään kiellon todellisesta syystä!
Miten kummallista: hänen ei ollut tarvinnut paljastaa omaa salaisuuttaan, vaan aivan kuin sattumalta olivatkin tulleet ilmi hänen ystävänsä salaiset ajatukset! Miten monia asioita tuo outo tunnustus selittikään! Taitelijan mielettömät mustasukkaisuuden puuskat, hänen kiihkeä kiintymyksensä, liioitellut ylistelynsä, omituinen sulkeutuneisuutensa... nyt hän ymmärsi ne kaikki ja sääli Basilia. Ystävyydessä, joka näin lähenteli lemmentarinaa, näytti olevan jotain traagista."

Elina Hirvonen - Että hän muistaisi saman

Tämä teos on useimmissa kirjablogeissa jo arvioitu, ja pitihän minunkin tähän tarttua.

Kirjan päähenkilö on  Anna, joka alkaa muistella menneisyyttään käyden läpi eri vaiheita elämässään, välillä nykysyyttäkin on välissä. Hän muistaa, miten isä hakkasi pikkuveljeä Joonaa ensi kerran, muistaa myöhemmätkin lyönnit, samoin Joonan skitsofrenian puhkeamisen. Hän muistelee poikaystävänsä Ianin elämänvaiheita ja heidän suhdettaan.

Oikein hyvä kirja! Hirvonen on hyvä tunteiden tulkki, ja osaa eläytyä lapsen rooliin. Kirja siis käsittelee sotatraumoja ja perheväkivaltaa. Kirja oli todella surullinen, ja seurassa pitikin jättää lukeminen kesken, kun alkoi itkettää. Yllättäen yksin ollessa ja lukiessa ei enää itkettänytkään. Mielialanmuutos? Lukiessani olin tätini luona, ja hän ei ollut ollut aivan vakuuttunut kirjasta. Hänen mielestään kirjassa mässäiltiin tuskalla ja väkivallalla. Jäin miettimään tätä. Omasta mielestäni näin ei ollut, mutta ymmärrän mielipiteen hyvin. Eihän tämä mitenkään peitelty ollut.

Suosittelen vähän jo "isommille" ihmisille. Kirja on turhan raju lapsille. Ja lopuksi vielä plussaa todella hienosta  kirjan nimestä!

Lukunäyte, s. 81:
"Ian talutti isän takaisin omaan huoneeseen, luki lehdestä vitsipalstan ja horoskoopin ja peitteli tämän sänkyyn.
"Oli mukava jutella", isä sanoi, kun Ian napitti takkiaan ovella. "Nuori mies, teidän kanssanne oli todella mukavaa jutella." Ian nyökkäsi kiitos samoin, heilautti kättään ja katosi puolijuoksua New Yorkin kylmään, mainosvalojen värjäämääm iltaan."

Antti Nylén - Vihan ja katkeruuden esseet

Hui. Ihan nyt oikeasti, mitä tästä oikein ajattelisi?

Kirjaan on siis koottu esseitä eri aiheista, mm. veganismista, miehuudesta ja dandyismistä. Oli kaikenlaista näkökulmaa ja alkupuhe vaikutti ihan lupaavalta. Mutta mutta. En ihan oikeasti tajunnut oikeastaan yhtään mitään. Onko Nylén lintu vai kala? Luin yhden hänen haastattelunsa ja ymmärsin, että hän pilkkaa esseissään eri asioita ja tahoja. Selvä, kyllähän sitä paljastui sieltä selvästikin, ja välillä tuli oikein hienoja osumia ja oivalluksia. Mutta kun useinkaan ivaa ei erottanut ollenkaan, tai siis minä en erottanut. Yleensä minulla ei ollut hajuakaan, onko kirjoittaja oikeasti tätä mieltä ja onko hän tosissaan. Ärsyttävää.

Dandyismistä kertova essee oli minulle raskasta luettavaa, koska siinä ei minusta ollut mitään järkeä. 'Miehen kritiikki' kuulosti houkuttelevalta ja olinkin jo innoissani, että pääsen lukemaan jonkun - oletettavasti - heteromiehen näkökulmaa, mutta sekin romuttui taideanalysointiin ja vaikka mihin. Ja edelleenkään en pysynyt kärryillä, oliko mies tosissaan vai ei.

Huoh. En ole kohderyhmää, en tykännyt. Enkä suosittele.
 Olen niin väsynyt tähän etten edes laita näytettä. Ja mistä minä sen ottaisin, kun on kysymys esseistä?

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Umayya Abu-Hanna - Sinut

Mistähän minä tämän bongasin, tai oikeammin: kenenkähän blogista tällä kertaa? En muista kyllä millään, mutta samapa tuo. Kirja oli nimittäin oikein hyvä.

Abu-Hanna muutti Suomeen 80-luvulla ja kirjassa on lyhyitä katkelmia sopeutumisesta sekä yleismaailmallisia pohdintoja elämästä ja erilaisuudesta. Abu-Hanna kuvaa hauskasti kömmähdyksiään sekä muiden ulkomaalaisten ystäviensä kommelluksia täällä. Niin, suomen kieli ei ole mitenkään helppo, enkä ihmettele vaikeuksia. Kulttuurikin välillä ihmetyttää Abu-Hannaa.
Hänellä on myöskin loistava näkökulma Suomeen muualta tulleena, mutta kuitenkin täällä pitkään asuneena. Hän oivaltaakin monia juttuja, joita ei varmaan syntyperäinen huomaisikaan. Hän kritisoi (aiheellisesti), mutta kiittelee myös.
Liikuttavaa oli hänen huolensa perheestään sodan keskellä ja ajatusta, kuinka loistava tilanne Suomessa onkaan, kun suurin huolenaihe on Helsingin makasiinien tilanne.

Kovin usein kirjat eivät saa minua nauramaan ääneen, mutta tämän aikana kikatin usein. Abu-Hannalla on selvästi itsellenauramisen taito.

Tämä on kyllä niitä kirjoja, joita voi täydestä sydämestään suositella kaikille. Tämä tulisi jokaisen lukea, ei pelkästään Suomessa, vaan kaikkialla muuallakin. Abu-Hanna on osannut kiteyttää kirjaansa tuntonsa oivallisesti.

Tekstinäyte s. 24-25:
"Ja nyt kahakko mentymänenkello ohjelma." Miehen vakava ja hidas ääni kuuluu tyhjässä tilassa. Ääni kuulostaa siltä kuin se tulisi laatikossa olevan pelkän pään suusta.
Seison transistoriradion edessä lattialla haara-asennossa roikottaen käsiäni kuin gorilla. Olen valmis reagoimaan heti. En tunne ruumiinosien nimiä, ja siksi aivojen on toimittava yhteistyössä mielikuvituksen kanssa salaman nopeasti.
"Seiso lattialla kantapäät tukevasti maassa", sanoo ääni radiossa.
Kaksi ensimmäistä sanaa ovat tuttuja mutta "kantapäät" ei. Pää tiedetään, se on joka kolmannen suomen sanan alussa, mutta liikuntaohjeissa sillä varmaan tarkoitetaan omaa päätäni. Mikä kantaa pääni? No, tietysti shoulders!
Kumarrun ja työnnän hartiani tukevasti maahan. Pääni on esteenä enkä tiedä, pitääkö nojata eteenpäin leuka lattialla, kääntyä oikealle ja laittaa poski lattiaan vai vääntää takaraivoa kohti niskaa. Perkele, mies antaa koko ajan ohjeita ja minä olen vasta älynnyt, missä ruumiinosa joka kantaa päätäni sijaitsee. Keskityn. Poimin ensimmäiset sanat yksi kerrallaan ja yritän seurata edes osaa käskyistä:
"Hyppää kevyesti niin, että oikean jalan polvi koskettaa vasemman käden kyynärpäätä."
Olen pitkälläni lattialla kädet edessä. Miten helvetissä voisin tässä asennossa hypätä, kun kantapäät ovat maassa? Kuin sokea rodeovarsa yritän rimpuilla ylävartaloni alla.
Olen solmussa, suuttunut ja kipeä, mutta ääni jatkaa: "Kohota polvia."
Olen kuullut sukupolvesta, mutta nyt joku vaatii että pelkästään polville tehdään jotakin. Liittyykö se ruumiinosaan, joka ei kehity kasvun myötä? Ja mikä ruumiinosa voisi liittyä kristinuskoon? Olisiko se sellainen joka on kiinni ristissä, jos tulee ristiinnaulituksi? Mitä tarkoittaa ristiselkä? Entä sormet ristiin?
Istun lattialla jalat kohti ikkunaa josta näkyy harmaata. Horisontti ei erotu, taivas ja maa ovat harmaat. Ikkuinoiden karmit ja vastapäinen talo ovat harmaita. Ulkona on -14 C, mutta sininen hiihtohaalarini rauhoittaa, onneksi osaan pukeutua oikein. Hankin ensimmäisen haalarini Anttilasta ja siinä on hyvä liikkua.
Istun yksiössä eikä radiosta tule ääntä yli minuuttiin. Tiedän, että pian alkavat uutiset ja Kekkonen."